KUVA KERTOO
Tulevaisuuden taju
Olen helsinkiläinen tanssi- ja esitystaiteen kentällä työskentelevä koreografi. Tutkin myös tulevaisuutta teknologian ja ruumiillisuuden välisten suhteiden kautta. Keväällä 2021 lähdin mukaan Taiteen edistämiskeskuksen mahdollistamaan Futuarts-projektiin, jossa haluttiin luoda monialaista dialogia eri asiantuntijoiden välille törmäyttämällä kolme taiteilijaa ja kolme tulevaisuudentutkijaa. Projektin konkreettinen tavoite oli toteuttaa kevyt käytännön kokeilu työpareittain syksyn loppuun mennessä. Omaksi työparikseni valikoitui Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa työskentelevä Marko Ahvenainen.
ILMIÖ
Tavallista arkea – kulttuurihyvinvointi Suomessa vuonna 2030
Millaista elämä voisi olla kulttuurihyvinvoinnin Suomessa vuonna 2030? Artikkeli esittelee kuvitteellisen arkipäivän yhteiskunnassa, jossa taiteen potentiaali on otettu täysimittaiseen käyttöön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, yhteisöllisyyden ja oppimisen edistämisessä.
SYVÄLUOTAIN
Merkityksiä tuottavaa kriisinhallintaa
Ilmastonmuutoksen aikakaudella jokaisella päätöksellä on merkityksensä ja jokaisella toimella on seurauksensa. Luovilla aloilla ja taiteella on tulevaisuutemme kannalta keskeinen tehtävä. Taide on tiedon tuottamisen väline ja luovan alan työntekijöiden innovaatioilla on tärkeä merkitys, kun reagoimme globaaleihin kriiseihin.
TUTKIMUS
Tartu taiteella tulevaan!
Taiteesta saa välineitä ilmastokasvatukseen, digitalisaatio tarjoaa uusia mahdollisuuksia itseilmaisuun ja taidetoiminta lisää yhteisöllisyyttä työpaikoilla. Artikkeli kertoo, miten Etelä-Savon kulttuurihyvinvointisuunnitelman työstämisessä huomioitiin megatrendit, tämän hetken ja tulevaisuuden kehityssuunnat.
TEKIJÄ
”Tulevaisuudessani olen aikuinen ja robotit tekevät kaiken työn.”
Kuljun koulun nelosluokkalaisten oppisisältöihin liitettiin taiteen tekemistä. Kaksi taiteilijaa, mediakasvattaja ja yhteisötaiteilija, vierailivat tämän lukukauden aikana luokissa. Yhdessä opettajien kanssa he muokkasivat opetussuunnitelmien sisältöjä taiteen keinoin toteutettaviksi.