”Kato mua, kato mua!” huutaa nelivuotias, joka tekee yleisönsä edessä piruetin. Aikuiset keskeyttävät juttelun ja katsovat lasta. Kun he taputtavat käsiään, lapsen kasvoille nousee hymy.
Pyykkinarulla saunan terassilla roikkuu aanelosia. Niissä on vesiväreillä taiteiltuja kuvia prinsessoista, hevosista, kukista ja auringosta. Saunan penkille on katettu mehua ja keksejä. Vanhemmat ihastelevat kuvia, lapsen ensimmäistä taidenäyttelyä. Hänen kasvoillaan on hymy.
Bändi kokoontuu lavalle. Katsomossa istuu äitejä, isiä, isovanhempia, ystäviä, ohjaajia ja yhteisön jäseniä. Lauletaan, soitetaan ja esitetään itsetehtyjä musiikkivideoita. Kaikille esiintyjille annetaan kukkia, yleisö taputtaa. Takana on musiikkigaala, jossa on juuri kuultu levyllinen yhdessä tehtyjä lauluja. Jännitys purkautuu osalla itkuna, osalla nauruna. Me onnistuimme yhdessä! Tulisipa yhteisiä projekteja lisää! Jännitys helpottaa, kasvoilla on hymy.
Muistatko sinä tällaisia hetkiä, joissa tulit nähdyksi ja kuulluksi taiteen kautta? Minä muistan. Edellä kuvatut tapahtumat ovat kaikki omasta elämästäni. Ne ovat olleet minulle merkityksellisiä hetkiä, täynnä erilaisia tunteita epävarmuudesta ja pelosta iloon ja onnistumiseen. Hetkiä, joissa olen tullut nähdyksi ja kuulluksi, hyväksytyksi sellaisena kuin olen.
Tieni kulttuurihyvinvoinnin pariin on ollut pitkä. Muistan, kun talvella 1993 kerroin äidilleni, että haluan olla tulevaisuudessa taiteilija tai kuvaamataidon opettaja. Olen kulkenut pitkän matkan tuosta hetkestä tähän hetkeen. Välillä tie on ollut selkeä ja tasainen, välillä haarautumia on ollut liikaa. Joskus matkalla on ollut juurakoita ja kuoppiakin, joiden vuoksi olen kompastellut itku kurkussa, itseäni etsien. Taiteilijaa minusta ei tullut. Ei myöskään kuvaamataidon opettajaa.
Taide ja kulttuuri ovat kulkeneet elämässäni aina punaisena lanka, johon olen voinut tarttua, kun suuntani on ollut hukassa. Taiteen kautta olen saanut valtavasti onnistumisen kokemuksia. Olen harrastanut taidetta ja kulttuuria monipuolisesti sen mukaan, mikä on tuntunut hyvältä. Musiikki on kuulunut elämääni keikkojen ja lauluharrastusten kautta. Kolmekymppisenä minua puri teatterikärpänen ja innostuin opiskelemaan draamakasvatusta. Olen kokeillut myös sekä näyttelemistä että tarpeiston valmistamista. Maalaamisen pariin palasin pitkän tauon jälkeen tänä syksynä. Arkiviikon keskellä pensselin tanssiin paperilla keskittyminen nollaa sopivasti ajatukset pois työasioista. Maalaamisessa keskityn prosessiin, väreihin ja muotoihin, en niinkään lopputulokseen. Tunnen taide- ja kulttuurihetken jälkeen oloni virkistyneeksi ja toiveikkaaksi, vaikka elämässäni olisi sillä hetkellä kiireitä ja murheita. Mutta miten tämä kaikki liittyy minuun ammattilaisena?
Kirsi Siltanen kirjoittaa Taidetutkan blogissa (25.10.2021) välittäjyydestä ja välittäjistä, jotka saattavat taidetta ja kulttuuria ihmisten luo. Usko taiteen ja kulttuurin positiivisiin vaikutuksiin on kuljettanut minut opiskelemaan kulttuurihyvinvointia ja toimimaan ammatillisena opettajana. Kun mietin rooliani kulttuurihyvinvoinnin ammattilaisena, näen itseni nimenomaan taiteen ja kulttuurin välittäjänä. On valtava rikkaus, että olen voinut hyödyntää työssäni omaa harrastuneisuuttani sekä kokemustani siitä, miten taide ja kulttuuri vahvistavat hyvinvointia. Olen päässyt työskentelemään sosiaali- ja kulttuurialan yhdyspinnoilla. Asiakastyöhöni on kuulunut esimerkiksi taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä ryhmänohjauksissa ja asiakkaiden kanssa erilaisiin taide- ja kulttuuritapahtumiin osallistumista kokijoina ja tekijöinä. Tätä kautta olen saanut nähdä ja kuulla asiakkaiden osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksen vahvistuvan.
Olen pohtinut paljon sitä, miten juuri minä voin vaikuttaa kulttuurihyvinvoinnin kehittämiseen nyt ja tulevaisuudessa. Miten kulttuurihyvinvointi saadaan luontevaksi osaksi sosiaalialan asiakastyötä, miten voin vaikuttaa rakenteisiin? Kulttuurihyvinvoinnin kehittämistä ohjaa kuntien kulttuuritoimintalaki (2019), jonka tarkoituksena on turvata kaikille kulttuuriset oikeudet. Laki vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa ja perustelee kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna.
Kotikaupungissani Oulussa kaupunginhallitus on hyväksynyt taidetta ja kulttuuria edistävät keinot asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen painopisteeksi, ja näitä toimia otetaan käyttöön vuonna 2021 julkaistun kulttuurihyvinvointisuunnitelman mukaisesti. Osa kulttuurihyvinvoinnin kehittämisen prosessia on kulttuuri- ja taideosaamisen painottaminen rekrytoinnissa ja jo olemassa olevan henkilökunnan kulttuurisen osaamisen kartoittaminen. Näen tärkeänä, että kulttuurihyvinvoinnin koulutusta lisätään niin kulttuuri- kuin sosiaali- ja terveysalan opinnoissa. Sekä omakohtaiset että asiakkaiden kokemukset taiteen ja kulttuurin vaikutuksista hyvinvoinnin vahvistamiseksi ovat johdatelleet minua tähän päivään ja hetkeen. En ole kuvaamataidon opettaja, vaan olen sosiaalialan opettaja, joka voi omalla tutkivalla, kehittävällä ja innostuneella työotteellaan vaikuttaa tulevien sosiaalialan ammattilaisten kulttuurihyvinvointiosaamiseen.
Tärkeintä kulttuurihyvinvoinnin juurruttamisessa sosiaalialan asiakastyöhön eivät ole taiteelliset taidot. Välittäjän ei tarvitse olla esimerkiksi muusikko, runoilija, taiteilija, ohjaaja tai kirjailija. Tärkeintä ovat halu, kiinnostus ja innostamisen taito. Välittäjän tehtävä on silotella polkua kohti taiteen ja kulttuurin kokemuksia. Taiteen kautta asiakkaat voivat käsitellä asioita, jotka ovat vaikeita tai hankalia sanoittaa. Esimerkiksi maalaaminen voi olla keino kuvailla tunteita.
Välittäjä on myös mahdollistaja. Välittäjä voi jakaa tietoa taide- ja kulttuuritapahtumista tai auttaa asiakasta saamaan Kaikukortin. Välittäjä voi myös lähteä mukaan taide- ja kulttuuritoimintaan asiakkaan kaveriksi. Taide ja kulttuuri eivät myöskään ole pelkästään jotakin “muualla olevaa”. Taustalla soiva musiikki, kuvien katselu, syksyisen luonnon värien ihastelu ikkunan läpi, taideteos potilashuoneen katossa tai tarinan lukeminen ääneen ovat ihan yhtä arvokkaita kuin esitys teatterissa tai konsertti musiikkisalissa. Välittäjä voi tuoda asiakkaan omaan ympäristöön mahdollisuuksia kokea taidetta ja kulttuuria, ja hän voi auttaa asiakasta huomaamaan, mitä ympärillä jo on.
Kirjoittaja: Anu Levä toimii Caritas-Säätiön Jelpaten – vapaaehtoisena tuetusti -hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeessa yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemuksia vahvistetaan taiteen ja kulttuurin kautta esimerkiksi Mielikuvitusverstaalla. Vapaa-aikanaan Levä viimeistelee ammatillisen opettajan opintoja ja on aktiivinen taiteen ja kulttuurin kokija ja tekijä. Jelpaten-hankkeeseen voi tutustua Caritas-säätiön sivuilla.
Lähteet ja lisätietoa:
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta 166/2019.
Kulttuurihyvinvointisuunnitelma, Oulun kaupunki 2021–2026.
Siltanen, K. (2021). Kulttuuria rakastava sote-byrokraatti on kultaakin kalliimpi. Taidetutka.
Artikkelikuva: Maalaaminen on tapa ilmaista vaikeitakin tunteita. Kuvassa yksityiskohta teoksesta “Nimetön”, Joel Leván (@swagbitch800).