Roosa Halme on kemiönsaarelainen nukketeatteritaiteilija ja säveltäjä, joka työskentelee nukketeatterin keinoin erilaisissa yhteisöissä. Parhaillaan hän toteuttaa Palikkateatteriprosessia nuorisopsykiatrisella osastolla.

Vastaanottokeskuksessa pitämäni työpajan aikana eräs mies rakensi puisilla palikoilla oman perheensä. Jotkut hahmoista sijoittuvat hautausmaalle, jotkut miehen kotimaahan Irakiin, yksi Saksaan ja toinen Ruotsiin ja hän itse Suomeen. Hänen palonsa jakaa installaationsa oli suuri, ja esille tuli vahvasti kaipuun ja huolen tunne läheisiä kohtaan. Palikkaveistos oli pohjana hänen tarinalleen ja kuvitti sekä täydensi olennaisesti hänen muutamalla englannin kielen sanalla kertomaansa.

Mies vaikutti helpottuneelta saadessaan itsensä kuulluksi ja ymmärretyksi, saadessaan jakaa tunteensa. Nukke- ja palikkateatterin keinoin voidaan rakentaa dokumentaarisiakin kuvia hahmoineen ja ympäristöineen. Taiteen metaforinen suoja vapauttaa tekijän ja kokijan kertomaan olotilastaan tai kokemistaan tilanteista eri tasoilla ja moninaisin keinoin.

Olen työskennellyt taiteilijana perinteisten taideinstituutioiden ohella muun muassa kouluissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa, lastenkodissa, ensi- ja turvakodeissa, kerrostaloyhteisössä, vastaanottokeskuksissa ja kehitysvammaisten hoivalaitoksissa. Ihmiset, joiden parissa teen työtäni, ovat usein itse sekä taiteen kokijan että tekijän roolissa, erilaisilla omiin sen hetkisiin tilanteisiinsa sopivilla tasoilla ja tavoilla. Vaikka fyysisesti toimin taiteilijana erilaisissa toimintaympäristöissä, minua kiinnostaa erityisesti se, miten kokijan mieli, henkinen tila ja sielunmaisema vaikuttavat taiteen tapahtumiseen ja sen paikkaan.

Ammennan työskentelyyni elementtejä nukketeatteritaiteen laajasta kirjosta varjoteatterista esineteatteriin, käsinukeista pöytäteatterinukkeihin ja jättinukkeihin ja erilaisten materiaalien henkiin herättämiseen. Joskus mukanani on harmonikka ja kohtaamisia janoavia teatterinukkevierailijoita, joskus rakennamme hahmoja ja tarinoita itse erilaisin keinoin, erilaisista materiaaleista, erilaisten teemojen innoittamina.

Nukketeatteritaide on vuorovaikutusta  

Oman nuken rakentaminen ja nuken käyttö voi rohkaista kaikenikäisiä käsittelemään mielikuvitustaan ja tarjota samalla turvallisen tavan ilmaista vaikeita tai pelottavia asioita. Lapsi tai aikuinen voi puhua nuken kautta tai nukelle sellaisia asioita, jotka hän muuten pitäisi sisällään. Nukella ei ole estoja, vaikka sen käsittelijällä niitä olisikin. Nukketeatterin tekeminen voi tuoda esiin tiedostamattoman prosessin tai käynnistää jonkin asian sisäisen käsittelyn. Nukke voi toimia oivana kommunikaation välineenä, jolla on mahdollisuus avata lukkoja ja murtaa muureja.

Taiteilijana yhteisössä ja laitoksessa, ulkopuolisena tulokkaana, minulla on mahdollisuus ja ehkä velvollisuuskin möyhentää yhteisössä tai yksilössä vallitsevaa roolipakkaa. Koen, että taide voi parhaimmillaan tuoda ihmiset lähemmäs itseään ja toisiaan. Taiteessa ja taiteen keinoin ihminen voi kohdata itsensä eri tasoilla ja uudenlaisista näkökulmista. Koen merkitykselliseksi sen, että taiteen tekemisen, kokemisen ja olemisen kautta voin avata uusia väyliä vuorovaikutukseen monenlaisia haasteita kokevien eri-ikäisten ihmisten ja heitä luotsaavien henkilöiden välillä.  Yksi taiteellisen työskentelyni päämääristä on vuorovaikutuksen ja verbaalisen sekä (etenkin) ei-verbaalisen keskustelun aikaansaaminen ja sitä kautta yhteyksien luominen.

Palikkateatteri herättää mielikuvituksen

Olen työskennellyt useita vuosia puupalikoiden parissa, kuvataiteilija Kai Ruohosen suunnitteleman Ihmisenmuotoisen jälleenrakennussarjan innoittamana. Ihmisenmuotoinen jälleenrakennussarja viittaa käsitteenä inhimillisen infrastruktuurin, ihmisen ja ihmisen ylläpitämän rakenteen toiminnallisuuteen. Lähtökohtana on, että ihminen voi aina rakentaa itsensä uudelleen. Rakennussarja voidaan nähdä leikkimisen apuvälineenä ja työkaluna, jonka avulla leikkimisen sisällölle luodaan fyysinen muoto.

Palikkateatteriesityksessä rakennan pöydän päällä eri puulajeista veistetyistä palikoista hahmoja ja maailmoja musiikin sekä äänimaailman tuella. Palikkateatteri  on visuaalista ja sanatonta teatteria, jonka yksi väistämätön tehtävä on herättää mielikuvitus. Palikat ovat neutraaleja ja abstrakteja puukappaleita, jotka antavat kokijalle tilaa tehdä oman tulkintansa näyttämön tapahtumista. Koen tärkeänä sen, että jokainen voi nähdä palikat ja sen mitä niistä muodostuu, täysin omalla tavallaan, vapaasti assosioiden. Yksi fyysinen Palikkateatteriesityksessä esiintyvä rakennelma on tarkoittanut jollekin ihmistä, jollekin toiselle jalkapalloilijaa, robottia, ritaria, tyttöä, poikaa, tehdasta, linnaa, avaruusalusta, kirkkoa tai puuta täynnä linnunpesiä.

Palikkateatteritaide tapahtuu esityksen ja katsojan välillä, katsojan kokemuksessa. Toisin kuin nukketeatteritaiteessa perinteisesti käytetyt teatterinuket, palikat itsessään eivät esitä mitään ja samanaikaisesti ne voivat esittää ihan mitä vain. Koen, että palikkateatteri on hyvinkin  yleismaailmallinen kieli ja esteettinen ilmaisukeino, jonka avulla erilaisista taustoista ja kulttuureista kotoisin olevat voivat löytää pintoja yhteiselle vuorovaikutukselle. Palikkateatteriesitys ja -työpajat, ylipäätään palikkateatteritaide, koostuu fyysisistä objekteista, mutta se voi samalla olla sosiaalisia prosesseja, kuten keskustelujen rakentamista ja muistojen ja ideoiden vaihtoa.

Lasten kanssa

Eräässä työpajassa ujo pikkutyttö katsoi hartaasti muutamasta palikasta rakentamaansa teosta. Hänen äitinsä kysyi: ”Mikä se on? ” ja tyttö vastasi: ”Äiti, minä en tiedä, mutta se on valmis!”. Palikkateatterituokioissa on luonnollista ja tärkeää päästä eroon tunteesta, että tekemisessä pitäisi onnistua. Taideterapeuttisessa nukketeatterissa työlle on olennaista luoda ilmapiiri, jossa ei ole onnistumisia tai epäonnistumisia, oikeaa tai väärää. Työskentelyssäni on piirteitä ekspressiivisestä taideterapiasta, joka käyttää ilmaisua “prosessiin ja taiteeseen luottaminen”. Pyrin kannustamaan kokijoita luottamaan prosessiin ja kuuntelemaan, mihin suuntaan kulloinkin käsillä oleva materiaali johdattaa. Vapaassa leikissä ei ole virheitä, ei oikeaa tai väärää tapaa olla olemassa.

Toimin säännöllisesti koulutaiteilijana, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että integroin yhteistyössä opettajien kanssa ohjattua taiteen tekemistä ja kokemista eri oppiaineisiin koululuokissa. Pidän myös yksityisiä taiteeseen keskittyviä palikkateatterituokioita lapsille, joilla on erityisiä haasteita elämässään. Kerran pyysin erästä ulkomaalaistaustaista lasta rakentamaan palikoista oman perheensä. Hän rakensi ensin pitkään ja hartaasti isäänsä käyttäen runsaasti palikoita. ”Isä on kuollut, mutta rakennan hänet kuitenkin,” hän sanoi samalla.  Isä oli kuollut sodassa jo lapsen ollessa hyvin pieni. Muutkin perheenjäsenet rakentuivat isän vierelle.

Seuraavaksi ehdotin hänelle rakennettavaksi tilanteita, joissa hän oli tuntenut erilaisia tunteita: iloa, surua, pelkoa, vihaa ja rauhaa. Lapsi rakensi ahkerasti, mutta viimeisen tunteen kohdalla hän sanoi, ettei ole koskaan tuntenut rauhan tunnetta, että hän ei tiedä, mitä se on. Hän oli tovin hiljaa ja käänteli palikoita. Sitten yhtäkkiä hän alkoi rakentaa. Kuudesta  palikasta syntyi isä, joka istuu, ja seitsemännestä palikasta muodostui hän itse, isän syliin istumaan. Hän sanoi: “Tämä se on, rauhan tunne, minulla on kotona tästä valokuva.”

Taide avaa väyliä itseen ja toisiin

Koen, että  yksi taiteen olennaisimmista mahdollisuuksista on oivalluksen ja sitä kautta muutoksen mahdollisuus, niin tekijässä, kokijassa kuin taiteessa itsessään. Yllämainitussa esimerkissä taiteen kokija ja tekijä oivaltaa taiteellisen toiminnan kautta itsestään jotain, mikä on jäänyt piiloon elämän kerrosten uumeniin, jotain, mitä ei hetkeä aiemmin tiennyt tai muistanut olevan olemassakaaan. Kun tällainen asia on putkahtanut esiin, on se muutos jo itsessään, ja saattaa johtaa suurempaan tai pidempään muutosten ketjuun ennemmin tai myöhemmin.

Laitoksissa työskennellessäni koen arvokkaana keskustelun hoitohenkilökunnan  ja omaisten kanssa. Eri hankkeissa työparityöskentely psykologi Marja Suden ja taideterapian professori Matthew Bernierin kanssa ovat olleet maailmoja avartavia. Myös koulutaiteilijana työskennellessäni jaan oppilaiden kanssa kokemaani myös heidän lähiopettajiensa ja tarvittaessa koulupsykologin kanssa. Lapsi voi tulla nähdyksi uudella tavalla myös muiden silmin, mikä voi olla olennaista muutosten luomisessa, ymmärtämisessä ja hyväksymisessä. Taidetyö voi avata tai tuoda näkyville uusia tarpeita tai toiveita ihmisessä. Kun ne ovat putkahtaneet esiin, on ne mahdollista huomata ja huomioida.

Kirjoittaja: Roosa Halme

Roosa Halme Hän on toiminut kymmenen vuoden ajan nukketeatteritaiteilijana, teatterimuusikkona ja säveltäjänä niin laitosteattereissa kuin vapaalla kentällä sekä festivaalijohtajana. Halme on kehittänyt Palikkateatteri-konseptia vuodesta 2011 lähtien. Hän on työskennellyt nukketeatteritaiteen läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksen Porin toimipisteessä vuosina  2012-2015.

Artikkelin kuvat: Jussi Virkkumaa.

Lisätietoa:

Halme, Roosa & Susi, Marja (2018): Kohtaamisia nukketeatterin keinoin – kokemuksia vuorovaikutteisesta nukketeatterista.

KO-KOO-MO

Andrew, Sirkka (toim.), (2017): Taite : taiteen ja teknologian yhdistämisellä hyvinvointipalveluja. Satakunnan ammattikorkeakoulu.

Nukketeatteriammattilaisten verkosto Aura of Puppets

Maria-Elina Koivula (2014): Nukketeatterin terapeuttiset mahdollisuudet. Opinnäytetyö. Esittävä taide, nukketeatteri. Turun ammattikorkeakoulu.

Suomen Unima – Nukketeatterin tiedotus- ja yhteistyöjärjestö