Luova ikääntyminen arvona ja asenteena kunnioittaa ikääntyvän ihmisen potentiaalia oman elämänsä asiantuntijana ja yhteisönsä jäsenenä. Positiivinen ja voimavarasuuntautunut näkökulma ihmiseen ja elämään arvostaa elämänmittaista kasvu- ja muutosprosessia, joka johtaa sekä yksilöllisiin että yhteisöllisiin valintoihin. Ikääntymisen hahmottaminen luovana mahdollisuutena kutsuu kehittämään luovan ikääntymisen osaamista. Tässä artikkelissa esitellään luovan ikääntymisen ajattelutapaa ja pohjustetaan keskustelua osaamistarpeista.
Luova ikääntyminen on tuore tapa ajatella ja ymmärtää ikääntymistä. Se perustuu holistiseen ja hermeneuttiseen todellisuus- ja ihmiskäsitykseen. Elämä nähdään luovana identiteettiprosessina: henkilökohtaisesti hyväksi koetun elämän sisältö rakentuu elämäntilanteissa kehollisesti, tajunnallisesti ja vuorovaikutuksellisesti, sisältäen myös hengellisen tai henkisen ulottuvuuden.
Ihmiskäsitys ja arvot ovat kehys olemisen ymmärtämiselle ja toimimiselle maailmassa. Ihmiskäsitys tulkitsee elämää ja sen tapahtumia, arvomaailma suuntaa valintoja. Henkilökohtaisesti tärkeiksi ja merkityksellisiksi koetuilla valinnoilla ja teoilla toimitaan arvojen mukaisesti (Pietikäinen 2014). Arvotietoisuus ja omien arvojen toteuttaminen on psykologisen joustavuuden ydinaluetta, läsnäolo- ja itsesäätelytaitojen rinnalla (Emt., 17).
Ihmiskäsitys rakentuu subjektiivisista merkityksenannoista ja mielensisäisistä merkityssuhteista (Latomaa 2008). Merkitysmaailmana mieli koostuu kokemuksista; esimerkiksi havainnoista, tunne-elämyksistä, mielikuvista, kuvitelmista, uskomuksista, ajatuksista, mielipiteistä, käsityksistä ja arvostuksista ynnä muusta (Emt., 17). Elämän laatu ilmenee vuorovaikutussuhteissa sekä kunkin omassa sisäisessä maailmassa että ihmisten välillä.
Luovan ikääntymisen perustana olevan holistisen käsityksen mukaan ihminen on kehollinen, tajunnallinen ja situationaalinen, elämäntilanteeseensa kietoutunut olento. Nämä olemuspuolet ovat syvästi toisiinsa sidoksissa. Ne eivät ole erillisiä eikä niitä voida tarkastella yksittäin menettämättä jotain olennaista kokonaisuudesta. (Lehtovaara 2007, 591–592; Rauhala 2005.)
Ikääntyminen kypsymisen prosessina ja osana hyvän elämän jatkumoa
Tiede kertoo, minkälainen on maailma.
Taide antaa elämälle mielen.
Terveys on eheyden kokemista, omatoimisuutta ja tunnetta elämän hallitsemisesta.
“Mitä varten on elämä?
Mitä varten on taide?
Elämä on kokemuksien keräämistä varten,
taide on elämän heräämistä varten.”
(Teksti Honkasaloa (2019) mukaillen)
Sosiaaligerontologisessa gerotranssendenssi-metateoriassa (Tornstam 1997, 2005, 2011) ikääntyminen nähdään kypsymisprosessina, esiin kehkeytyvänä uuden elämänkäsityksen vaiheena. Elämänkokemus ja elämäntyytyväisyys voivat ylittää fyysiset rajoitteet. Salutogeneettisessä terveys- ja hyvinvointinäkemyksessä olennaisia ovatkin terveys ja voimavarat, jotka ovat jo olemassa ja suuntautuvat kohti hyvinvointia (ks. Antonovsky & Sagy 2017). Ikääntyvän on mahdollista kypsyä elämänkatsomuksessa ja elämäntapahtumien tulkinnassa. Syntyy metaperspektiivi, joka voi sisältää siirtymän rationaalisesta materialismista syvällisempään ja laajempaan maailmankuvaan. Tämä kytkeytyy usein elämäntyytyväisyyden lisääntymiseen. (Tornstam 2011, 166.)
Gerotranssendenssi siis katsoo ja tulkitsee ikääntymistä positiivisesti, havaiten luovuutta, joka ei pelkästään ”uskalla irrotella” (emancipated innocence), vaan uskaltaa myös unelmoida ja näkee mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää, löytää uutta (Moody 2011, 190–191). Tornstamin mukaan itsen, omien ihmissuhteiden ja elämänkatsomukseen liittyvien kysymysten uudelleenmäärittely on kehityksellinen prosessi. Paradigmana se ylittää aiemman dualistisen ikääntymisen ”mallin”, jossa ikääntyminen oli aktiivisen elämän loppu: suorituskyky sammuu, elämä sulkeutuu, luovutaan eikä uutta kehity. Keskeistä oli elämästä irrottautuminen. (Tornstam 2011, 166.) Positiivinen näkökulma ikääntymiseen, gerontopia, korostaa kuitenkin, että ihminen ei ole suorituskykynsä, vaan hän on jotakin muuta (Salmenniemi 2022, 63). ”Toivoa on niin kauan kuin mieli toimii, niin kauan kuin mieli jaksaa toivoa. Toivo on sisäistä liikkumatilaa. Se on ymmärrystä pysähtyä, katsoa ja nähdä. Sisäinen liikkumatilan vaaliminen on elämän vaalimista.” (Emt., 68.)
Gerontopiassa, ikääntyneiden parhaassa mahdollisessa tulevaisuusskenaariossa, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky pysyvät yllä viimeisiin vuosiin saakka. Mahdolliset sairaudet hoidetaan hyvin ja toimintakyvyn heikkenemistä pystytään kompensoimaan. Elämä säilyy mielekkäänä, ihminen on sinut elämäntarinansa kanssa. Ympäröivä yhteisö näkee ikääntyneet voimavarana ja tukee heidän hyvinvointiaan käytännön ratkaisuilla ja palveluilla. Ikääntyneet itse jatkavat hyviä arkisia elämäntapavalintoja muun muassa ravitsemuksen ja liikunnan suhteen. (Verronen 2022, 32.) Tämä kaikki kytkeytyy luovaan hyvinvointiin: joustavaan mielenlaatuun ja sen kantamaan elämisen laatuun, jopa kukoistukseen.
Luovassa ikääntymisessä hyvä elämä määrittyy yksilön oman kokemuksen kautta. Kehittymisen, oppimisen ja ”muodonmuutoksen”, eli transformaation, mahdollisuus jatkuu läpi koko elämän. Luova ikääntyminen on hyvinvointia, joka ei ole suoraan riippuvainen elämänolosuhteista, terveydentilasta tai havaittavasta toimintakyvystä.
Kulttuurihyvinvointi luovan ikääntymisen näkökulmana
Kulttuurihyvinvointi luovassa ikääntymisessä kiinnittyy henkilökohtaiseen taide- ja kulttuurisuhteeseen. Vuorovaikutus siinä tarjoaa merkityksellisiä kokemuksia ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia elämän loppuun asti. Kulttuurihyvinvointia koettaessa kulttuuri ja taide lisäävät hyvinvointia tai ovat yhteydessä siihen. Kyseessä on myös ilmiö, jossa kulttuuri ja taide kantavat tai välittävät erilaisia hyvinvointiin liittyviä merkityksiä ja vaikutuksia. (Lilja-Viherlampi 2021.) Valinta osallistua taiteeseen kytkeytyy henkilön taidesuhteeseen, joka on kehittynyt läpi elämän, myös taidekasvatuksen tuella (Lehikoinen 2021, 59).
Omassa taidesuhteessa taiteen muotoihin kytkeytyy tapa ajatella ja tuntea, tapa olla olemassa ja olla maailmassa ja tapa toimia itselleen merkityksellisesti. Merkitykselliset hetket ja kokemukset taiteen parissa ja niiden myötä ovat minuuden rakentajia läpi elämän. (Lilja-Viherlampi 2022.)
Taidetta voi ajatella toimintakykyä vahvistavana tarjoumana, johon henkilö voi halutessaan joko tarttua tai olla tarttumatta. Ympäristön tarjotessa osallistumismahdollisuuksia niiden olemassaolosta voi nauttia, vaikka ei haluaisikaan osallistua. Toimintakyvyn rajoituttua tekemisen mahdollisuuksien tärkeys korostuu, vaikka niihin ei aina valitsisikaan tarttua. (Pirhonen 2022.)
Yksilö voi selvitä hengissä monenlaisissa olosuhteissa, mutta vasta toimintavalmiuksien toteuttaminen mahdollistaa kukoistuksen (Tuomivaara 2015, 70–71). Filosofi Martha Nussbaumin tunnistamia toimintavalmiuksia ovat muun muassa aistien, mielikuvituksen ja ajattelun käyttö, leikki, tunteet ja osallisuus (Pirhonen 2013, 61), jotka liittyvät suoraan taiteessa vaalittuun olemisen tapaan. Pirhosen (emt.,
66–67) tutkimuksessa jo yksinkertainen rutiinien rikkominen toi iloa ja vaihtelua arkeen. Pienikin muutos arkirutiineihin, esimerkiksi kahvihetki ulkona, voi johtaa iloon. Tällaiset ilon ja merkityksellisyyden kokemukset ovat luovaa ikääntymistä. Leikkisä ja vaihteleva arki on löydettävissä, juhlahetkiä unohtamatta.
Uusia näkökulmia voi löytää uteliaalla suhtautumisella arkisiin asioihin. Silkka havainnoiva tarkkaavaisuus, ilman nopeaa pyrkimistä hallintaan, on usein hedelmällistä. Rutiinit luovat vakautta ja turvallisuutta, mutta utelias uskallus löytää tilaa leikille ja ilolle. (Tikkaoja 2021.) Luovuus ei elä vain taiteessa ja yksittäisissä luovissa toiminnoissa, vaan koko olemisen tavassa. Uteliaan asenteen nitistävät usein kiire, väsymys ja vahvat suorituskeskeiset toimintamallit. Konkreettiset työkalut, esimerkiksi taidetyöskentelyn toteutustavat, juurtuvat ja kantavat hyvää hedelmää yhteisöissä, joissa uteliasta ja leikkisää asennetta tuetaan yhteisillä käytännöillä ja rakenteilla.
Kohti luovan ikääntymisen osaamista
Luova ikääntyminen edellyttää osaamista eri rooleissa. Luova ikääntyjä itse on luova toimija omassa mielenmaisemassaan ja vuorovaikutuksessa yhteisönsä kanssa. Luovan ikääntymisen mahdollistajat, kuten palvelujen tuottajat ja ammattilaiset asiakasrajapinnoilla, puolestaan tukevat luovuus- ja ikämyönteistä ajattelua sekä tarjoavat ja toteuttavat luovuuden soveltamismahdollisuuksia. Luovan ikääntymisen agentit, esimerkiksi kouluttajat, viestijät ja päätöksentekijät, puolestaan vaikuttavat ja osallistuvat asenteita, osaamista ja toimintaa uudistavien ja tukevien rakenteiden luomiseen ja ylläpitoon.
Luovan ikääntymisen osaamisen ytimessä on asenteisiin, tietoihin, taitoihin ja tekoihin yltävä toimijuusosaaminen. Osaaminen konkretisoituu toimijuudessa ja toimijuuden tunnistaminen, tukeminen ja käyttäminen on olennainen luovan ikääntymisen osaamisen elementti. Yhtäältä kyseessä on ikääntyjien toimijuus – ja heidän kokemuksensa siitä – sekä toisaalta ikääntyvien yhteisöön ja elämänpiiriin kuuluvien ihmisten, esimerkiksi hoivakodin työntekijöiden, käsitys ja kokemus toimijuudesta ja sen rajoista työtehtävissä (ks. Tähti 2022, 157–158).
Toimijuusosaamiseen kytkeytyvän luovuusosaamisen herättelyssä ja luovuusosaamiseen valmentamisessa tavoitetaan ja harjoitetaan osaamisen elementtejä asenteista alkaen. Prosessin ytimessä on henkilökohtainen kokemuksellisuus; sen tiedostaminen ja harjoittaminen. Omakohtainen ja reflektoiva merkityksen muodostaminen kytkee syntyneet kokemukset osaamiseksi.
Kirjoittajat: Liisa-Maria Lilja-Viherlampi, KT, MuM, musiikkiterapeutti, kulttuurihyvinvoinnin yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia ja Oona Tikkaoja, TaT, kuvataiteilija, kulttuurituotannon lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Antonovsky, A. & Sagy, S. 2017. Aaron Antonovsky, the scholar and the man behind salutogenesis. The handbook of salutogenesis, 15–23.
Honkasalo, M.-L. 2019. Taide ja parantuminen. TYKS tutkii ja hoitaa -yleisöluento Kulttuuristako hyvinvointia? 17.1.2019. Esityksessä pastissi Kirsi Kunnaksen runoista Kysymyksiä Puussa ja Tuulen laulu. Viitattu 28.9.2023.
Latomaa, T. 2008. Ymmärtävä psykologia: psykologia rekonstruktiivisena tieteenä. Teoksessa J. Perttula & T. Latomaa (toim.) Kokemuksen tutkimus. Merkitys – tulkinta – ymmärtäminen. Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi.
Lehikoinen, K. 2021. Sosiaalisesti osallistava taide terveys- ja sosiaalialan ympäristöissä: näkökulmia kulttuurihyvinvointiin. Synteesi 4/21.
Lehtovaara, M. 2007. Lauri Rauhalan filosofinen näkökulma ihmisen kasvattamiseen. Teoksessa J. Tähtinen & S. Skinnari (toim.), Kasvatus- ja koulukysymys Suomessa vuosisatojen saatossa, 587–611. Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 29. Suomen Kasvatustieteellinen Seura, Helsinki.
Lilja-Viherlampi, L-M. 2022. Luovaa toivoa ─ Taiteen merkityksiä ja mahdollisuuksia Lasten me too -teemaisessa auttamis-ja yhteistyössä. Talk-verkkolehti, Taide / Art 5.4.2022.
Lilja-Viherlampi, L.-M. 2021. Mitä on kulttuurihyvinvointi? Musiikki, 51(4).
Moody, H. R. 2010. Conscious aging: A strategy for positive change in later life. In J. Rouch & J. Goldfield (Eds.), Mental wellness in aging: Strength-based approaches (pp. 139–160). New York, NY: Human Services Press.
Pietikäinen, A. 2014. Kohti arvoistasi: suuntaa mielekkäisiin muutoksiin. Duodecim, Helsinki.
Pirhonen, J. 2013. Toimintamahdollisuudet vanhojen ihmisten pitkäaikaishoidossa. Martha C. Nussbaumin teoria etnografisen tutkimuksen valossa. Gerontologia 2/2013, 58–72.
Pirhonen, J., Seppänen, M., Pietilä, I., Tuominen, K. & Jylhä, M. 2021. Vanhuus ja sosiaalinen kuolema: Sosiaalisen kuoleman käsite vanhojen ihmisten haastattelupuheessa. YHTEISKUNTAPOLITIIKKA 86 (2021):1, 5–15.
Pirhonen, J. 2022. Omaa elämää loppuun asti – autonomia ja toimijuus hoivakodissa. Teoksessa Honkasalo, M-L., Jylhänkangas, L. & Leppo, A. (toim.) Haavoittuva toimijuus. Sairastaminen ja hoiva hyvinvointivaltion laitamilla. Vastapaino, Tampere.
Rauhala, L. 2005. Ihmiskäsitys ihmistyössä. Helsinki: Yliopistopaino.
Salmenniemi, H. 2022. Novelli. 60–100. Julkaisussa A. Seikkula & K. Petäjäjärvi (toim.) 60–68.
Seikkula, A. & Petäjäjärvi, K. (toim.) 2022. Ikääntymisen tulevaisuuksia 2060 – taidevälitteinen asiantuntijadialogi uuden ajattelun lähteenä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 2/2022. Viitattu 25.5.2023.
Tikkaoja, O. 2021. Reality Tinkering. An Artistic Approach to the Abundance of the Familiar. Aalto University Doctoral Dissertations.
Verronen, M. 2022. Kohti viisaita valintoja. Yhteenveto asiantuntijalausunnoista. Julkaisussa A. Seikkula & K. Petäjäjärvi, 31–39.
Tornstam, L. 1997. Gerotranscendence: The contemplative dimension of aging. Journal of aging studies, 11(2), 143—154.
Tornstam, L. 2005. Gerotranscendence. A Developmental Theory of Positive Aging. Springer Publishing Company Inc. New York.
Tornstam, L. 2011. Maturing into gerotranscendence. Journal of Transpersonal Psychology, 43 (2), 166–80.
Tuomivaara, S. 2015. Saako ihmistä sanoa eläimeksi? Teoksessa Aaltola, E. & Keto, S. (toim.) Eläimet yhteiskunnassa. Into Kustannus, Helsinki.
Tähti, T. 2022. Pienet teot, suuri hurma. Toimijuus kulttuurisessa vanhustyössä. Studia Musica 91. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia.