Artikkelissa tarkastelen, millaista osaamista tarvitaan taideperustaisten kasvuryhmien ohjaamiseen kulttuurihyvinvoinnin kentällä. Entä miten tätä osaamista tulisi opettaa? Koska ohjaajilla on erilaisia koulutustaustoja, ehdotan mentalisaatiota tukevaa työotetta vahvistamaan ammatillista osaamista. 

Usein kasvuryhmien tavoitteet liittyvät itsetuntemuksen, tunnesäätelyn ja sosiaalisten taitojen vahvistamiseen. Tällöin taide toimii ikään kuin kokemuksen tutkimisen alustana. Taideharjoitteiden lisäksi ohjaaja tarvitsee ryhmäosaamista ja tunnesäätelytaitoja.

Mentalisaatioon perustuva taidetyöskentely tarkoittaa tietoista huomion siirtämistä oman ja toisen mielen ja kehon tapahtumiin. Ohjaajan olisi hyvä pystyä ottamaan vastaan ryhmässä syntyvät kokemukset ja vahvistaa omaa reflektiivistä kykyään. Reflektiivinen kyky viittaa kykyyn havainnoida, ymmärtää ja luoda perspektiiviä omaan kokemukseen. Se on myös kykyä vastaanottaa, säädellä ja kokea tunnetta täydesti ja jakaa kokemusta toisen kanssa.

Ohjaajan reflektiivinen kyky ja mentalisaatio ovat keskeisessä roolissa luomassa turvan kokemusta sekä ohjaajalle että osallistujalle. Reflektiivisen työskentelyotteen vahvistamiseksi myös taideperustaisten ryhmien ohjaaja hyötyisi siten aiheen syventävästä koulutuksesta. Ohjaajan on tärkeää kehittää omaa itsetuntemustaan ja kykyä säädellä tunteitaan, jotta hän pystyy ohjaamaan harjoitteita ja ryhmän yhteistä reflektiota turvallisesti ja sensitiivisesti. 

“Tunne, mutta älä tunne liikaa” 

Kun opiskelin taidelähtöisiä menetelmiä, osallistuin erilaisiin ryhmäprosesseihin, jotka herättivät hämmennystä. Koin, että ohjaajat kutsuivat taidetyöskentelyyn, mutta eivät aina olleet valmiita ottamaan vastaan sitä, mitä ryhmässä alkoi tapahtua. 

Kehotusta tuntea, mutta samalla olla tuntematta liikaa ei lausuta ääneen, mutta se voidaan aistia ryhmän tunneilmapiirissä. Ohjaaja voi tietämättään välttää ja ohittaa joitakin ryhmässä esiin nousevia teemoja, jotka hän ehkä kokee liian vaikeina tai joiden hän ajattelee olevan osallistujille liikaa. Tällöin viestinnästä tulee ristiriitaista: työskentelyssä painotetaan turvallisuutta ja sitä, että kaikille tunteille on tilaa, mutta kokemus osoittaa toisin. Tämänkaltaisen kaksoisviestinnän pohjalta on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta, rakentaa luottamuksellinen suhde, joka luo pohjan kokemukselliselle oppimiselle. 

Ohjaajan kyky säädellä työskentelyn syvyyttä on tärkeä ammatillinen kompetenssi. Ohjaaja ei voi koskaan olla täysin varma siitä, millaisia tunteita ja kokemuksia luova toiminta herättää osallistujissa. Siksi on tärkeää, että ohjaaja itse on turvassa omassa kokemusmaailmassaan ja kykenee säätelemään tunnetilojaan.

”Ei sun tartte tuntee syyllisyyttä, ei se oo sun vikasi “

Ohjaaja voi kommentillaan yrittää välttää epämiellyttäviä tunteita ja reagoi siksi tilanteeseen impulsiivisesti yrittäen ottaa tunteen pois myös toiselta. Jos ohjaajalla on riittävästi mentalisaatiokykyä, hän heijastaa sitä ryhmään osoittamalla, että ryhmässä on tilaa myös vaikeille tunteille. Tämä luo ryhmään turvallisuuden tunnetta ja rakentaa luottamusta siihen, että jokainen tulee hyväksytyksi epämiellyttävistä ajatuksista tai tunteista huolimatta. Näin ryhmä voi yhdessä sietää sietämätöntä.

Ohjaaja myös tunnistaa ja osaa valikoida taideharjoitteet, jotka toimivat tutkimisen alustana. Ilman mentalisaatiokykyä ihminen on kyvytön ennakoimaan omia ja toisen reaktioita ja säätelemään omia tunnetilojaan (Larmo 2010). Mentalisaatioon perustuva työote vahvistaa myös ammattietiikkaa, sillä ryhmäprosessit usein haastavat kysymyksen vastuusta.

Ohjaajan vastuu

Mentalisaatioon perustuvassa taidetyöskentelyssä hyödynnetään kokemuksellista oppimista, jossa harjoitteiden jälkeisessä reflektiossa keskitytään niiden herättämiin kokemuksiin. Vastuu ryhmäprosessissa viriävistä kokemuksista ja niihin liittyvistä tunteista voi aiheuttaa ohjaajalle haasteita.

Hahmometodin käsitys vastuusta kykynä vastata (res-ponsi-bility, ability to respond) on toiminut itselleni hyvänä ohjenuorana myös ryhmän ohjaajana. Vastuu kykynä vastata on käytännönläheinen tapa tutkia ja vahvistaa yksilön psyykkisiä rajoja. Hahmometodi on hahmoterapian osa-alue, jota voidaan käyttää työkaluna myös teatteriohjaajan ja näyttelijän työssä läsnäolon ja kontaktin esteiden tutkimisessa. Käytännössä vastuun käsitettä voi tarkastella esittämällä itselleen esimerkiksi seuraavat kysymykset: “Voinko olla tämän tunteen kanssa?” “Olenko turvassa, vaikka en täysin vielä ymmärrä itseäni?” Muun muassa näiden kysymysten avulla hahmottuvat ohjaajan vastuullisuuden rajat. Vastuullisuuden rajat helpottavat myös ohjaajan eettistä stressiä. Se, mitä ei voi ottaa vastaan, on tunnistettava, tutkittava ja hyväksyttävä – tai lähdettävä hankkimaan lisää osaamista. Tämä on itselleni ollut motiivi kouluttautua yhä syvemmälle ryhmien maailmaan, taiteen potentiaaliin kulttuurihyvinvointialalla sekä myöhemmin psykoterapiassa.                 

Mentalisaatiokyvyn vahvistaminen tukee ohjaajan ammatillista kasvua ja edistää mielen hyvinvointia turvallisessa ja merkityksellisessä ryhmäprosessissa. Mentalisaatioon perustuva työote selkeyttää terapian ja itsetuntemusta vahvistavan kasvuryhmän välistä eroa. Terapian ja mentalisaatiota tukevan työskentelyn ero selkenee, kun ohjaaja tunnistaa ja hyväksyy omat rajansa ammattilaisena. Hän kykenee tunnistamaan, milloin liikutaan sellaisilla psyykkisillä alueilla, joita ei ole mahdollista tarkastella taideperustaisessa kasvuryhmässä, tai milloin hänellä itsellään ei ole kykyä ottaa vastaan ryhmässä esiin nousevaa psyykkistä materiaalia. Keskeistä ei ole ratkaista ristiriitoja tai antaa neuvoja, vaan luoda tila, jossa on turvallista tutkia omaa ja toisen mieltä. 

Tärkeää on myös, että ohjaajalla on tietoa ja osaamista ohjata ryhmän jäsen mielenterveyspalveluiden pariin silloin, kun näkee sille tarvetta. Mentalisaatioon perustuva työote tuo ammattilaiselle sisäistä turvallisuutta, joka heijastuu myös ryhmään. Taide luo alustan tutkia olemassaoloa kaikissa väreissään. 

Jos mentalisaatiota tukevassa ryhmässä on kaksi ohjaajaa, toinen taiteen ja toinen sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, on todennäköisempää, että heillä on yhdessä enemmän ymmärrystä mielenterveyttä tukevista tekijöistä. Työpari myös kannattelee toinen toisensa kykyä mentalisaatioon. Parhaimmillaan heidän välilleen muodostuu mentalisoiva suhde, jossa on tilaa käsitellä myös muun muassa keskinäisiä valtasuhteita ja muita ihmisten välisissä suhteissa ilmeneviä ilmiöitä. Mentalisoiva suhde tunnistaa ja hyväksyy sen, että mentalisaatiokyky voi kenellä tahansa romahtaa, kun tilanne on psyykkisesti liian kuormittava; kyky ajatella jumiutuu ja mieli on sekava.  

Loppusanat

Mentalisaatiota tukevaa työotetta sovelletaan monilla sosiaali- ja terveysalan alueilla, erityisesti kohdennettujen asiakasryhmien kanssa, kuten lastensuojelussa. Toimiessaan ryhmän ohjaajana kulttuurihyvinvoinnin ammattilainen kykenee sanallistamaan, miksi ja miten hän työskentelee. Todennäköisesti yhteinen kieli mahdollistaa myös ymmärretyksi tulemisen sotealan verkostoissa.

Ryhmänohjaajan mentalisaation ja reflektiivisen kyvyn vahvistamisen tulisi olla koulutuksen ensisijainen tavoite, erityisesti silloin, kun ohjataan tavoitteellisia mielen hyvinvointiin keskittyviä prosesseja. Muun muassa taideperustainen mentalisaatiota tukeva OMAKUVA N.Y.T. -ryhmämalli on rakennettu tämän tarpeen pohjalta. 

Parhaimmillaan kasvuryhmästä muodostuu merkityksellinen matka sekä ohjaajalle että osallistujalle. Mentalisaatioon perustuvan työotteen tavoitteena on, että ryhmänohjaaja voi vilpittömästi sanoa ryhmälle: “Tunne mitä tunnet. Ollaan turvallisesti yhdessä tunteen kanssa ja tutkitaan sitä.”

Kirjoittaja: Ursula Hallas

Koulutustaustaltani olen teatteripedagogi (TeM), teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK, sosionomi AMK, mielenterveyshoitaja sekä ryhmäpsykoterapeutti/kouluttaja. Vuosina 2013–2018 työskentelin FinFami Uusimaa ry:n projektissa, jossa yhdessä työparini Sanni Sihvolan kanssa loimme taideperustaisen mentalisaatiota tukevan OMAKUVA N.Y.T. -kasvuryhmämallin. Olen sekä ohjannut lukuisia taideperustaisia mentalisaatioryhmiä että kouluttanut ja mentoroinut sosiaali-, terveys- ja taidealan ammattilaisia ohjaamaan ryhmäprosesseja. Vuosina 2023–2024 toimin Turun ammattikorkeakoulun kulttuurihyvinvoinnin koulutusohjelman kouluttajana. 

Artikkelikuva: Taide ja mentalisaatiota tukeva työote, Turku AMK 2018. Kuva: Eero Yrjölä.

Lähteet 

Pajulo, M., Salo, S. & Pyykkönen, N. (2015). Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. Duodecim 131 (11): 1050–1057. https://www.duodecimlehti.fi/duo12278

Larmo, A. (2010). Mentalisaatio – kyky pitää mieli mielessä. Duodecim 126 (6): 616–622. https://www.duodecimlehti.fi/duo98674

Hallas, U. & Sihvola, S. (2018). OMAKUVA N.Y.T. Ryhmänohjaajan luonnoskirja. FinFami, Helsinki. https://www.finfamiuusimaa.fi/omakuvanyt/