Mitä tapahtuu, kun yrityksen piilossa olevia voimavaroja etsitään ja nostetaan esiin taiteellisen prosessin ja taiteen keinoin? Taiteilija Veera Metso kuvaa tässä artikkelissa ”Piilosta – voimavarat näkyviin taiteen keinoin” -projektiaan sekä siinä syntynyttä Hyvyysetsivä Koijahdusta, sen taustoja ja teoreettisia lähtökohtia. Hyvyysetsivä Koijahdus on Metson luoma karnevalistinen hahmo ja sisäinen eettinen työväline, joka auttaa kohtaamaan koetukset eli pääasiassa taiteellisesta prosessista nousevat epäilyn ja epätietoisuuden hetket leikkimielisesti. Työvälineen tarkoitus oli ohjata Metsoa hyvään, kontrolloimattomaan ja läsnäolevaan kohtaamiseen projektissa, jonka hän toteutti LVI-alan yritys Itula Oy:n kanssa.
Hyvyysetsivä Koijahdus
Hyvyysetsivä Koijahdus haluaa vahvistaa uskoa ihmisten ja työyhteisön omiin voimavaroihin. On siis tärkeää, että hän itse uskoo itseensä. Siinä häntä auttaa selkeä ja eettinen arvomaailma, joka luo pohjan avoimelle ja sallivalle vuorovaikutukselle. Leikkimielinen heittäytyminen tuntemattomaan kannattaa, se kannattelee taiteilijaa ja altistaa osallistujan välittömään kohtaamiseen sekä osaksi taiteellista prosessia.
Työvälineen syntymisen taustalla vaikutti eettinen lähtökohta: ihmisten ja uuden tilanteen kohtaaminen sallivalla tavalla, jolla pyrin antamaan asioille vapauden tapahtua ilman kontrollointia. Avaan eettistä ajattelua tämän kohtaamisen tavan takana Hyvyysetsivä Koijahduksen ja hänen nyytissään kulkevien immateriaalisten eväiden eli ajatusten avulla.
Käytännössä Hyvyysetsivä Koijahdus on taustavoima, joka ei juuri näy ulospäin. Hahmo auttaa minua epäilysten ja uskonpuutteen hetkillä kuvittelemaan positiivisia skenaarioita. Hyvyysetsivä Koijahdus on luonteeltaan eettinen siinäkin mielessä, että hän pyrkii kuvittelemaan hyvää kaikille projektin piiriin tuleville. Lähtökohtani näkyi käytännössä myös tavassani olla läsnä työyhteisössä ja kahdenkeskisissä haastattelutilanteissa, joita työntekijät kuvasivat saamassani palautteessa pääasiassa mukaviksi ja mielenkiintoisiksi.
PIILOSTA – Voimavarat näkyviin taiteen keinoin
Piilosta-projekti muotoui Kaakon taide -verkoston järjestämässä Taide työelämässä -koulutuksessa, johon osallistuin keväällä 2018-2019 Lappeenrannassa. Koulutuksessa etsittiin uusia väyliä taiteilijoille toimia yhteistyössä yritysten kanssa. Koulutuksessa kehitettiin oma projekti, joka pilotoitiin yrityksessä.
Toteutin Piilosta – voimavarat näkyviin taiteen keinoin -projektini Itula Oy:ssä, joka valikoitui yhteistyökumppaniksi tutun yhteyshenkilön kautta. Valintaan vaikutti myös kiinnostukseni viedä intuitiivinen prosessi johonkin sellaiseen yritykseen, jonka ajattelun oletin olevan matemaattista ja rationaalista. Itula Oy on LVI-alan yritys, joka valmistaa lämpöpaneeleita ja toteuttaa LVI-suunnittelua ja -kehittämistä. Yritys toimii Ruokolahdella, Etelä-Karjalassa, ja sen keskeisiä arvoja ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja perheyrittäjyys.
”Huomaavatko yrityksen työntekijät oman työnsä arvon arkisen aherruksen keskellä?” kuului projektin ydinkysymys. Taiteellinen prosessi ja taiteilijan läsnäolo työyhteisössä voivat nostaa näkyviin piilotettuja voimavaroja ja vahvuuksia.
Projektia suunnitellessani tavoitteeni oli kehittää sellainen konsepti tai tuote, jossa hyödyntäisin hyvin omia vahvuuksiani: rohkeutta heittäytyä ja improvisoida, herkkyyttä, monialaisuutta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä positiivista ja mahdollistavaa ajattelutapaa. Yksi tärkeä tavoite oli myös kustannustehokkuus, jotta yritysten olisi helpompi lähteä mukaan. Yrityksen työntekijät voisivat jatkaa työskentelyään tavalliseen tapaan ja minä saisin tietoa heidän todellisesta arjestaan ja työyhteisöstä. Minulle oli tärkeää, että projekti voisi antaa työyhteisölle näkymän sen vahvuuksiin ja näin antaa iloa ja vahvistaa yhteisöä. Olennaista oli myös se, että näen jotain mitä jo on ja tuon sen taiteen keinoin näkyväksi, enkä itse luo uutta ja ulkoapäin tulevaa.
Vietin yhden työviikon, viisi päivää, työyhteisössä aistien sen voimavaroja tutkimuksen ja taiteen keinoin, esimerkiksi piirtämällä, valokuvaamalla ja liikkumalla. Kohtasin työntekijöitä myös kahdenkeskisissä haastatteluissa. Tämän pohjalta suunnittelin yritykselle taideteoksen, jonka muotoa en määrittänyt ennalta. Halusin jättää teokselle tilaa ja mahdollisuuden nousta oikeasti työyhteisöstä. Yritys sai halutessaan tilata luonnoksen perusteella varsinaisen taideteoksen. Suunnittelu ja sen taustalla oleva prosessi, jossa kohtasin yrityksen työntekijöitä, oli kuitenkin teoksen suuritöisin vaihe.
Kun vietin aikaa työyhteisössä, tutkimusmetodinani oli osallistuva havainnointi. Osallistuvassa havainnoinnissa tekijä on läsnä kahdessa persoonassa: osallistujana ja tarkkailijana. Olennaista on, että työyhteisön jäsenet tottuvat havainnoijaan niin, ettei hänen läsnäolonsa tunnu kiusalliselta. Koetin tiedostaa ja olla tarkkaavainen omien tulkintojeni suhteen, ja halusin myös huomioida sanattomat viestit ihmisten eleissä ja tavassa olla.
Osallistuva havainnointi vaatii sensitiivisyyttä. Pyrin parhaan kykyni mukaan tarkkailemaan tapahtumia ja työympäristöä sellaisina kuin ne ovat ja sallimaan erilaiset tavat olla. Tämä liittyy myös klovneriaan, jossa maailmaa pyritään katsomaan avoimen uteliaana ja lapsenomaisesti, kuin näkisi kaiken ensimmäistä kertaa. Osallistuva havainnointi vaatii samanlaista suhtautumista ja omien ajatusten tarkkailua.
Työskentelyni lopputuloksena syntyi tarina ja sitä kuvaava maalaus Olipa Kerran Itula, jonka toteutin yrityksen valmistamalle paneelille. Parin kuukauden kuluttua havainnointiperiodin jälkeen oli teoksen julkistustilaisuus. Työn julkistus oli tärkeä osa projektin kokonaisuutta. Julkistustilaisuus oli samalla myös yrityksen TYHY-päivä, paikalla oli paljon yrityksen työntekijöitä. Kannoimme teoksen sisään suurin elkein, ja minä luin yleisölle teokseen liittyvän tarinan. Samassa yhteydessä keräsin palautetta paikallaolijoilta. Lopuksi pelasimme jalkapalloa Suomen suvessa.
”Olipa Kerran Itula”, spraymaali Itula-paneelille. Kuva Tarja Varis.
Valmistaminen / Hengen Nostatus à la Hyvyysetsivä Koijahdus
”Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto”, sanoi Albert Einstein.
Kutsun projektia koetukseksi, sillä minulla ei ollut ennalta selkeää ajatusta siitä, mitä tulen yhteistyökumppaniksi lähtevässä yrityksessä konkreettisesti tekemään. Minulla ei myöskään ollut kokemusta siitä, toimiiko tällainen aistiminen, tai pystynkö löytämään voimavaroja ja muuntamaan ne taiteeksi. Eväinä minulla oli vain oma uskoni ja vahva eettinen pohja, jonka olin selkeyttänyt aiemmin itselleni, ja jonka tueksi olin löytänyt filosofeja ja muita ajattelijoita.
Ennen menoani yritykseen valmistauduin koetukseen kirjoittamalla niin sanotun Hengen Nostatuksen. Nostatus on eräs suomalaisen loitsutradition osa, jossa oma luonto kutsutaan avuksi ja suojaksi. Tätä nostatusta – joka on oikeastaan mahtipontinen julistus – kirjoittaessani esiin nousi yhä selvemmin hahmo, joka on ottanut nimekseen Hyvyysetsivä Koijahdus. Etsivä siksi, että hän on julistuksellisuuden lisäksi tykästynyt arkistoihin, asiakirjoihin, näkymättömään tutkimusryhmäänsä ja suuriin, täyteen pakattuihin seminaarisaleihin sekä sanoihin, kuten ”operaatio” ja raportti”. Koijahdus viitannee ruotsin kielen sanaan ”skoja”, pilailla, sekä suomen kielen sanoihin ”koje” tai ”kojetus”. Operaatio Kojetus onkin Piilosta-projektin toinen nimi, joka viittaa tietenkin koetukseen.
Projektissa tulin siis luoneeksi sisäisen työvälineen, Hyvyysetsivä Koijahduksen, joka on karnevalistinen hahmo, joka etsii, nostaa esiin ja väkevöittää hyvyyttä kaikissa toimissaan. Hyvyysetsivä Koijahduksen ajatukset ovat mahtipontisia, mutta ulospäin hän pyrkii antamaan tilaa asioille ja ihmisille tapahtua ja toteutua. Hän julistaa nostatuksessa esimerkiksi näin: ”Voimme varmuudella odottaa operaatiolta suuria askeleita rakkaudelle ja sen lisäämiseen maailmassa”. Hyvyysetsivä Koijahduksen syntyyn ovat vaikuttaneet kiinnostukseni satuihin ja kansanperinteisiin, Taina Mäki-Ison pitämä kurssi klovneriasta sekä avantgardistien kokeellinen lähestymistapa ja vahva eettisyys.
Klovnerian, filosofian, manifestien ja satujen kautta olen löytänyt uudelleen ilon julistuksellisuudesta ja palopuheista. Nuoruuden totuutta toisille paasaava aktivisti on saanut uuden ja sallivamman ilmentymän leikkimielisen hahmon muodossa. Hyvyysetsivä Koijahduksen yksi tehtävä on kuvitella paras mahdollinen tai jotain vieläkin ihmeellisempää. Toisin sanoen tiedostaa oman kuvittelunsa rajallisuus ja jättää ovi auki toinen toistaan arvovaltaisimmille vieraille, esimerkiksi tapahtumille, kohtaamisille ja ideoille.
Vaikka Hyvyysetsivä Koijahdus on hahmo, se ei ole keksitty. Se on rooli ja leikki, joka auttaa kuvittelemaan positiivisia skenaarioita, mutta se ei ole naamari, joka piilottaa. Se on pikemminkin ”maski, joka peittää paljastaakseen”, kuten klovneriassa sanotaan punaisesta nenästä (Mäki-Iso, 2018). Hyvyysetsivä Koijahdus on omaan ja maailman hyvyyteen loputtomasti ja pyyteettömästi uskova olento, jolla on tärkeä missio. Hän on satu-ulottuvuuden julistaja ja vastuullisen vapauden soihdun uljas kantaja. Hyvyysetsivä Koijahdus auttaa minua reflektoimaan toimintaani tässä projektissa.
Hengen Nostatus. Kuva: Veera Metso.
Hyvyysetsivän immateriaaliset eväät ja kohtaamisen etiikka
”How to have but not possess, how to act but not expect?” kysyi Laotse.
Kuvaan seuraavaksi niitä eväitä, jotka kulkivat mukanani, kun lähdin kohtaamaan työntekijöitä ja aistimaan voimavaroja Itula Oy:hyn. Ajattelussani ja taiteellisessa työskentelyssäni käsitykseni vapaudesta on kaiken perusta, pohjavire. Sitä määrittää ajatus avoimuudesta asettua alttiiksi tuntemattomaan ja kuuntelemaan. Se on koettamalla, improvisoimalla, koskemalla ja kokemalla kulkemista, kuuntelemista kaikilla aisteilla. Avoimuuden ihanne vaati rehellisyyttä ja sallimista. Tällaiseen vapauteen liittyy vastuu. Vapauden saavuttaa vain kantamalla vastuun siitä, miten suhtautuu omaan elämäänsä ja siinä ilmeneviin tilanteisiin.
Nämä periaatteet näkyivät käytännössä esimerkiksi siinä, ettei minulla ollut valmista reseptiä siitä, mitä tulen tekemään yrityksessä, miten etsin voimavaroja ja kuinka käytännössä kohtaan työyhteisön jäseniä. Minulla oli vain erilaisia ainesosia, taitoja, aavistus mahdollisuuksistani nostaa esiin voimavaroja ja iloa sekä luottamus improvisaatioon. Ratkaisut, esimerkiksi haastattelukysymysten muoto ja tapani kerätä tietoa moniaistillisesti, syntyivät prosessin edetessä. Kuljin yrityksen tiloja mm. kosketuksen kautta, sillä moniaistillisuus avaa helposti uusia näkökulmia.
Ajatteluni pohjalla vaikuttavat mm. anarkisti Mihail Bakunin (1814-1876) vapauskäsitys, Emmanuel Levinasin kohtaamisen etiikka sekä avantgardistien kokeellinen lähestymistapa ja avoimuus. Havittelen kohtaamisissa ja taiteessani yksilön vapautta, joka voi laajentaa myös toisten vapautta. Vapaus yhdistyy vahvasti sallimiseen ja siihen, että antaa asioiden tapahtua. Avoimuus on tässä kontekstissa sallimista ja kontrolloinnista luopumista. Näin voi itää ”jotain vieläkin parempaa”.
Levinasin etiikan määrittää välitön kontakti, toisen kohtaaminen ilman haltuunottoa eli tietämistä. Se jättää tilaa arvostukselle; toisen koskettaminen on kohtaamista, mutta toista ei voi tietää, eli toista ei voi hallita ajatuksilla ja määreillä. Jotain kosketuksessa ja kohtaamisessa tulee tiedon rajan tuolta puolen. Levinasin mukaan etiikka toteutuu ihon tasolla ja ruumiillisuudessa, joka asettaa meidät välttämättä alttiiksi esimerkiksi kivulle, nautinnolle ja haavoittuvuudelle. (Levinas 1996, 24-25.)
Suomen kielen etymologiassa kokeminen on myös konkreettista etsimistä ja verkkojen tarkastamista. Sen avulla saadaan selville asioiden sisältö ja kestokyky. Tämä johtaa ajatukseen, että kokeellisuus sisältää aina myös särkymisen mahdollisuuden ja epäonnistumisen riskin (Tiekso 2013, 126). Oppiminen vaatii sen, että asettuu alttiiksi epävarmalle, ennalta tuntemattomalle tilanteelle, ajatukselle tai tekemiselle.
Improvisaatio juontuu latinan sanasta improvisus, joka tarkoittaa ennalta näkemätöntä, ennalta arvaamatonta. Improvisointi on tekemistä, jota ei valmistella, ja toimimista niillä välineillä, mitä on käsillä ja saatavilla (vocabulary.com). Improvisaatioon liittyy koetus, sillä siinä ei ole muita vaihtoehtoja kuin heittäytyminen. Improvisaatio nousee mielen ja kehon reservistä, joka aukeaa käyttöön heittäytymällä. Sen oppii tekemällä ja kokemalla, alttiiksi asettumalla.
Ihmiset aistivat aitouden – esimerkki kohtaamisen etiikasta: kohtaaminen haastattelemalla
Itula Oy:n työntekijöiden kohtaaminen haastattelutuokioissa oli tärkeä osa havainnointiperiodia. Haastattelukysymykset muotoutuivat ensimmäisenä havainnointipäivänä. Keskustelun aikana piirsin näkyviin näkymättömiä impressioita vuorovaikutustilanteen johdattamana ja haastateltavaa katsomalla. Paperia en katsonut, enkä juurikaan kirjoittanut vastauksia ylös keskustelun aikana, vaan keskityin olemaan läsnä ja kuuntelemaan sekä sisäistämään kohtaamieni henkilöiden kertomukset.
Kohtaamisen jälkeen kirjasin piirustuksien viereen avainsanat siten, miten ne olivat muistiini jääneet. Tällä metodilla pyrin välittämään ja siirtämään muistiin vaikutelmia ja tunnelmia. Kysymykset muotoilin niin, että ne itsessään suuntaisivat ajattelemaan omia vahvuuksia ja kehitysmahdollisuuksia sekä Itula Oy:n voimavaroja. Näin jo haastattelutilanne voisi tuottaa työyhteisön henkilöille positiivisia ajatuksia omasta työskentelystä ja yrityksestä tai muistuttaa heitä aiemmista positiivisista huomioista. Haastattelu sisälsi myös kysymyksiä, joihin saadut vastaukset kertovat henkilöiden aistimaailmasta ja siitä, mikä tuottaa heille iloa ja hyvinvointia aistien tasolla.
”Mistä äänestä pidät?”
”Mistä et pidä?”
”Minkälaisessa maisemassa viihdyt?”
Vastaukset kertovat hieman siitäkin, mitä ihminen havainnoi, ja osittain myös hänen arvoistaan. Tilanteesta riippuen keskustelimme lisäksi työtilaan liittyvästä viihtyvyydestä sekä miten sitä mahdollisesti voisi lisätä. Pyysin myös mielipiteitä siitä, mihin teos kannattaisi sijoittaa. Kaikilta haastateltavilta kysyin lopuksi lapsuuden haaveammattia. Tämä avaa taiteilijalle näkymää työyhteisön jäsenten niin sanottuun alkuperäiseen työmotiiviin. Osa vastaajista muisti selvästi haaveammattinsa ja osa muisti sen, mitä ammattia oli mukava leikkiä pienenä. Osa puolestaan muisti, mistä työstä oli ajatellut, että ainakaan sitä ei haluaisi tehdä. Haastattelujen ja havainnoinnin kautta minulle syntyi kuva työntekijöistä, heidän vahvuuksistaan sekä heidän näkemyksistään Itula Oy:n vahvuuksista ja työyhteisöstä yleisellä tasolla. Haastattelin kahden kesken yhteensä kahtatoista työntekijää.
Minulla on vain omat aistimukseni ja projektin lopuksi keräämäni palaute tietona siitä, kuinka toimintani vaikutti työyhteisössä ja yhteisöön. En kysellyt toiminnastani prosessin aikana, sillä en halunnut ohjata ihmisten huomiota erityisesti itseeni. Vaikutti siltä, että kanssani oli helppo puhua ja olla. Palautteissa läsnäoloni työpaikalla koettiin virkistävänä, ”ei ollenkaan häiritsevänä”.
Haastattelupiirros. Kuva: Veera Metso.
Hyvän kohtaamisen opit
Havainnointiperiodin aikana mietin useaan otteeseen prosessin tasavertaisuutta. Mihin sijoittaa tuleva teos? Se palvelisi luultavasti parhaiten yritystä edustustilassa, mutta suurin osa työntekijöistä ei käy siellä. Ovatko kaikki työntekijät yhtä arvokkaita tässä prosessissa, ja mistä perspektiivistä sitä tulisi katsoa? Toimihenkilöt ja linjastolla työskentelevät tuntuivat olevan mukana eri motiiveilla. Lopulta en esimerkiksi ehtinyt haastattelemaan kaikkia, eivätkä linjastojen työajat ja työn organisointi olisi sitä mahdollistaneetkaan. Julkistustilaisuus ilokseni osoitti, että projekti vaikutti positiivisesti myös niihin, joita en ollut haastatellut.
Opin prosessissa sen, että eettinen lähestymistapani loi välittömyyttä ihmisten ja tilanteiden kohtaamisiin. Sallimalla nousi esiin jotain vieläkin ihmeellisempää kuin mitä olisin yksin osannut luoda tai kuvitella. Lopullinen teos on aidosti työyhteisöstä lähtöisin. Sain myös huomata, että Hyvyysetsivä Koijahduksen hengen nostatukset toimivat hyvin. Olen käyttänyt niitä muissakin projekteissani, voin kirjoittaa niihin kulkuohjeita umpikujien varalle. Kun olen kerran kuvitellut projektin onnistumisen ja julistanut sen totuudekseni, voin epäilyn hetkellä lukea sen julistuksesta ja palata sen mahdollistaviin ajatuksiin. Sain siis arvokkaan ja hupaisankin välineen, jolla voin voimauttaa ja valmistaa itseäni jännittäviin projekteihin ja uusiin koetuksiin. Olennaista on se, ettei julistuksia voi käyttää vain itsekkäisiin tarkoitusperiin, vaan niiden tarkoitus on palvella hyvyyttä.
Kirjoittaja: Veera Metso
Veera Metso (s. 1986) on kuvataiteilija (YAMK), itseoppinut muusikko ja tarinankertoja. Hän toimii monialaisesti taiteen kentällä. Metso on syvästi kiinnostunut kansanperinteistä, symboleista, saduista ja etiikasta. Hän haluaa taiteellaan rohkaista ihmisiä leikkimielisyyteen, aitoihin kohtaamisiin ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Metsoa ohjaavat arvot ovat rehellisyys ja vapaus, joka kulkee rinnakkain vastuun kanssa. Hänen viimeisimpiä teoksiaan on voinut nähdä Dark Matters -näyttelyssä Lappeenrannan Taidekeskus Idässä. Parhaillaan Metso toteuttaa yhtyeensä Kolibri & Kaukomatkan kanssa Kohtaamisia-kiertuetta Etelä-Karjalan palvelutaloissa.
Linkit:
Itula Oy:n artikkelin projektista
Lähteet:
Levinas, Emmanuel (1996). Etiikka ja äärettömyys. Keskusteluja Philippe Nemon kanssa. Gaudeamus.
Metso, Veera (2018). Hyveiden matkantaittaja. Filosofiaa hyveiden kehittymisestä matkan vertauskuvan, tarinoiden ja tarinallisten installaatioiden kautta. Saimaan ammattikorkeakoulu.
Mäki-Iso, Taina. Kurssilla Klovnerian perusteet, Helsingin kesäyliopisto, kesäkuu 2018. Helsinki.
Tiekso, Tanja (2013). Todellista musiikkia. Kokeellisuuden idea musiikin avantgardemanifesteissa. Helsinki: Poesia.