Olemme tehneet ilmastokriisistä aikakautemme. Ilmastokriisi on yksi suurimmista kestävää kehitystä, ihmisen hyvinvointia ja koko maapallon tulevaisuutta uhkaavista ilmiöistä.

Potsdamin ilmastovaikutuksia tutkiva instituutti esittää skaalaten eri skenaarioita siitä, kuinka merenpinta nousee ja jäätiköt sulavat kontrolloimattomalla tahdilla, kuivien alueiden kuivuus lisääntyy, sään ääri-ilmiöt voimistuvat kaikkialla maailmassa, kasvi- ja eläinlajit kuolevat sukupuuttoon. Doomsday-raporttinsa julkaissut hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC, kuten myös Euroopan komissio, Maailmanpankki sekä useat kansallisvaltiot perustavat ilmastotoimintansa suuntaviivat juuri Potsdamin ilmastovaikutusten tutkimusinstituutin tutkimustuloksiin ja ennusteisiin.

Ilmastokriisin seuraukset eivät jakaudu tasapuolisesti. Ilmastokriisin vaikutuksista kärsivät eniten kaikkein köyhimmät maat, joilla on heikoimmat mahdollisuudet varautua ja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Instituutin johtajan, tohtori Hans Joachim ”John” Schellnhuberin mukaan tämä johtaa yhdessä puhtaan veden loppumisen kanssa globaaleihin poliittisiin, taloudellisiin, sotilaallisiin ja humanitaarisiin kriiseihin.

Ympäristöteoreetikko Timothy Mortonin mukaan luontosuhteemme on paradoksaalinen. Etäännyttäminen johtaa patriarkaaliseen luonnon esineellistämiseen ja alistamiseen, eikä saumaton sulautuminen luontoon mahdollista tarpeeksi ratkaisukeskeistä ja analyyttistä toimintatehoa. Nämä Mortonin hyperobjekteiksi kutsumat ihmisen luomat, pysäyttämättömät ilmiöt ylittävät paitsi yksittäisen ihmisen iän ja käsityskyvyn, myös olemassa olevien instituutioiden ja rakenteiden vallan.

Ilmastonmuutoksen aikakaudella jokaisella päätöksellä on merkityksensä ja jokaisella toimella on seurauksensa. Poliittista päätöksentekoa määrittävien maailmantalouden mekanismien tulisi mahdollistaa ilmastotoimintaa tukevia ja nollapäästöjä tuottavia luovia innovaatiota sekä täysin uuden tavan olla olemassa.

Artist at Riskin perustaja Ivor Stodolsky kertoo Financial Timesin haastattelussa, kuinka taiteesta on tullut 2000-luvun uhattu sana. Elämme visuaalisessa maailmassa, jossa kuva ja kuvan tekeminen on vaarallisempaa kuin aiemmin. Kuvalla on uusi voima. Se on painetun sanan tavoin poliittinen ase. Sillä levitetään tietoa, annetaan mielipiteitä, kootaan yhteen ihmisiä ja varustaudutaan poliittisia diktatuureja vastaan.

Ennenäkemättömiä ratkaisuja ja uusia tapoja reagoida globaaleihin kriiseihin?

Niin Suomessa kuin EU:ssa ja nyt laajemmin myös Iso-Britannian järjestämänä liikkuvat ja monikansalliset, eri resursseista muodostuvat nopean toiminnan sotilasyksiköt on valjastettu reagoimaan kriisinhallintatehtäviin kaikkialla maailmassa, jopa vain joidenkin tuntien ja korkeintaan muutaman vuorokauden reagointiajalla. Suurien globaalien kriisien aikakaudella reagointiaika ei kuitenkaan ole ainoa pelastava tekijä. Olenkin alkanut muotoilla ajatusta monitaiteellisesta, luovuuden ammattilaisista koostuvasta, kansainvälisestä korkean valmiuden toimintayhteisöstä.

Välittömät rakenteelliset muutokset hätätilan välttämiseksi ovat vähintäänkin elintärkeitä. Turvallisuuspoliittisten kriisien sijaan tällainen Joint Expeditionary Forces -yhteisö toimisi yhteiskunnallisella tasolla, kansainvälisesti ihmisyyden (itsensä tuottamia) suurimpia ongelmia ratkoen.

Taiteella on tutkijoiden mukaan vaikuttavuuden mahdollisuus. Luovilla aloilla ja taiteella on tulevaisuutemme kannalta keskeinen tehtävä. Luovan alan toimijat voivat sekä lisätä tietoutta ilmastonmuutoksen etenemisestä ja sen merkityksistä, että osallistua elintärkeään innovaatiotyöhön nopealla tahdilla lähenevään, globaaliin elinolosuhteiden muutokseen. Ilmastokriisin etenemistä todennetaan tälläkin hetkellä ääriolosuhteita kuvaamalla. Globaali skaala ja hyperobjektiivisuus edellyttävät kuitenkin monialaista, uutta ja luovaa ajattelua sisältävää sekä ennennäkemättömiä ratkaisuja tuottavaa, loppumatonta työtä.

 

Voimmeko löytää kuvan voimasta uutta olemassaolon tapaa?

Martin Heidegger määritteli pääteoksessaan Sein und Zeit (1927) olemisen Daseinina, inhimillisen olemisen näkökulmasta. Totuudesta tuli taiteen kautta hänen tapansa ajatella olemista. Hänen mukaansa taide on teoksessa ilmenevää totuuden tapahtumista. Se tuo esille aina jotain uutta, kätkeytymättömyyttä (Unverborgenheit), minkä totuus paljastaa sellaisena kuin se todellisuudessa on, omassa olemisessaan.

Kuten kaikessa käsitteenmäärittelyssään, Heidegger tähtää käsityksen alkuperään, tässä tapauksessa taideteoksen alkuperään, joka on taide ja jonka ilmentymä on teoksessa totuuden tapahtuma. Totuus haastetaan olemaan ja asettumaan teokseen maan ja maailman välisen jatkuvan kiistan, tai siis kriisin, seurauksena. Heidegger myös kokee taiteella olevan sanan olemus. Hänen mukaansa taide on runoutta ja teoksen luova prosessi on runoilua.

Heideggerin mukaan mikään ihmisen ulkopuolinen ei tuota ihmisyyden ratkaisuja. Ihmisyyden kriisit ovat siis ratkaistavissa ihmisyyden keinoin. Maailmassa vallitseva kriisi, tai riita, kuten hän sen määrittelee, on tosiasiallisuuden ja olemisen mielettömyyden välinen kriisi. Kuten mainittua, kuvasta on tullut nykyajan sana. Taiteesta on tullut tiedon tuottamisen väline. Taiteessa on kaikki ihmisyyden mahdollisuudet, sillä todellisuus itse on teoksessa Heideggerin mukaan tuloillaan. Todellisuuden tosiasiallisuus tuntuu, mutta siihen ei vastata välittömästi. Merkitysten tuottaminen on vastaamista ihmisyyden peruskysymyksiin. Olemme näiden kysymysten äärellä koko ajan, joka hetki, myös taiteessa yhä näkyvämmin. Näin taide on perustamassa ja määrittämässä uutta maailmaa sekä hakemassa niitä uusia muotoja, joita kriisiytynyt globaali muutos edellyttää.

Taide on aina tulevaisuuteen avautuvaa, mutta pohjaa historiaan. Se näkee jatkumon menneisyydestä tulevaisuuteen ja osallistuu sen määrittämiseen yhä uudelleen.

Jos ja kun taide on totuutta, olemme me, ihmiset, ainoita maailman, totuuden ja tulevaisuuden määrittäjiä.

 

Kirjoittaja: Aura Seikkula, läänintaiteilija, Taiteen edistämiskeskus

Kuva: Pekka Niittyvirta & Timo Aho ”Lines (57° 59′ N, 7° 16’W)”, 2018

 

Lähteet:

Heidegger, M. 1927: Sein und Zeit. Max Niemeyer Verlag Tübingen.

Morton, T. 2013: Hyperobjects: Philosophy and Ecology after the End of the World. University of Minnesota Press.

Morton, T. 2018: Being Ecological. Pelican Books.

Spence, R Why more artists face jail around the world April 5, 2019 Financial Times