Tiia Takala ja Ari Impola kuvaavat päiväkirjamerkinnöissään vuoden 2019 lopusta syksylle 2020 ajanjaksoa, jolloin normaali menetti merkityksensä ja suunnitelmat muuttuivat.
Tiia Takala on 35-vuotias itsenäisesti asuva ja omasta elämästään päättävä aikuinen nainen. Hän harrastaa kirjoittamista ja on kiinnostunut kaikenlaisesta taiteesta ja kulttuurista. Vuosikymmenen vaihtuessa Tiia toimi Porin vammaispalveluissa pyykkihuollossa sekä vuonna 2018 perustetun Osallisuus teatterin näyttelijänä ja yhteisövastaavana. Hän tekee myös Osallisuus teatterin laulujen tekstejä ja osallistuu aktiivisesti näytelmien käsikirjoittamiseen.
Ari Impola on freelancer ja taidepainotteisen erityistyön ohjaaja, joka on ohjannut erilaisia erityisryhmien elokuva- ja kulttuuriprojekteja 1990-luvulta lähtien. Ari ohjaa viisivuotista Taiteesta työtä 2019–2023 -hanketta, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa kolmen vuosikymmenen aikana Satakunnassa kehitettyä erityisryhmien taide- ja kulttuuritoimintaa. Ari toimii 120 erityistä tukea tarvitsevan henkilön ja 12 erityisryhmän ohjaajana, kouluttajana kansalaisopistoissa, Osallisuus-teatterin taustatukena, MEKA TV:n tuottajana sekä Satakunnan Me Itse ry:n meikäläisten taustatukena. Ari on myös Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen (SEKK) puheenjohtaja.
31.12.2019 – kohti uutta vuosikymmentä
TIIA – Nyt vuosi lähenee loppuaan ja uuteen vuoteen on vain muutama tunti. Kello 24 tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä, kun siirryttiin uudelle vuosituhannelle. Tänä aikana olen elänyt yli puolet tähänastisesta elämästäni. Olen päässyt peruskoulusta, valmistunut ammattiin ja menettänyt rakkaita ihmisiä. Olen tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä. Olen ollut eri työpaikoissa ja tehnyt eri töitä. Olen käynyt ulkomailla, nähnyt maailmaa. Judossa olen voittanut Suomen mestaruuksia. Hävinnytkin olen monia otteluita. Olen muuttanut omaan asuntoon. Olen oppinut monia taitoja ja olen kehittynyt monessa asiassa, olen tuntenut iloja ja suruja. Ennen kaikkea nuoresta tytöstä on kasvanut itsenäinen, aikuinen nainen. Odotan innolla tulevaa ja uusia haasteita, joita elämä tuo.
9.1.2020, uusi vuosikymmen
ARI – Otettiin sitten haaste vastaan ja aloitettiin Taiteesta työtä -hankkeen toinen toimintavuosi, vaikkei tulevasta rahoituksesta ollut mitään varmuutta. Päätimme aloittaa vapaaehtoistyöllä ja suunnittelemalla yhdessä, miten toimitaan, jos hankkeelle myönnetään hakemamme jatkorahoitus.
TIIA – Aloitin Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksessa vapaaehtoistyössä työstämällä omia runoja runotauluiksi. Lisäksi toimin Arin assistenttina muutaman tunnin viikossa.
26.2.2020 Auki on!
ARI – Helmikuussa saimme Taiteen edistämiskeskukselta (Taike) rahoituspäätöksen Taiteesta työtä -hankkeen jatkolle. Saimme myös Rakkaudella porilaisille -hyvinvointirahaa tapahtumien järjestämiseen. Työtilanne on silti paljon huonompi kuin edellisenä vuonna. Tilaustöitä ei ole ollut, eikä yhteistyökumppaneilta saatu riittävää taloudellista tukea. Jouduimme aloittamaan kaikkien ryhmien kanssa YT-neuvottelut, toimintasuunnitelmista nipistetään 1/3 pois. Julistimme kuitenkin toisen Taiteesta työtä -hankekauden avatuksi Auki on -tapahtuman yhteydessä.
TIIA – Olin keskiviikkoisin avotöissä pyykkihuollossa, joten pääsin osallistumaan Auki on -tapahtumaan vasta töiden jälkeen.
13.3.2020 korona pysäytti
TIIA – 13.3.2020 tuli tasan kaksi vuotta siitä, kun Osallisuus teatterin toiminta alkoi. Samana päivänä Osallisuus teatterin toiminta pysähtyi, kun työtoiminnat menivät kiinni koronan vuoksi.
ARI – 12.3. torstaiaamu oli vielä toivoa täynnä, mutta sitten alkoi puhelin soida ja sähköposti vinkua. Ensimmäinen elokuvaryhmä ilmoitti aamulla, ettei tulisi kurssille tällä viikolla, koska osallistujat kuuluvat riskiryhmään. Pidin ensin kriisipalaverin Tiian kanssa, miten tästä edetään? Saman vuorokauden aikana minulle tuli 43 työtilaisuuden peruutusta. Seuraavalla viikolla kaikista 120:stä erityisryhmäläisestä oli tullut eristysryhmäläisiä. Pystyin toimimaan ainoastaan Tiian kanssa. Maailman mennessä lukkoon myös Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen työntekijät jouduttiin laittamaan pakkolomalle. Päätimme Tiian kanssa työskennellä SEKK:n tiloissa turvallisesti kerran viikossa, muuten etänä. Tiistain tiimipäivät olivat kutakuinkin ainoaa konkreettista toimintaa, jota pystyimme järjestämään pahimman koronaeristyksen aikana.
17.5.2020 piti olla juhlapäivä
TIIA – Arin ensimmäisen elokuvan Torstai on toivoa täynnä ensi-ilta oli 17.5.1990. Sen jälkeen Ari on tuottanut yli 1100 yhteisöelokuvaa eri ryhmien kanssa.
ARI – Ensimmäisen ensi-illan 30-vuotisjuhlaa ei juhlittu koronaeristysten vuoksi, mutta pientä toivonkipinää tulevista töistä saatiin. Satakunnan kulttuurirahaston apurahan turvin sain 1100 satakuntalaista yhteisö elokuvaa -hankkeen käyntiin. Käytännössä se merkitsi sitä, että pystyn nyt säännöllisesti työstämään näkyväksi omaa 1100 elokuvaa kattavaa arkistoani kahtena päivänä viikossa vuoden 2021 tammikuun loppuun saakka. Tämä merkitsi myös sitä, että pystyin tarjoamaan Tiialle säännöllistä toimintaa kahtena päivänä viikossa hankkeen assistenttina.
Tiian koronapäiväkirjasta 17.5.2020
Odotan jo innolla kesäkuuta, silloin tämän karanteenin pitäisi loppua. Ja pääsen ainakin Monituotteeseen. Avotöidenkin suhteen on yksi kiva juttu vireillä. Toivottavasti se päätös tulee pian.
Nyt haluan avata teille vähän tuntemuksiani karanteeni ajalta. Olen saanut videopuheluista ja puheluista helpotusta yksinäisyyteeni. Välillä on ollut tylsää ja yksinäistä. Onneksi olen nähnyt parasta kaveriani muutaman kerran. Hän on soittanut minulle useita kertoja. Myös asumisen ohjaajat ovat soitelleet minulle usein.
Arin kanssa olen nähnyt viikoittain SEKKissä. Myös ohjaajien kotikäynnit ovat olleet normaalisti. Olen Messengerin ja Skypen kautta tutustunut uusiin ihmisiin. Se on ollut mukavaa. Tietysti on monta ihmistä, joita en ole koko aikana voinut nähdä.
Kaipaan sosiaalisia kontakteja, ihmisten kanssa juttelua ja näkemistä.
Kaipaan arkeni rutiineja. Syytä lähteä aamulla ulos ovesta sekä rytmiä päivään. SEKK on tuonut kivaa vaihtelua korona-arkeeni.
ARI – Saimme myös Taikelta pienen lisätuen Taiteesta työtä -ohjausringille. Onnistuimme saamaan toimintaan etäyhteydet perustamallemme uudelle Tiistaitiimi-ryhmälle. Näin saatiin lähes 30 eristyksissä olevaa osallistujaa taas näkyviksi. Käsikirjoitimme yhdessä tulevia yhteisöelokuvia ja -näytelmiä. Tiistaitiimiläiset kirjoittivat koronapäiväkirjoja ja ottivat valokuvia maailmanmenosta. Etäyhteyksillä kuvattiin myös lyhytelokuvia ja tuotettiin livelähetyksiä maailmalle.
TIIA – Korona-aika pakotti meidät miettimään sekä uusia tapoja toimia etäyhteyksin että sitä, miten videopuheluita voi hyödyntää teatteritreeneissä.
Elonkorjuun aikaan 2020
TIIA – Olen saanut nyt SEKK:lta työpaikan kahdeksi päiväksi viikossa. Tiistai on teatteripäivä ja torstaisin saan tehdä muita taidepainotteisia töitä.
Saimme kevään Tiistaitiimin aikana etäyhteydet toimimaan, minkä avulla pääsimme jatkamaan teatteritoimintaa, suunnittelemaan, käsikirjoittamaan näytelmää ja harjoittelemaan. Kesäkuussa saimme jatkaa toimintaa pienissä ryhmissä. Kuvasimme kesällä musiikkielokuvaa sekä kuvasimme yhteisöelokuvia Raumalla, Kankaanpäässä ja Merikarvialla. Järjestimme Arin kanssa Huittisiin teatterileirin sekä Osallisuus teatterille musiikki- ja teatterileirin Ahlaisiin.
ARI – Uutena kovana tavoitteena on, että me molemmat työllistyisimme yhdessä Taiteesta työtä -hankkeen loppuun asti, eli vuoteen 2023. Lisäksi toivomme, että Tiia saisi pysyvän työpaikan SEKK:lta erityistaidetoiminnan erityisosaajana ja vertaisohjaajana senkin jälkeen, kun jään omasta aktiivityöstäni pois.
TIIA – Tällä hetkellä kirjoitamme käsikirjoitusta syksyn näytelmään, jonka nimi on Kohti uutta epänormaalia. Sitähän tämä kaikki on.
Kirjoittajat: Ari Impola ja Tiia Takala.
Linkkejä: MEKA TV
Taiteesta työtä