Outsider-taide on monille suomalaisille melko tuntematon käsite. Outsider-taiteen juuret löytyvät Keski-Euroopan 1900-luvun vaihteen psykiatristen hoitolaitosten potilastaiteesta. Nuori taiteilijapolvi kiinnostui 1920-luvulla psykiatristen potilaiden ja itseoppineiden visionäärien teoksista, joiden koettiin edustavan kaikkein aidointa ja alkuperäisintä taidetta. Jotakin mikä oli saanut syntyä vapaasti länsimaisen taidemaailman vaikutusten ulkopuolella. 1940-luvulla kuvataiteilija Jean Dubuffet antoi uudelle taiteenalalle nimeksi ”Art brut”.
Outsider-taide (”Outsider art”) on alun perin englantilaisen taidekriitikko Roger Cardinalin vuonna 1972 tekemä käännös termistä ”Art brut”. Vuosien kuluessa outsider-taide on käsitteenä laajentunut, ja se tarkoittaa nykyään lähes kaikkea taidekoulutuksen, galleriamaailman ja apurahajärjestelmän ulkopuolella syntynyttä taidetta. Tärkeimpiä uudempia suuntauksia outsider-taiteessa ovat olleet Suomessakin tutut nykykansantaide (ITE-taide) ja erityistä tukea tarvitsevien taide (erityistaide).
Outsider-taiteesta on kasvanut myös taidemarkkinoille uusi menestyvä kategoria. Vaikka Suomessa taiteenalan markkinat ovat vielä pienet, löytyy Keski-Euroopasta ja Yhdysvalloista monia taloudellisesti kannattavia gallerioita ja tapahtumia. Alan tunnetuin aikakausjulkaisu on englantilainen Raw Vision.
Suomessa outsider-taiteen löytymisen voi katsoa tapahtuneen 1980-luvun puolivälissä, jolloin kiinnostus visuaaliseen nykykansantaiteeseen alkoi kasvaa. Samoihin aikoihin ryhdyttiin Nastolassa ja Lieksassa suunnittelemaan maan ensimmäisten kehitysvammaisten taidekeskusten Kaarisillan ja Kirsikodin perustamista. Ensimmäinen suomalaisten mielisairaalapotilaiden töitä esittelevä näyttely pidettiin kuitenkin Helsingissä Strindbergin taidesalongissa niinkin varhain kuin keväällä 1948.
Ulkopuolella vai sisäpuolella?
Mitä outsider-taide on Suomessa vuonna 2020? Taidetutkan kirjoitukset tarjoavat kiinnostavan läpileikkauksen taiteenalan ajankohtaisista ilmiöistä ja haasteista. Mukana on kuulumisia erityistaiteen, ITE-taiteen ja potilastaiteen saralta sekä näiden ulkopuolelta. Vaikka outsider-taiteilijat ovat edelleen lähtökohtaisesti virallisen ja koulutetun taidemaailman ulkopuolella, ovat äänenpainot yhdenvertaisen taiteen puolesta vahvistuneet. Vai ovatko outsiderit ulkopuolella? Suomen taiteilijaseuran puheenjohtaja Teemu Mäki totesi elokuussa 2020 seminaaripuheessaan, että tällä hetkellä vallitsevan ajattelutavan mukaan outsider-taide on jo siirtynyt sisäpuolelle. Se on yksi nykytaiteen ilmenemismuoto.
Outsider-taide on taiteenalana vielä melko kapea, mutta samalla hyvin kansainvälinen ja verkostoitunut. Outsider-taiteella on kiinnostavia yhtymäkohtia taiteen hyvinvointivaikutuksiin, kuntien vammais- ja mielenterveyspalveluihin, alueellisen matkailun kehittämiseen, julkiseen taiteeseen ja yhdenvertaisuuteen.
Viime vuosina taiteenalan kansainvälinen yhteistyö on laajentunut ja monipuolistunut. Suomalaista outsider-taidetta on viety maailmalle interaktiivisena, VR-laseilla katseltavana videokokemuksena. Palaute maailmalta on ollut hyvin innostunutta. Keskustelua on myös herättänyt se, missä menevät outsider-taiteen rajat. Ketkä kaikki saavat kokea olevansa outsider-taiteilijoita?
Allekirjoittanut aloitti keväällä 2019 työnsä Taiteen edistämiskeskuksessa Suomen ja maailman ensimmäisenä outsider-taiteen läänintaiteilijana. Vie aikansa hahmottaa, mitä tällainen uusi rooli taiteenalalla kaiken kaikkiaan merkitsee ja mitä uusia mahdollisuuksia se luo. Taidetutkan outsider-taiteen numeron päätoimittajana olen äärimmäisen iloinen voidessani tarjota lukijoille välähdyksiä tämän poikkeuksellisen kiinnostavan taiteenalan eri puolilta.
Suurkiitokset kaikille kirjoittajille!
Esa Vienamo
Päätoimittaja
Kuva: Sanna Suomalainen. ITE-taiteilija Hanna Viitalan luomat naishahmot viljapellolla.