Olen halkeamista, savesta, sirpaleista ja uusista mahdollisuuksista kiinnostunut näkörajoitteinen outsider-kuvataiteilija ja -kirjoittaja. Viime kuukaudet olen työstänyt romaanikäsikirjoitusta Portugalissa, jonne jäin keväällä koronan vuoksi jumiin.
Haluan tutkia taiteeni kautta ihmisen minuuden hyvinvointiin ja pahoinvointiin liittyviä kysymyksiä. Olen kiinnostunut eri taiteenalojen välisestä vuorovaikutuksesta. Haluaisin myös tietää enemmän taiteiden hyvinvointivaikutuksista.
The Inner Castle
Sadoista kierrätyslasin sirpaleista ja metallin palasista rakentuvan valoveistoksen sisälle johtaa pieni ovi, joka on avoinna kaikille. Teosta saa koskettaa, niin kuin kaikkia muitakin töitäni.
Tuntoaisti on tärkein työvälineeni, vaikka hyvässä valaistuksessa jotain näenkin. Toteutan kaikki teokseni aina myös tuntoaistia varten. Toivoisin taidekentän sisällä toimivien kuvanveistäjien ajattelevan enemmän koskettamisen mahdollisuutta.
The Inner Castle -teoksessa nousi koskettamista ajatellen erityisen tärkeäksi turvallisuus eli se, etteivät lasinsirpaleiden reunat vahingossakaan vahingoittaisi kenenkään ihoa. Haastavan materiaalin takia työskentelin veistoksen parissa useita kuukausia. Tuona aikana valon ja pimeyden, suvaitsevaisuuden ja suvaitsemattomuuden, rauhan ja rauhattomuuden, rikkinäisyyden ja täydellisyyden eri sävyt ja muodot etsivät sirpaleiden ohessa paikkaansa.
Outsider-taiteilija
Määrittelyt ovat minulle haastavia. Koen olevani taiteilija, vaikken taidekentän sisälle muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olekaan päässyt. Siinä mielessä olen outsider-taiteilija. ITE-taiteen koen itselleni vieraaksi.
Koska olen näkörajoitteinen, minun on ollut mahdotonta oikeastaan edes haaveilla kuvataiteen opinnoista. En ole koskaan pystynyt piirtämään elävää mallia. Kentän ulkopuolelle jääminen tapahtui jo varhaisessa vaiheessa.
Enää en jaksa antaa määritelmien rajoittaa luovuuttani ja sanottavaani.
Valo voi loistaa, vaikkei kenttä sitä tunnustaisikaan.
Kirjoittaja: Erja Tulasalo
Erja Tulasalon verkkosivut: linnatar.fi
Kuva: Erja Tulasalo, The Inner castle, (2015), kierrätyslasi ja -metalli, 78 x 35 cm