Suomalaiset sosiaalisen sirkuksen ammattilaiset ovat viime vuosina tehneet merkityksellistä työtä pakolaisleireillä eri puolilla maailmaa. Sirkus on luonut leireille mielekästä tekemistä ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Sirkus Magenta tekee työtä kaikenlaisten ihmisten kanssa edistääkseen sosiaalista osallisuutta, itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista hyvinvointia sirkuksen kautta. Vuonna 2013 Kirkon Ulkomaanapu pyysi Sirkus Magentaa työskentelemään pakolaisten kanssa osana järjestön psykososiaalisen tuen ohjelmaa. Tavoitteena oli auttaa sotatraumoista kärsiviä syyrialaisia lapsia ja nuoria Jordaniassa sijaitsevalla Zaatarin pakolaisleirillä.

Sirkus Magentan toiminnanjohtaja Silja Kyytinen oli yksi Zaatarissa työskennelleistä sirkusammattilaisista.

”Meillä oli aluksi yhdeksän kuukauden ajan ohjaajia paikan päällä. Sinä aikana muodostettiin sirkuskoulu, jossa myös koulutimme uusia ohjaajia. Koulussa oli pari ryhmää tytöille ja pari pojille. Sitten lähdimme pois ja pidimme sormet ristissä, että tästä tulisi jotain pysyvää”, Kyytinen kertoo.

Zaatarin pakolaisleirillä asuu n. 80 000 ihmistä, joista valtaosa on lapsia ja nuoria. Kun Sirkus Magenta saapui paikalle, leiri oli toiminut vasta vuoden.

”Leiri oli aika kaaoksessa. Osa lapsista kävi puoli päivää koulua, osa ei ollenkaan. Nuorille ei ollut mitään, tilanne oli aika huono. Tavoitteenamme oli luoda leirille mielekästä, säännöllistä tekemistä, jossa voi keskittyä johonkin positiiviseen. Halusimme tehdä sirkuksesta turvallisen kohtaamispaikan, jossa tavata muita lapsia ja nuoria. Sirkus on paikka, jossa voi liikkua ja leikkiä ja hetkeksi unohtaa ympärillä oleva kurjuuden ja sodan.”

Sirkustoiminta on nyt juurtunut Zaatariin paremmin kuin olisi etukäteen voinut aavistaa. Se on yhä osa Kirkon Ulkomaanavun toimintaa leirillä. Alun perin sirkus toimi pienessä pölyisessä teltassa, jossa oli talvella liian kylmä ja kesällä liian kuuma. Nykyään sirkuskoululla on hieno uusi tila. Sirkustoiminta pyörii koulussa viitenä päivänä viikossa. Koulussa on erikseen ryhmät pojille, nuorille miehille ja naisille. Koulussa on neljä palkattua ohjaajaa: kaksi naista ja kaksi miestä sekä sama määrä vapaaehtoisia ohjaajia. Sirkus Magenta koulutti ohjaajat sirkuskoulun osallistujista.

”Meillä on ollut 2-3 viikon tukivisiittejä sinne muutaman kerran. Niissä olemme kouluttaneet ohjaajille lisää pedagogisia taitoja ja sirkustaitoja”, Kyytinen kertoo.

Oppimisen paikkoja

Kyytisen mukaan sirkustyö pakolaisleireillä on luonteeltaan samanlaista ihmisten kohtaamista kuin muissakin toimintaympäristöissä.

”Kun ensimmäistä kertaa menimme leirille, niin jännitti kauheasti. Mutta kun aloitimme työn, niin se tuntui samalta kuin työ muuallakin. Osallistujia näkee joka päivä ja heistä tulee läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.”

Monelle osallistujille toiminta on ollut hyvin merkityksellistä.

”Monet varsinkin pojista ja nuorista miehistä saattoivat olla riidoissa perheensä kanssa ja uhkailla lähtevänsä sotimaan. Sirkuksen myötä monelle heille on tullut sellainen fiilis, että täällä on yhteisö, oma porukka, ettei enää haluakaan lähteä pois. Ja osahan saa palkkaa työstään sirkuksessa.”

Ohjaajana sirkuskoulussa työskentelevä 20-vuotias mies kertoo omista kokemuksistaan:

”Tapasin Zaatarissa ihmisiä, jotka ottivat vastaan ilmoittautumisia sirkukseen. Isäni kannusti minua sirkusharrastukseen. Asetin sirkusharrastuksessani tavoitteet korkealle. Hämmästyin silti, kun minut valittiin oppilaiden joukosta opettajan avustajaksi. Perheeni oli tästä iloinen ja kannusti minua. Nyt olen opettaja. Oppilaat kokevat, että olen ikään kuin veli heille. Mielelläni autan oppilaita. Sirkukseen tulee myös lapsia, jotka ovat täällä yksinään, ilman perhettä. Heistä pyrin erityisesti huolehtimaan.”

Ohjaajana sirkuskoulussa työskentelevä 20-vuotias nainen kertoo omista kokemuksistaan:

”Olen nyt sirkuksessa kolmatta vuotta. Vuodesta 2014 asti olen ollut opettaja, sitä ennen oppilas. Ystäväni puhuivat sirkuksesta ja pyysivät mukaansa. Halusin heti oppia klovnitaitoja. Nykyisin pidän sen lisäksi myös akrobatiasta. Vaikeinta on houkutella uusia oppilaita mukaan, koska monet ajattelevat, että sirkus ei kuulu meidän tapoihimme ja kulttuuriimme. Heillä on vääriä käsityksiä, esimerkiksi että tytöt ja pojat harjoittelevat yhdessä tai että olemme vähissä vaatteissa. Pyydän ihmisiä ensin katsomaan mitä teemme. Näin heidän käsityksensä sirkuksesta muuttuvat. Toivon, että työllemme osoitettaisiin enemmän arvostusta.”

Kyytinen kertoo oppineensa työskentelystä pakolaisleireillä paljon.

”Kannattaa aloittaa kulttuurisesti sensitiivisesti, olla tietoinen eri kulttuureista ja uskonnoista. Mutta siten, ettei oleta osallistujista yhtään mitään. Joillakin osallistujista vaikkapa uskonto vaikuttaa suuresti, joillakin ei. Esimerkiksi opetamme paljon asioita, joissa pitää olla fyysisessä kontaktissa, niin sitä voidaan kysyä, että ”voinko avustaessa koskettaa sinua esimerkiksi ranteeseen tai olkapäähän”. Sitten ihmiset saavat itse vastata. Emme tietenkään pakota ketään mihinkään.

Kun teemme Suomessa turvapaikanhakijoiden kanssa töitä, haluamme myös opettaa asioita meidän kulttuuristamme, miten meillä asioita tehdään. Meillä on usein mies ja nainen ohjaajaparina. Temppuilemme yhdessä, vaikka emme ole aviopari. Yksi valmistavan luokan opettaja laittoi minulle palautteen, että heidän luokassaan suhde miesten ja naisten välillä on tullut luonnollisemmaksi. Hänen mielestään se oli kulttuurin tasa-arvoisuuden opettamista käytännössä parhaimmillaan.”

Magenta on tuottanut Zaatarin tarinoista esityksen, joka on kiertänyt Suomessa kouluissa.

”Se on globaalikasvatusta, jolla haluamme levittää myönteistä kuvaa pakolaisista. Lapset ja nuoret kaikkialla tykkäävät tehdä samanlaisia asioita: leikkiä, hyppiä, kuvata Youtube-videoita. He ovat ihan samanlaisia ihmisiä, heillä vain olosuhteet ovat toisenlaiset.”

Kyytisen mukaan taiteen käyttöä kotouttamistyössä voisi lisätä monin tavoin.

”Parasta kotouttamista on se, että muualta tulleet kohtaavat paikallisia ihmisiä. Pyrimme luomaan ryhmiä, joissa kohdataan ja tehdään yhdessä erilaisten ja eri taustaisten ihmisten kanssa. Sirkuksessa ollaan aika isojen asioiden äärellä. Siinä tarvitaan luottamusta, rohkeutta ja yhteistyötä.”

 

Kivilläkin voi jonglöörata

Suomen Klovnit ilman rajoja ry on osa kansainvälistä Clowns Without Borders International -järjestöä. Klovnien tavoitteena on jakaa iloa ja helpotusta lapsille, jotka elävät vaikeissa oloissa kuten kaduilla, pakolaisleireillä, lastenkodeissa ja erilaisilla kriisialueilla.

Teatteripedagogi, laulaja ja klovni Pipsa Toikka on ollut klovnina usealla pakolaisleirillä, viimeksi toukokuussa 2016 Kreikassa kahdentoista päivän ajan. Toikka pitää työn keskeisimpänä asiana kohtaamista.

”Me ei pystytä parantamaan, eikä korjaamaan niitä oloja, mutta pystymme kohtaamaan ja lohduttamaan. Ja sillä on vaikutuksia. Lapset, jotka eivät ole nauraneet kuukausiin, ovat alkaneet nauraa. Jälkikäteen tulee palautetta, että ”nää ei leiki enää sotaa, nää leikkii klovneja tai sirkusta”.

Erään kerran kävi niin, että menimme pakolaisleiriin, joka oli tällainen itseorganisoitunut leiri huoltoaseman ympärillä vilkkaan tien varrella, jossa lapset leikkivät ja juoksivat ympäriinsä. Meidän esityksen aikana jotkut pojat rupesivat heittelemään pieniä kiviä meitä kohti. Eräs meistä nappasi muutaman kiven ja rupesi jonglööraamaan niillä. Tilanne muuttui kuin taikaiskusta. Lapset rupesivat jonglööraamaan kivillä myös ja halusivat oppia lisää. Lapset matkivat aikuisia väkivallassa, mutta myös hauskanpidossa”, Toikka kertoo.

Klovnit tekevät leireillä yhteistyötä paikallisten järjestöjen kanssa. Työskentelyyn on muodostunut kaava, jonka puitteissa on turvallista improvisoida.

”Klovneja tulee paikan päälle eri puolilta maailmaa. Rakennamme ensimmäisen päivän aikana yhteisen esityksen. Jokaisella on lisäksi joku taito, jolla voi vetää työpajoja tai leikittää lapsia. Toisena päivänä menemme leiriin ja lähdemme kiertämään klovniparaatina. Lauletaan, soitetaan, töötötellään, leikitään, heitellään palloja, tehdään juttuja ja siihen kertyy lapsia tietenkin. Kulkue on lopulta aika pitkä. Esiintymispaikalla paikalliset kansalaisjärjestöjen ihmiset ja vanhemmat auttavat lapsia istuutumaan. Esitys kestää 30-45 minuuttia. Kreikassa meitä oli näyttämöllä neljä klovnia ja esityksen jälkeen lähdettiin kukin eri suuntaan pitämään työpajaa. Yleensä jokainen lapsi haluaa leikkiä kaikkien klovnien kanssa.

Improvisointiin on aina tarve. Tila saattaa olla ahtaampi kuin oletit. Joku numero ei ehkä sovikaan tälle yleisölle. Tai sitten saattaa tulla kaatosade, joka muuttaa kaiken. Lapset ovat välittömiä ja haluavat olla lavalla. Kaikkea voi tapahtua. Tilanteen lukutaito on oleellinen taito”, Toikka kertoo.

Klovnit ovat leirillä yhteen menoon yleensä vain parisen viikkoa. Jonain päivänä kansainvälisen verkoston seuraava klovniryhmä saapuu paikalle.

”Kauhean vaikeaa on aina lähteä pois sieltä. Se on riipaisevaa. Lapset tulevat ja ripustautuvat kiinni. Toisaalta lapset tietävät, että jonain päivänä klovnit tulevat takaisin.

Pidämme aina työpajoja paikallisille järjestöille ja vapaaehtoisille, jotta niille jäisi harjoituksia ja toimintamalleja perinnöksi. Jälkien jättäminen on tärkeää, että leirille jäisi klovnihengestä jotain. Edes pieniä toivon murusia.”

 

Kirjoittaja: Arttu Haapalainen, taiteen ja hyvinvoinnin läänintaitelija, Taiteen edistämiskeskus

Kuvat: Ville Asikainen / Kirkon Ulkomaanapu (3 ylintä kuvaa), Edward Morgan / Clowns Without Borders (alin kuva)

Sirkus Magenta: http://www.sirkusmagenta.fi

Kirkon Ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/
Klovnit ilman rajoja: http://www.klovnitilmanrajoja.org/sivut/fi/