– kirjoituskokoelma nuorten näkymistä työelämään ja uuden työn eetoksesta

Terkkuja Lahdesta, täältä taiteen soveltamisen sydämestä! Meillä on meneillään kokeilu, jossa kehitetään uudenlaista työskentelymuotoa nuorille työelämään astujille tai alanvaihtajille. Tarpeen tälle kehittämiselle on tuonut työelämän meiningin muutos ja niin sanottu uusi työ.

Uusi työ on sitä kaikkea muuta työtä, jota joutuu tai pääsee nykyään tekemään, jos ei ole vakkarityösuhteessa, kiinteät työajat ja selkeä toimenkuva. Tätä uutta työtä on kokoajan enemmän, suhteessa siis vanhaan työhön. Uudesta työstä puhutaan usein hohdokkaasti ja ”seksikkäästi” ja se liitetään yrittäjämäiseen toimintaan. Se mistä vähemmän puhutaan, on yksilön vastuun kasvu uuden työn eetoksen myötä ja sen luomat kasvukivut.

Ja miten tämä kaikki liittyy taiteeseen?

 

Lahden Uudessa Pajassa on toiminnan keskiössä kymmenen nuoren tiimi, aina puoli vuotta kerrallaan. Tätä työelämäntoimenpidettä on päässyt ohjaamaan kaksikko: taiteilija-muotoilija-kehittäjä ja käsityöläinen-muusikko-muotoilija. Tiimiläiset toteuttavat eri ammattialoihin liittyviä projekteja ja projektien ohjaaminen nojaa vahvasti taiteen toiminnan logiikkaan. Kun Pomo piilossa -ohjelmassa on pomo piilossa, tässä kokeilussa taiteilija on piilossa pomossa.

Kun työelämää määrittää projektityöskentelyn malli, sen vaateissa painottuvat enenevissä määrin omatoimisuus, epävarmuudensietokyky, itseohjautuminen, ajanhallinta, motivaatio. Kuulostaa hyvältä, sanoo työnantaja. Kuulostaa pelottavalta, sanoo tuleva työntekijä. Kuulostaa inspiroivalta, sanoo joku toinen työntekijä. Kuulostaa tutulta, sanoo taiteilija. Ja siksi taiteesta kannattaa lainata. Sen ajattelumallit, työote ja asenne tarjoavat tapoja olla tämän hetken työssä, tai selvitä työelämässä jotensakin järjissään.

Meillä taiteen toiminnan logiikka tarkoittaa kehittämistyöotteen toiminnallista filosofiaa, jossa toimija analysoi havaintokokemuksiaan ja kokemusmaailmaansa ja toimii tämän analyysin ohjaamana eteenpäin. Taiteilija osallistuu ja tekee työtä organisaatiossa, mutta työn tilanteet nähdään myös merkityksenantohetkinä. Niitä ei ohjata ensisijaisesti valmiisiin organisaatio – tai työprosesseihin turvautuen vaan avoimesti tulkiten, sanoittamalla ja aistimellisin tavoin. (Taiteilija Eili Ikosta soveltaen).

Tässä artikkelissa vuorottelevat sekä tiimin nuorten työntekijöiden näkymät työstä että taiteilijan näkökulmat siitä, missä taiteelliselle ajattelulle on paikka.

 

Epävarmuus

“Omat työnäkymät huolestuttavat minua usein. Nykyinen lama alkoi vuonna 2008, juuri silloin, kun valmistuin peruskoulusta ja työkokemusta olisi pitänyt alkaa kerryttää. En tiedä kuinka paljon lama on juuri minun työnhakuuni vaikuttanut, mutta koen, että työllistyminen on vaikeaa.”

“Mielestäni on aivan järjetöntä, että suomalaisen nuoren tulisi tietää jo 15-vuotiaana mille alalle lähteä täysin ummikkona opiskelemaan. Sitten, kolme vuotta myöhemmin, vastavalmistuneena, tajutaan että ollaankin väärässä paikassa. Jos käyttää aikaa itsetutkiskeluun, hankkii realistisen kuvan kiinnostavasta alasta ja jahtaa unelmaansa, sitä voi saavuttaa vaikka mitä – aina.”

Epävarmuudensietokyky, tuo työelämän ihailtu piirre ja taiteilijalle erottamaton osa työtä. Parhaimmillaan epävarmuudensietokyky on se taito, jonka avulla asioita rakennetaan pala kerrallaan. Pahimmillaan epävarmuudensietokyky on ominaisuus, jota vaaditaan, kun ihminen pelkää työllistymisensä puolesta, työntekijä joutuu odottamaan pätkätyösopimuksensa uusimista edellisen sopimuksen viimeiseen päivään asti.

Miten sitä ylipäätään jaksaa työelämän ikuisesti epävarmaa tilannetta? Koska epävarmuudensietokyky on työelämän vaade, mielellään sitä sanoo, että ”mulla sitä on”. Oikeastihan välillä itkettää, kun kaikki on epävarmaa. Jos meitä vaaditaan sietämään epävarmuutta, tulee meitä siihen myös rakkaudella ja lempeästi koulia. Taidekoulussa ohjaaminen ottaa huomioon tekijän yksilöllisyyden, näkemyksen, ”käsialan”, erityiset piirteet ja taidot, ja korostaa niitä.

Tekijäraami muotoutuu ihmisen ympärille sen sijaan että ihminen pakotetaan raamin mukaiseksi. Näin sen pitäisi muissa töissäkin mennä, jos halutaan että työntekijä on hyvinvoiva ja motivoitunut, sanoo taiteilija.

 

Prosessi ja projekti

“Näkemykseni työelämästä on erittäin neutraali. Minulla ei ole kovin paljon työkokemusta, mutta olen silti saanut osani huonoista sekä mahtavista kokemuksista. Työelämä on rankkaa, vaikka työ itsessään ei olisi.”

“Työelämässä on muutama epäkohta. Erityisesti nyt, kun oikeasti tahdon tehdä töitä, minua huolestuttaa se, kuinka vaikeaa nykymaailmassa on saada töitä. Enää ei auta vaikka olisit taitava ja hyvä tyyppi ja sinulla olisi koulutus. Tarvetta työntekijöille kyllä on monella alalla, joillakin aloilla suorastaan pula työntekijöistä, mutta kellään ei tunnu olevan varaa palkata ketään. Myös vakituisten työpaikkojen saaminen tuntuu olevan kiven alla.”

Työnäkymistä mieleen tulee, että töitä aina hakevalle löytyy. Tosin tuntuu siltä, että yhteiskunnallinen pelko syrjäytyvistä nuorista ajaa kaikki nuoret työnhakijat liian ahtaalle. Jos pakotetaan lyhytaikaisiin hanttihommiin pelkkä karenssinpelko motiivina, voi moni innokaskin työntekijä lannistua. Nuorten työttömien uhkailu tuskin saa Suomea ”nousuun”.

Kaikkea työtä värittää kokoajan enemmän projektin sävyt. Aika jaetaan, tehtävät pilkotaan, tavoitteet asetetaan, resurssit määritetään ja toimenpiteet tehdään ja lopuksi sitten raportoidaan. Ja sitten aloitetaan alusta. Taiteilija kääntää tuon äskeisen rimpsun näin: Todetaan konserttiin jäljellä oleva aika. Hahmotetaan mitä esitetään ja mitä tulee vielä harjoitella, jotta kokonaisuus toimii. Todetaan, että sellosta on kieli poikki ja korjataan se. Todetaan, että sello on epävireessä ja viritetään se pika pikaa. Sitten treenataan kovasti yksin ja yhdessä muiden kanssa. Sitten esiinnytään.

Taiteen tekeminen on prosessi, ja usein se on projekti. Sarja toisiaan seuraavia vaiheita, joissa edellinen vaihe näyttää tien seuraavaan vaiheeseen. Taiteilija ei ahdistu siitä, jos ei projektin alussa tiedä mihin on menossa. Projektityössä, työssä kun työssä, auttaa kun luottaa siihen että prosessi kantaa, antaa vastaukset ja vie eteenpäin. Tätä luottamusta voi synnyttää tekemällä taidetta, lainaamalla taiteesta. Työelämässä vastaavasti rahoittaja, pomo, tilaaja tai jokin muu taho kysyy usein jo aloituspalaverissa: ”Mikä tästä tulee, ja millainen ja mitä hyötyä?” Tästä ei kannata hämmentyä, kommentoi taiteilija.

Työelämän projektien ja taiteen prosessin isona erona on juhliminen. Työelämässä on harvoin aikaa juhlaan, siihen, että tekijä ja ympärillä olevat taputtavat selkään ja onnittelevat valmiiksi saadusta. Työelämässä ei pysähdytä tai reflektoida, työelämässä suoritetaan. Vauhtiin pitää päästä jo 15-vuotiaana. Pysähtyminen tapahtuu sitten eläkkeelle jäädessä, tai jos jää työttömäksi. Nämä ovat tilanteita, joissa tyhjyys tai epävarmuus voi iskeä, sanoo työntekijä.

 

 

Itse tekeminen

“Unelmieni työpaikalla saan olla mukana tekemässä jotain näkyvää. Pidän vaihtelusta, tapahtumista, taiteesta, musiikista ja haluan tuoda ihmisiä yhteen. Kaipaan työltäni myös haastetta – onnistuminen tuntuu paremmalta, kun on itse kehittynyt projektinsa mukana.”

Parhaimmillaan itseohjautuvuus on se taito, jonka avulla laitetaan oma osaaminen käyttöön. Pahimmillaan se on odotus, että selviydyt sinulle annetusta vaikeasta tehtävästä, johon sinulla ei ehkä edes ole edellytyksiä ilman apua tai tukea muulta työyhteisöltä tai johdolta. Parasta on se, kun saan toimeksiannon ja pääsen suunnittelemaan ja toteuttamaan mielikuvaa todellisuudeksi, sanoo käsityöläinen.

On täysin itsestäni riippuvaa, millä intensiteetillä pääsen mihinkin tekemisen vaiheeseen kiinni. Vastuu tekemisestäni on yksin minulla. Välillä kaavoitus on parasta, välillä nahan leikkuu tai ohennus, päällisten ompelu, pinkominen lestille, pohjan veistäminen, koron muotoilu. Välillä mikään ei tunnu sujuvan. Silti on vain jatkettava ja miten ihana onkaan se tunne, kun huomaa olevansa viimeistelyvaiheessa. Aikapaine helpottaa juuri sen verran, että huomaa tehneensä taas yhdet jalat onnelliseksi, ennen seuraavien mittausta.

Ihminen tarvitse konkreettisen tekemisen kokemuksia. Nykypäivän tieto- ja ajatustyö syrjäyttää kehollisia ja taidollisia kokemuksia, jotka ovat oleellinen osa ihmisenä oloa ja hyvinvointia. Abstraktin vastapainoksi tarvitaan konkreettista, väittää taiteilija.

 

Merkityksellisyys

“Unelmatyöni olisi jotain sellaista, että kokisin siitä olevan hyötyä maapallolle. On tärkeää, että yrityksen arvot kohtaavat omien arvojeni kanssa. Haluaisin tehdä työtä, jolla on merkitystä – jättää jälkeni maailmaan.”

Taiteen tekeminen lähtee itselle merkitykselliseen asiaan paneutumisesta. Se ei tarkoita itsekeskeisyyttä vaan sitä, että käyttää osaamistaan siihen mihin uskoo. Jos työstä puuttuu merkityksellisyyden kokemus, se muuttuu tyhjän tuntuiseksi tai ulkokohtaiseksi. Tämä puolestaan vaikuttaa motivaatioon ja siihen paljon puhuttuun ”työn imuun”. Taiteelliseen työhön liittyy aina minä-tilauksen löytäminen, ja se pitäisi voida löytää myös kaikkeen muuhun työhön. Se on onnistumisen ja lopputuloksen kannalta paras tilaus, vaikka työllä olisi asiakas tai muu tilaaja, sanoo muotoilija.

Taiteilijana on vaikea hyväksyä valta-asemaa. Taiteessa kukaan ei tiedä toista paremmin. Jos uuden työn eetos pitää vahvasti sisällään itseohjautuvuuden, niin kuuluu sen pitää sisällään myös päätäntävaltaa ja omalakisuutta. Kun pääsee, joutuu tai ajautuu ohjaamaan jonkun toisen työn tekoa ja esimieheksi, syntyy dilemma. Miten johtaa käyttämättä valtaa tai siirtämättä konventiota vain siksi, että ”näin tää kuuluu tehdä”?

Jos tarkastelee työtä taiteen logiikan kautta, on mahdollista tehdä tilaa yksilön arvoille organisaation arvojen sisällä? Taiteen logiikka pitää sisällään myös omien vahvuuksien ja osaamisen rajattoman käytön. Taiteellisen toiminnan läsnäolo, muodossa tai toisessa, luo luvantunnetta ja uskalluksen, sanoo taiteilija.

 

 

Teksti ja kuvat: Laura Mellanen ja Eliisa Häkli

Kirjoittajat ovat yhdessä Lahden kaupungille tekevä ryhmä ihmisiä, joilla toisilla on ammatillinen koulutus – toisilla ei, toisilla on työkokemusta – toisilla ei, toiset ovat esimiesasemassa – toiset eivät. Toisilla on ryppyjä ja toisilla ei. Yhteistä heille on se, että he kaikki haluavat tehdä töitä, olla motivoituneita, yksilöitä ja merkityksellisiä. Nuorten kursiivilla ja kuvissa esitetyt puheenvuorot on kerätty nimettömästi Uudelta Pajalta.