Muistisairaiden vanhusten ja kehitysvammaisten kanssa työskentely on kuvataiteilija Lulu Jokiselle uusi aluevaltaus. Uudet kokemukset ovat tuoneet uusia näkökulmia myös Jokisen omaan taiteelliseen työhön.
25-vuotias kuvataiteilija Lulu Jokinen ei osannut etukäteen arvata, kuinka hieno kokemus vanhusten ja kehitysvammaisten kanssa työskentely tulisi olemaan.
”Nyt on tunne siitä, että tekee jotain merkittävää.”
Jokinen osallistui viime vuonna Lappeenrannassa luovien alojen yrittäjyyteen tähtäävään täydennyskoulutukseen ja löysi sen aikana Paletti II – työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista -hankkeen.
Paletti II -hankkeessa Jokinen pääsi työskentelemään taiteen keinoin muistisairaiden vanhusten ja kehitysvammaisten kanssa muun muassa palvelutaloissa ja Armilan kuntoutussairaalassa Lappeenrannassa. Armilassa oli mahdollisuus kokeilla myös pidempikestoista toimintaa, jossa taideryhmä kokoontui kymmenen kertaa. Kokemukset olivat niin hyviä, että henkilökunta toivoi jatkuvuutta taidetoiminnalle. Sitä Jokinen toteuttaa nyt vuoroviikoin teatterialan ammattilaisen kanssa.
Jokinen kertoo hiukan pelänneensä etukäteen, mitä työskentelystä tulee.
”Mietitytti, miten muistisairaiden vanhusten kanssa ollaan ja kehitysvammaisistakaan ei ollut aiempaa kokemusta.”
Asiat lähtivät sujumaan kuitenkin hyvin ja yllättävänkin luonnollisesti. Jokinen on nähnyt konkreettisesti ilon ja hyvinvoinnin, joita osallistujien oma taiteen tuottaminen on saanut aikaan.
”Muistisairas vanhus ei pystynyt puhumaan ja käyttämään haarukkaa, mutta yhtäkkiä on tuottanut siveltimellä jotakin, joka laukaisi puhumisen. Hoitajatkin yllättyivät ilmiöstä ja kokivat sen edistysaskeleena.”
”Kehitysvammaisilla värien käyttö on vaikuttanut mielialaan. Yhteishenki on kohonnut, kun tehdään yhdessä ja ihaillaan toisten töitä. On saatu positiivista itsevarmuutta ja ilmapiiri on parantunut, kun ei tehdä vain yksin asioita.”
Tärkeänä osana taideryhmän toimintaa on keskustelu tehdyistä töistä ja niihin liittyvistä tunteista. Nämä keskustelut voivat avata ikkunoita mieleen.
”Taiteilijoilla on tietynlainen herkkyys, jolla näkee ihmisen kädenjäljestä mahdollisuudet, mitä sillä voidaan luoda. Voi auttaa häntä ylittämään itsensä.”
Kokemukset innostavat uusiin opintoihin
Jokinen on opiskellut Etelä-Karjalan ammattiopistossa kuva-artesaaniksi ja Saimaan ammattikorkeakoulussa kuvataiteilijaksi. Hän tekee kiviveistoksia, sekatekniikkamaalauksia ja muotokuvia sekä tilaustöitä. Jokinen ei näe ristiriitaa oman taiteilijuutensa ja sote-sektorilla työskentelyn välillä.
”Päinvastoin, omaan taiteeseenkin saa näkökulmaa toisten kanssa työskentelystä. Oma näkemykseni on lähes kapinointia perinteistä taiteilijan roolia vastaan. Minulle on tärkeää vapaus tehdä juuri sitä, mitä haluan.”
Aikanaan koulutuksessa pohdittiin taiteilijan identiteettiä Jokisen mielestä hetkittäin melko mustavalkoisesti ja yksitoikkoisesti. Kuvataiteilijoiden koulutus on kuitenkin kehittynyt siihen suuntaan, että oman osaamisen soveltamista eri aloille käsitellään opinnoissa.
”Ajattelen toimintaani erityisryhmien kanssa taideopetuksena, jossa korostuu ryhmän jäsenten oma tekeminen. En mielelläni puhu siitä yhteisötaiteena, koska siinä mielestäni painottuu taiteilijan oma tekeminen enemmän.”
Jokinen on innostunut erityisryhmien kanssa toimimisesta niin paljon, että on harkinnut lisäopintoja. Puheterapeutiksi opiskelu avaisi uusia mahdollisuuksia kehittää palveluita ja yhdistää kuvataiteen keinoja erityisryhmille. Hän on perustanut myös oman toiminimen.
”Toiminimen perustaminen tuki tavoitetta tuottaa palveluita selkeän maksullisesti toimeentulon hankkimiseksi. Työskentely taiteilijana apurahapainotteisesti ei ole minun ominta aluettani.”
Jokinen rohkaisee taiteilijoita tarttumaan mahdollisuuksiin työskennellä erityisryhmien kanssa. Kaikki tilanteet eivät mene aivan suunnitelman mukaan, mutta kokeilemalla oppii. Toisinaan esimerkiksi muistisairaat voivat olla suorapuheisia ja huonolla tuulella. Hetken kuluttua sanomisia ei muisteta. Itseensä ei pidä näissä tilanteissa ottaa.
“Tärkeätä on tehdä kotiläksyt ja asettua asiakkaan asemaan. Ennen kaikkea on oltava oma itsensä.”
Kirjoittaja: Marja Jähi-Salo, toimitusjohtaja, Amusa Suomi Oy/Amusa.fi ja Jakoon.fi
Joillekin kuvataiteilijoille tällainen taideohjaus (tai -opetus?) sopii hyvin ja varmaankin toiminnan painottuminen taiteilija- tai asiakaskeskeiseksi vaihtelee vähän asiakkaista, tavoitteista ja projektista riippuen. Olennaista on ehkä, että pystyy ohjaajanakin lähestymään asiakasta nimenomaan taiteilijan, (ei esim. toiminnan ohjaajan) identiteetistä käsin tuoden tilanteeseen sellaista laadullista kompetenssia, joka on nimenomaan taiteilijan ydinosaamisaluetta. Mietin millaisia vaihtoehtoja taiteilijalla tällaisessa toiminnassa on toimeentulon hankkimiseen? Onko välttämätöntä perustaa toiminimi ja ryhtyä yrittäjäksi vai voisiko tätä tehdä organisaation palkollisena tai alkutuottajana? Taiteilijana tarvitsisin konsultaatiota tällaisissa kysymysissä.
Hei Minna! Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa (www.hvvt.fi) on tätä paljon pohdittu ja heidän kauttaan löydät lisätietoa asiasta. Toimeentulo tällä hetkellä taiteilijoilla koostuu useimmiten monesta lähteestä: apurahoista, keikkatöistä verokortilla, yhdistyksen, osuuskunnan tai oman toiminimen kautta ja lisäksi monet saavat toimeentuloa työskentelemällä erilaisissa hankkeissa. Yrittäjäksi ryhtymisessä suosittelisin, että sinulla olisi jo suhteellisen vakaa ajatus ja kokemusta siitä, että pystyt hankkimaan taiteilijana elantosi tällä kentällä. Näin yrittäjyyden riskit jäisivät mahdollisimman pieniksi.