Kiinnostukseni taidelähtöisten menetelmien vaikutuksiin heräsi vuosina 2008-2013 toteutetun kansallisen Taika-hankkeen myötä, jota olin mukana toteuttamassa. Hankkeessa kokeiltiin ja pilotoitiin taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä.

Väitöskirjatyössäni tutkin ja kartoitan työyhteisön jäsenten kokemuksia taidelähtöisistä menetelmistä heidän kokemuskertomustensa kautta selvittääkseni menetelmien merkityksiä, vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Kysyn aineistoltani mm. mihin taidelähtöiset työpajat ovat johtaneet pitkän tarkastelujakson aikana? Mikä menetelmien vaikuttavuus on esimerkiksi viiden vuoden aikaperspektiivissä?

Oma tutkimukseni aineiston – kokemuskertomusten – keruu on vielä kesken. Henkilökohtaisia kertomuksia nimitetään kokemuskertomuksiksi silloin, kun kertomuksen päähenkilönä on kertoja itse ja kertomuksen aiheena ovat omakohtaiset kokemukset tai tapahtumat. Taiteen ja kulttuurin vaikutusten ja vaikuttavuuden arviointitutkimustraditiosta puuttuu osin narratiivinen aineistotutkimus, missä keskitytään ihmisten yksilöllisiin (taide)kokemuksiin.

Tässä artikkelissa en vielä lähde vielä tulkitsemaan ja avaamaan väitöskirjatutkimukseni tuloksia, vaan keskityn tarkastelemaan työyhteisöissä toteutettujen taidelähtöisten menetelmien vaikutuksia jo olemassa olevan aineiston näkökulmasta. Miten taidelähtöiset menetelmät voisivat vastata työelämän haasteisiin ja olla mukana tekemässä entistä toimivampia ja hyvinvoivempia työyhteisöjä?

 

Vaikutustutkimukset osoittavat, että taidelähtöiset menetelmät voivat vastata työelämän haasteisiin ja olla mukana tekemässä entistä toimivampia ja hyvinvoivempia työyhteisöjä. Niitä käytetäänkin nykyään enenevässä määrin, kun halutaan kehittää  työyhteisöiden työhyvinvointia sekä paljastaa ja ratkaista työyhteisön ongelmatilanteita.

Nykyajan ja tulevaisuuden työelämää leimaa jatkuva muutos, ja muutos aiheuttaa usein epävarmuutta. Työpaikoilla se näkyy henkilöstön sitoutumattomuutena, sairauspoissaoloina sekä työkyvyttömyytenä. Puutteellisen työhyvinvoinnin kustannukset vuositasolla ovat noin 25 miljardia euroa . Työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen lisääminen sekä johtamisen ja vuorovaikutuksen kehittäminen on tästäkin syystä tärkeää. Taiteella ja taidelähtöisillä menetelmillä voidaan vastata näihin haasteisiin.

 

Taidelähtöisten menetelmien vaikutuksia työyhteisöissä

Taide ja taidelähtöiset menetelmät toimivat peileinä erilaisille työyhteisön haastaville tilanteille tai kehittämiskohteille, vahvistavat työntekijöiden keskinäistä ja toisia arvostavaa vuorovaikutusta sekä tukevat esimiestyötä työyhteisön muutostilanteissa (Rantala & Jansson, 2013; Rönkä, 2011) – kaikki tärkeitä ja keskeisiä työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä.

Innovaatioiden syntyminen ja luova ongelmanratkaisutaito edellyttävät luovaa ja toimivaa vuorovaikutusta ihmisten välillä. Taidelähtöisten menetelmien avulla voidaan kasvattaa työyhteisöijen sosiaalista pääomaa, minkä on todettu kytkeytyvän työntekijän koettuun hyvinvointiin ja terveyteen. Sosiaalisen pääoman kasvu näkyy työyhteisöissä ryhmään kuulumisen tunteena, luottamuksena ja yhteiseen päämäärään, niin sanottuun yhteiseen hyvään pyrkimisenä. Taidelähtöisillä menetelmillä on mahdollista vaikuttaa myös organisaation rakenteisiin.  (Tuisku, Houni & Virtanen. 2016)

 

Tutkimukseni aineistossa toteutettiin useita lähes vuoden mittaisia, yhtäjaksoisia taidelähtöisiä kehittämisprosesseja eri työyhteisöissä.  Se, mitä taidelähtöistä menetelmää kulloinkin käytetään, perustuu pitkälti työyhteisöissä etukäteen suoritettuihin alkukartoituksiin ja niistä esiin nousseisiin, toiminnalle asetettuihin tavoitteisiin.

Aineistoni työyhteisöissä tavoitteita asetettiin esimerkiksi uuden organisaatiomallin läpiviemisen tukemiseen, yhteisöllisyyden ja totuttujen toimintamallien uudistamiseen sekä työssäjaksamiseen ja hyvinvointiin. Eräässä työpaikassa oli syntynyt jo pidempään töissä olleiden työntekijöiden toimesta tietynlainen vahva, staattinen työkulttuuri. Uudet ja vastavalmistuneet työntekijät eivät pystyneet tästä syystä tuomaan työkulttuuriin ja työn tekemisen tapoihin uusia ideoita. Tämä aiheutti skismaa työntekijöiden välille ja vähensi työssä viihtyvyyttä. Myös jo pidempään, lähempänä eläkeikää olevien työntekijöiden arvostus omaa työtä kohtaan oli vähentynyt.

Tässä kyseisessä työyhteisöissä toteutetun valokuva- ja kirjoitustyöpajojen kautta työntekijöiden arvostus omaa työtä kohtaan kasvoi. Taidelähtöinen prosessi sai aikaan tunteita, ajatuksia ja oivalluksia suhteessa itseen sekä omaan työhön – valokuvat toimivat peilinä omalle työlle. Vaikutuksia tutkittiin keräämällä aineistoa työpajoihin osallistuneilta työntekijöiltä ja esimiehiltä kyselylomakkeilla ja haastatteluilla ennen työpajan alkua että heti työpajan päättymisen jälkeen. Vastauksissa todettiin,  että taidelähtöinen toiminta teki työyhteisöissä piilossa olevia asioita näkyväksi, jolloin oma ja toisen tekemä työ ja osaaminen tulevat kohdatuiksi. Työntekijät kokivat, että he tulivat uudella tavalla nähdyksi ja kuulluksi.

Tärkeäksi koettiin myös se, että taidelähtöisen työskentelyn aikana oppi tuntemaan työkaverinsa paremmin. Työyhteisö oppi uusia taitoja, käsityksiä ja toimintatapoja. Osallisuus, yhteisöllisyys ja aktiivinen osallistuminen yhteiseen päätöksentekoon parani. Ilmapiiri muuttui avoimemmaksi, vapautuneemmaksi ja rennommaksi. Yhteenkuuluvuuden tunne ja toimiminen yhteisen hyvän puolesta kasvoi. Työssä jaksaminen ja sitoutuminen parantuivat ja koettu työhyvinvointi lisääntyivät.

Tulokset koskivat työyhteisön kaikkia jäseniä työntekijän asemasta riippumatta. Työntekijöiden esimiehet puolestaan näkivät lisäksi taidetyöpajan luvallisena hetkenä itsetutkiskeluun. He huomasivat, että tunnelma ja työntekijöiden asenne vaihtuvissa työtilanteissa muuttui rennommaksi ja sallivammaksi. Samalla, kun persoonallinen työote laajentui, työn arki piristyi ja sitä kautta työssä jaksaminen lisääntyi. Nämä edistivät työyhteisön luovuutta ja innovaatiokyvykkyyttä. (Rantala & Jansson, 2013; Rönkä, 2011; Tuisku, Houni & Virtanen. 2016)

Menetelmät tukivat organisaation muutosprosessia, vahvistivat henkilöstön luovuutta ja innovaatiokykyä, kehittivät työn tekemisen tapoja ja lisäsivät koettua työhyvinvointia. Yhdessä kokeminen ja tekeminen lisäsivät voimaantumisen tunnetta sekä keskinäistä yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Luottamus ja avoimuus työyhteisöissä lisääntyivät. Tämä mahdollisti yhteisön toimintatapojen kyseenalaistamisen ja edelleen kehittämisen. (Rantala & Jansson, 2013; Rönkä, 2011; Tuisku, Houni & Virtanen. 2016)

 

Oma kokemuskertomukseni: “oma-minä vs. työ-minä”

Osallistuin joitakin vuosia sitten hankkeeseen, jonka tavoitteena oli tuottaa hyvinvointia, kehittää omakuvallisia menetelmiä ja niiden käyttöä työyhteisöissä sekä tarjota mahdollisuutta itseilmaisuun ja oman identiteetin tarkasteluun omakuvan kautta. Tarkastelin valokuvan kautta sen hetkistä omakuvaani työssä ja kotona. Omakuvallinen menelmä koostui valokuvauksen lisäksi myös työn kontekstiin liittyvästä omaelämäkerrallisesta kirjoittamistyöpajasta. Työpajojen ohjaajina toimivat valokuvaaja ja kirjailija.

 

 

Kuvaa työ-minästä luotiin valokuvastudiossa, johon sain tuoda mukanani tarpeelliseksi kokemaani kuvausrekvisiittaa. Olin valokuvastudiossa yksin ja kameran kaukolaukaisin oli oikeassa kädessäni. Olen ikään kuin työni ääressä. Olin ottanut kuvaan mukaan työpöydältäni erilaisia tärkeinä pitämiäni papereita, asiakirjoja ja kansioita. Työpöydällä ovat myös avaimet sekä työ- ja henkilökohtainen kännykkä, jos jonkun täytyy kotoa tai töistä tavoittaa minut. Papereita on paljon. Paljon on muistettavaa: erilaisia aikatauluja, projektien väli- ja loppuraportointeja, budjetteja ja excel-taulukoita. Organisaation uusia toimintaohjeita ja –käytänteitä, jotka täytyy muistaa. Rahoittajan ohjeita, jotka täytyy muistaa. Keltaiset muistilaput muistuttavat minua, jotta en unohtaisi. Tärkeät paperit eivät pysy enää pöydällä, ne lähtevät leijumaan. Sininen köysi kaulassa ei viittaa itsetuhoisuuteen. Köysi kaulassa kertoo siitä ahdistavasta ja kiireen tunteesta, jotka aiheuttivat minulle ne kaikki byrokraattiset säännöt, määräykset, ohjeet, aikataulut, joita minun on noudatettava työssäni.

Omakuvani kotona. Kuristava tunne kurkussa ei katoa kotonakaan. Olen edelleen liekassa. Eriväriset muistilaput seinällä muistuttamassa asioista, jotka pitää tehdä kotona ja seuraavana päivänä töissä. Kotona alkaa uusi työ. En voi vieläkään tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluaisin. Isoäidin virkkaama keinutuolin päällinen taustalla, kuvaamassa kotia, juuria ja sukuni vahvoja naisia. Hekin ovat selviytyneet. Sinäkin selviät.

Kuvat liittyvät silloiseen elämäntilanteeseen. Töissä oli alkamassa organisaatio -ja johtamisjärjestelmän muutos. Odoteltiin tietoa yhteistoimintamenettelyjen alkamisesta.  Ketkä meistä joutuvat irtisanottavien listalle? Samaan aikaan piti yrittää keskittyä useamman projektin loppuraportointiin ja innovoida uusia hankkeita. Kotona odotti vakavasta sairaudesta toipuva puoliso ja abiturientti-tytär. En halunnut minkään häiritsevän ja rasittavan heidän elämää.

Jokaisen omakuva-työpajaan osallistuneen kuvia katseltiin yhdessä ja niistä keskusteltiin yhdessä. Kokemukset jaettiin. Keskustelua veti työyhteisön kehittäjä. Osallistuja kuitenkin itse päätti, halusiko näyttää omakuvia toisille tai kertoa niistä.

 

 

Millä tavoin taide ja luovuus voivat edistää hyvinvointia kokemuksellisuuteni viitekehyksen kautta tarkasteltuna? Katsellessani edellä nähtyjä omakuviani, koen kerta toisensa jälkeen ne samat tunteet kuin mitkä koin kuvien ottohetkellä. Kiinnitän huomioni aina uudestaan jokaiseen yksityiskohtaan, merkitykseen ja symboliin, jotka olen ilmiöille ja tunteille tuolloin antanut. Olen itselleni merkityksellisen, hyvin henkilökohtaisen asian äärellä. Näin lähestyn pyhän kokemista. Tällaisista asioista voi olla vaikea puhua, mutta niistä voi kertoa kuvien kautta. Niin muille, kuin itsellekin. Varsinainen taidelähtöinen prosessi alkoi vuonna 2013 ja virallisesti myös päättyi tuolloin. Mutta minussa prosessi ei päättynyt.

Taidelähtöinen prosessi on kokemuksellinen prosessi. Kuvien kautta se jatkuu ja niihin voi palata aina uudestaan.  Reflektoin kuvien aikaan kokemiani tunteita monta kertaa uudelleen. Minulle tunteiden ja tilanteiden näkyväksi tekeminen kuvien avulla, auttoi ja auttaa yhä käsittelemään näitä tunteita ja uusiakin tunteita. Koin ja koen sen puhdistavana, vahvistavana, etäännyttävänä; olen ikään kuin haastavan kokemuksen, asian ulkopuolella, sivusta seuraajana, en enää kokemuksen pyörteessä, itse kokijana.

 

Tarvitaan aikaa ja tutkimusta

Työyhteisön muutos tapahtuu hitaasti ja muutokselle on annettava aikaa. Yksi työpaja ei ole riittävä muutosprosessin läpiviemiseen. Arjen työ täyttää mielen välittömästi prosessin loputtua eikä uudet ajatukset tai työn tekemisen tavat ehdi juurtua. Prosessin tarvitsee ohjaajan, joka vie muutosta työyhteisössä eteenpäin vaikka varsinainen taidetyöpaja-työskentely päättyisikin.

Omat havaintoni taidelähtöisistä prosesseista työyhteisöissä vahvistavat, että taidelähtöisen kehittämistoiminnan tulee olla pitkäkestoista. Vain siten voidaan saavuttaa vaikuttavampia ja kestävämpiä vaikutuksia ja toimintatapojen muutoksia. Usein taidelähtöinen toiminta kytketään organisaatioiden virkistys- tai kehittämispäiviin, mutta tällä ei saavuteta pysyviä tuloksia.

Taide toimii mahdollistajana, herättäjänä, mutta muutos lähtee kuitenkin ihmisestä itsestään. Taidelähtöiseen prosessiin on uskallettava heittäytyä. Työyhteisöissä esimiehillä on kuitenkin tärkeä rooli muutosten jalkauttamisessa ja juurruttamisessa työn arkeen. Ihminen muistaa ja oppii tehokkaammin ne asiat, joihin liittyy tunteita ja elämyksiä (Mäkirintala 2009). Taide ja taidelähtöinen toiminta saa aikaan ihmisessä elämyksiä ja tunteita. Näin taidelähtöisyys vahvistaa ja edistää uuden oppimista ja siitähän muutosprosessissa ylipäätään pitkälti on kyse. Tutkimusta erityisesti menetelmien pidempiaikaisista vaikutuksista eli vaikuttavuudesta tarvitaan kuitenkin lisää.

 

Kirjoittaja: Elise Vanhanen

Elise Vanhanen (FM) toimii täydennyskoulutuspäällikkönä Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Hän on tohtorikoulutettavana Turun yliopistossa Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen tohtoriohjelmassa.

Mikäli olet kiinnostunut kertomaan omia kokemuksiasi taidelähtöisistä työpajoista, voit käydä kirjoittamassa kokemuskertomuksesi oheisen linkin kautta: https://services.fsd.uta.fi/penna/tyopajakokemukset/4

 

Artikkelin tausta-aineisto:

Jussila Petri (toim.). Taide ja liike työelämän kehittämisessä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 173. Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print, 2014.

Liikanen Assi: Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia/OPM 2010:1.

Mäkirintala Eija: Taidetaustaisen osaamisen hyödyntäminen yritysten kilpailukyvyn vahvistamisessa. Luovan Suomen julkaisuja 1. Luova Suomi, Cupore, 2009.

Rantala, Pälvi & Jansson, Satu-Mari (toim.). Taiteesta toiseen. Taidelähtöisten menetelmien vaikutuksia. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja B. Tutkimusraportteja ja selvityksiä 10, 2013.

Rönkä, Anu-Liisa (toim.). Taide käy työssä: Taidelähtöisiä menetelmiä työyhteisöissä. Lahden ammattikorkeakoulu, 2011.

Tuisku Katinka, Houni Pia & Virtanen Marianne. Kulttuuritoiminta työhyvinvoinnin ja luovien ideoiden lähteenä sosiaali- ja terveysalalla. Julkaisussa Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning 2-2016. Työelämän tutkimusyhdistys ry. Kirjapaino Hermes Oy, 2016.

 

Valokuvat: Vanhasen kuva-arkistoa Taika-hankkeesta 2008-2013 sekä Taitelija voi pahoin-hankkeesta 2013.

Kuviot: Työelämä 2020 – hankkeen painotuksia http://www.tyoelama2020.fi/tietoa_hankkeesta/hankesuunnitelma

Taide työelämässä https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/menetelmat/taidelahtoiset_menetelmat/taide-muutoksen-mahdollistajana-tyoelamassa