Avainsana: pääkirjoitus

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Moniulotteinen pelitaide

Olen työskennellyt pelitaiteen läänintaiteilijana nyt reilut kolme vuotta. En vieläkään pysty tyhjentävästi määrittelemään, mitä on pelitaide. Tunnistan pelin, kun sellaista pelaan, ja usein koen myös taiteellisia kokemuksia. Olen pelannut koko ikäni, digitaalisiakin pelejä jo 80-luvun alkupuolelta saakka. Kirjojen ja elokuvien kanssa pelit muodostavat kulttuurillisen elämäni pyhän kolmiyhteyden, mahdollisten maailmojen lupauksen, johon voin taiteenlajin mukaan tutustua joko etäisesti tarkkaillen, abstraktisti pohtien tai itse osallistuen. Pelien tekijänä innostun pelien kyvystä mahdollistaa kokijan itsensä toimiminen teoksen sisällä. Pelaaja luo omat tarinansa minun luomani maailman kulissien ja lakien puitteissa.

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Välittäminen on välittämistä

Mistä taiteen tai taiteilijan työn välittämisestä on kysymys? Mihin välittäjiä tarvitaan ja mitä he oikeastaan tekevät? Tässä Taidetutkan teemanumerossa lähestytään aihetta muun muassa näiden kysymysten kautta. Teemanumerossa pohditaan taiteilijoiden asiantuntijuuden ja taiteen välittämistä perinteisten asemien reunoilla. Julkaisun kirjoittajat ovat aihepiirin tuntijoita, ja he tarjoavat omista näkökulmistaan kiinnostavasti tietoa siitä, miten nykyhetken taidekentän työn välittämistä pitäisi tehdä. Teksteissä korostuvat käytännönläheiset esimerkit, tekijöiden opit ja huomiot heidän työtehtävistään. Taiteilijoiden työ ja osaamisen rajapinnat ovat jatkuvassa liikkeessä. Taiteen paikaltaan siirtymät näyttävät olevan yhä nopeatempoisempia ja vaativat tekijöiltä jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Näissäkin risteyskohdissa osaavalla, kestävällä ja eettisesti toimivalla välittäjyydellä on mahdollisuudet edistää taiteen kohtaamispintoja uusien vastaanottajien kanssa.

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Kulttuuristaan kunta tunnetaan!

Taidetutkan tämänkertaisen teemanumeron lähtökohtana on uudistettu laki kuntien kulttuuritoiminnasta. Lakiuudistus vahvistaa kulttuurin roolia kunnan toiminnassa, perustellen samalla kulttuurin merkitystä ja asemaa kunnan peruspalveluna. Taidetutkan kirjoituksissa pohditaan monipuolisesti taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksia ja merkityksiä kunnissa sekä kuntien päätöksenteossa. Miten kunta voi edistää kulttuuria ja taidetta osana yhteistä hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa?

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Taiteen eettisyys on valintoja ja kysymyksiä – eettisyys korostuu taiteen uusissa toimintaympäristöissä

Taideala on monimuotoistunut taiteilijoiden laajentaessa toimintaympäristöään taideinstituutioiden ulkopuolelle. Taiteen tavoitteet liittyvät yhä useammin taideinterventioihin, yhteisötaiteeseen ja taiteeseen hoivayhteisöissä. Taidetutkan uusin numero elää taidekentän monimuotoistumisen mukana ja nostaa esiin ajankohtaisen aiheen: etiikan taiteen tekemisessä.

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Taide ja muutos

Taidetutkan neljäs numero raottaa muutoksen ovea. Tarkastelemme erityisesti taidetta, joka tapahtuu perinteisten taideinstituutioiden ulkopuolella dialogissa ympäröivän yhteisön, yhteiskunnan ja yksilöiden kanssa, yllättävissäkin konteksteissa: kouluissa, vastaanottokeskuksissa, palvelutaloissa, päiväkodeissa, kuntouttavassa työtoiminnassa, ryhmäkodeissa.

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Taiteen toinen kultakausi

Taiteen ja työelämän välisessä rajapinnassa tapahtuu nyt paljon. Hyvät tapausesimerkit, menetelmät ja tutkimus rakentavat kaikki osaltaan siltaa kahden erilaisen maailman välille ja osoittavat, mistä taiteen ja työelämän vuorovaikutuksessa on kysymys. Toimialojen välinen verkosto kehittyy ja kiinnostuneiden joukko laajenee. Tarvitaan taiteilijoita, välittäjiä, työelämän kehittäjiä, rohkeita kokeilijoita organisaatioiden sisältä, tutkijoita, bisnesnaisia ja virkamiehiä – jokaisella on tässä kehityksessä oma tärkeä rooli.

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJOITUS

Taide kuuluu kaikille!

Luet historiallista julkaisua – samaan aikaan tutustut johonkin ennennäkemättömään ja -kokemattomaan. Kuin kevään ensimmäisen jäätelön nuolaisu, puhtaan valkoisen lumihiutaleen leijailu tai elokuun paahteinen kuutamoilta. Runollisuus valtasi mieleni, kun Terveyttä kulttuurista mielenterveysseura ry:n puheenjohtajana saan ilon ja kunnian olla Taidetutkan, taiteeseen, kulttuuriin ja hyvinvointiin keskittyvän verkkolehden ensimmäisen numeron päätoimittaja.