Kun sanoja ei ole ja häpeä sitoo ihmisen hiljaisuuteen, taide voi tarjota väylän selviytymiseen. Lapsuuteni värittyi väkivallan varjoista ja häpeän painosta. Näyttämö, liike ja luova ilmaisu auttoivat minua löytämään itseni uudelleen. Tämä on tarina siitä, kuinka taide voi katkaista ylisukupolviset ketjut, antaa luvan nähdä ja tulla nähdyksi – tarjota reitin ulos synkimpienkin varjojen alta ja lopulta rakentaa tien kohti vapautta ja toivoa. 

Taiteen rooli selviytymisessä 

Taiteella on ainutlaatuinen kyky toimia peilinä, joka heijastaa takaisin sen, mitä sisällämme tapahtuu. Sen avulla voimme kertoa tarinoita, joita sanat eivät riitä ilmaisemaan. Minulle näyttämötaide ja myöhemmin myös kuvataide ovat olleet reittejä, joiden kautta olen voinut kohdata ne kaikkein vaikeimmatkin muistot turvallisesti. Taide ei vaadi, että selität itseäsi ja kokemuksiasi, vaan se kuuntelee, antaa tilaa ja rakentaa uusia narratiiveja. Minulle taide on ollut keino selviytyä, silloinkin kun kaikki hyvä on tuntunut katoavan ympäriltäni. Liikkeen, musiikin, värien ja tarinoiden kautta aloin ymmärtää, että kaikella kokemallani oli tarkoitus. Voisin käyttää kokemuksiani uuden ja kauniin luomiseen.

Selviytymistarina häpeän keskeltä

Lapsuuteni ja nuoruuteni kätkevät sisäänsä tarinan väkivallasta ja häpeästä, jota olen kantanut pitkään mukanani raskaana taakkana. Nyt ymmärrän, ettei tuo taakka kuulunut koskaan minulle. Se kuului väkivallan, alkoholismin ja häpeän ylisukupolvisille ketjuille, jotka olen päättänyt katkaista. 

Isäpuoleni väkivaltaisuus ja alkoholismi muovasivat lapsuuteni maisemaa pimeällä varjollaan. Lapsuudestani muistan vain väläyksiä, niistä puuttuu täysin turva ja lämpö. Sen sijaan lapsuuteeni kuului lukuisia hetkiä, kun minä aivan liian pienenä jouduin kantamaan huolta äidistäni ja pienemmistä sisaruksistani. Perheen todellinen tilanne kätkettiin ulkomaailmalta, ja opin jo nuorena, ettei totuutta saanut paljastaa. Häpeästä tuli hiljainen kumppani, joka kulki mukanani kaikkialle. Häpeä esti puhumasta ja hakemasta apua.

Sisälleni jäi jälkiä, joita en osannut pukea sanoiksi. Kipuilin pitkään. Vasta taiteen avulla aloin löytää keinoja kohdata kokemukseni. Teatteri ja tanssi tarjosivat minulle ilmaisun väylän, jossa menneisyyden sanoittaminen ei ollut tarpeen. Kehoni kärsi väkivallan muistoista, mutta samanaikaisesti se kantoi mahdollisuuden toipumiseen. Lapsuudessa teatteriharjoitukset tarjosivat tilan, jossa sain riisua arjen painolastin, astua turvalliselle näyttämölle ja kadota hetkeksi toiseen maailmaan. Siellä sain kokea luovuuden vapauttavan voiman. Tanssin kautta aloin löytää yhteyden kehooni ja tunteisiini. Aloin viimein kokea turvaa, jota olin kaivannut koko elämäni. Näyttämötaiteista tuli minulle merkityksellinen konsepti, jossa sain elää juuri sellaisessa maailmassa kuin halusin.

Häpeän stigmaa purkamassa

Häpeä on väkevä ja hiljentävä voima. Se sitoo ihmisen kiinni hiljaisuuteen ja estää hakemasta apua. Ylisukupolvinen häpeä on erityisen vahingollista, sillä se siirtyy sukupolvelta seuraavalle kuin perintötavara, jota kukaan ei haluaisi. Tämän vuoksi avoimuus ja rehellisyys ovat mielestäni välttämättömiä, jotta voimme murtaa häpeän ketjut.

Jakamalla omaa tarinaani haluan osoittaa, ettei väkivallan ja alkoholismin leimaama lapsuus ole este hyvälle ja tasapainoiselle elämälle. Toivon, että kokemusteni välityksellä joku, joka elää saman keskellä, voi löytää toivoa ja rohkeutta hakea apua. Häpeä ei kuulu uhrin kannettavaksi. Se kuuluu väärinkäyttäjille ja väkivallantekijöille. 

Häpeää voidaan purkaa vain puhumalla rehellisesti vaikeistakin teemoista. Näin toimien ihmiset saattavat paremmin uskaltaa hakea itselleen tai toisille apua. Voi kunpa joku olisi aikoinaan hakenut apua meillekin. Kunpa joku olisi nähnyt tai uskaltanut katsoa. Aivan liian usein vähätellään eikä haluta uskoa lähellä olevista ihmisistä sitä pahinta. Tämä teema vaatii keskustelua ja rehellisyyttä, ettemme jatka yhteiskuntana samaa polkua kuin tähänkin saakka. Liian usein katsomme poispäin, jos näemme jotain, mikä tekee liian kipeää.

Taide kutsuu mukaan

Taiteen voima piilee sen kyvyssä tavoittaa sellaista, mitä sanat eivät koskaan pysty ilmaisemaan. Jokainen ele, liike ja siveltimen veto voi kantaa tarinaa, joka resonoi universaalisti ihmisten välillä. Taide on ollut ihmiskunnan selviytymisen ja itseilmaisun väline tuhansien vuosien ajan. Luolamaalaukset, rituaalitanssit ja musiikki ovat osoituksia siitä, miten ihmiset ovat aina turvautuneet taiteeseen vaikeuksien keskellä – eivät vain selviytyäkseen, vaan myös kertoakseen tarinansa jälkipolville.

Taide ei kysy taitoja, kokemusta tai valmiita vastauksia. Se tarjoaa tilan, jossa kuka tahansa voi etsiä ja löytää itsensä uudelleen. Se ei koskaan sulje pois – se kutsuu aina mukaan, oli lähtökohta mikä tahansa.

Tanssi-liiketerapia kuuntelee hiljaisuutta

Tanssi-liiketerapian ainutlaatuisuus piilee siinä, että se yhdistää kehon ja mielen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Kehon kautta ilmaistut tunteet voivat saada rinnalleen sanoja ja merkityksiä, mutta joskus myös pelkkä liike riittää. Liike on kieli, jota me kaikki ymmärrämme syvällä sisimmässämme, onhan se ensimmäinen kielemme. Siinä missä perinteinen puheeseen pohjautuva terapia pyytää sanoja, tanssi-liiketerapia kuuntelee hiljaisuutta. Se antaa tilaa kokemuksille, jotka ovat vielä liian kipeitä tai monimutkaisia sanallistaa.

Kehollisuus, liike ja luova ilmaisu yhdistettynä terapeuttiseen kontekstiin ovat auttaneet minua vapautumaan niistä häpeän kahleista, jotka eivät koskaan minulle kuuluneetkaan. Olen ymmärtänyt, että kehoni saa kantaa tarinani. Taide on osoittanut minulle, että toipuminen ei ole suoraviivainen prosessi – se on kuin tanssi, jossa jokainen askel vie eteenpäin, vaikka välillä pitää pysähtyä. Se on osoittanut, että kaiken kivun keskellä voi olla kauneutta. Voimme aina luoda uutta.

Vastuu turvallisena aikuisena

Kun kohtaan lapsen tai nuoren, joka kamppailee pelon tai häpeän kanssa, tunnistan katseessa sen saman yksinäisyyden, jota itse koin. Tiedän, kuinka tärkeää on tarjota lämpöä, ymmärrystä ja turvaa, jotta lapsi voi alkaa rakentaa luottamusta ihmisiin uudelleen. Taiteen avulla ihminen voi kohdata sisäiset haavansa ilman sanoja ja rakentaa uudelleen yhteyttä myös itseensä. Turvallisessa ympäristössä taiteen voima voi avata suljetuimmatkin ovet.

Tänään olen se turvallinen aikuinen, jota olisin itse tarvinnut lapsena. Nyt minun vastuullani on olla turvallinen aikuinen niille, jotka sitä tällä hetkellä tarvitsevat ja joilla ei sellaista ole. Työni tanssi-liiketerapeuttina, taiteilijana ja kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijana antaa minulle mahdollisuuden olla tukena niille, jotka kamppailevat vastaavien kokemusten kanssa. Taiteen ja psykologisen ymmärryksen avulla voin luoda turvallisen tilan, jossa ihmiset saavat löytää itsensä uudelleen ja rakentaa siltoja itseensä, kehoonsa, omaan hyvinvointiinsa ja toisiin.

Taiteella on voima pelastaa meidät, kun sanat eivät riitä ja pimeys tuntuu ylivoimaiselta. Jokainen meistä ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Taide voi olla peili, joka näyttää, mitä meissä todellisuudessa asustaa.

Lopuksi

Tarinoiden jakaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta voimme luoda yhteisön, jossa väkivallan ja alkoholismin kaltaisia ilmiöitä ei enää hävetä vaan ne kohdataan avoimesti. Taiteen avulla voimme murtaa häpeän, kohdata kipukohtamme ja rakentaa uusia narratiiveja sekä luoda turvallisemman tulevaisuuden. Taiteen avulla voimme luoda tilaa toipumiselle, antaa toivoa ja rakentaa yhteyttä toisiimme. Taide voi pelastaa ihmisen – se on pelastanut minut.

 

Kirjoittaja: Aisha Korpela,
tanssi-liiketerapeutti, taiteilija

 

Artikkelikuva: Aisha tanssiteoksessa. Kuva: Mika Alavesa.