Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu ja työttömyysturvalain mukainen työllistymistä edistävä palvelu, jonka tavoitteena on parantaa asiakkaan elämänhallintaa ja toimintakykyä. Kuntouttava työtoiminta tulisi suunnitella henkilön työ- ja toimintakyvyn sekä osaamisen mukaan niin, että se on työmarkkinoille pääsyn kannalta mielekästä ja riittävän vaativaa.
Kuntouttavan työtoiminnan laissa määritellään yleiset tavoitteet, mutta ei toiminnan sisältöä, käytettäviä menetelmiä tai vaikuttavuuden arvioinnin indikaattoreita. Kuntouttavan työtoiminnan järjestäjät joutuvatkin kukin tahoillaan määrittelemään toiminnalle konkreettiset tavoitteet, valitsemaan käytettävät menetelmät sekä pohtimaan sitä, kuinka tavoitteisiin pääsyä arvioidaan.
Kuntouttavan työtoiminnan taideryhmän keskeisiä käsitteitä ovat taide, dialogisuus ja kuntoutuminen. Ne ovat erillisiä ja itsenäisiä toimintaa ohjaavia lähtökohtia ja samalla kuitenkin myös vahvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Näiden käsitteiden avulla pyrin kuvaamaan sitä, kuinka taideryhmä voi vastata kuntouttavalle työtoiminnalle asetettuihin tavoitteisiin.
Kuntoutuminen
on muutosprosessi, jonka tavoitteena on ylläpitää ja edistää yksilön toimintakykyä ja vahvistaa hänen omaa toimijuuttaan. Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen edellytyksiä selviytyä hänelle itselleen merkityksellisestä arjesta ja välttämättömistä toiminnoista omassa toimintaympäristössään. Toimintakyky on yksilön fyysisten, psyykkisten, kognitiivisten ja sosiaalisten edellytysten, hänen tavoitteidensa ja elinympäristönsä välinen tasapainotila.
Kuntoutumisen edellytyksenä on, että ihminen itse haluaa tavoitella muutosta ja että hän uskoo muutoksen olevan saavutettavissa. Muutostarpeen ilmaisu on suunnan ottamista, katseen kääntämistä kohti omien arvojen mukaisia asioita. Voidakseen tavoitella omien arvojen mukaisia asioita, tulee arvot ensin tunnistaa ja rohkaistua tutkimaan niiden mukaisia toimia. Tarvitaan pystyvyyden tunnetta, oman ja ympäristön potentiaalin tunnistamista, motivaatiota, vastuunottoa ja aktiivisuutta. Taideryhmän tavoitteena on tukea osallistujia heidän muutosprosessiensa eri vaiheissa.
Dialogisuus
Käsitteenä dialogisuus on monikerroksinen: se on paitsi merkitysten jakamista ja tuottamista niin myös asenne ja tapa suhtautua maailmaan. Taideryhmässä dialogisuus on läsnä vuorovaikutuksena suhteessa itseen, suhteessa toisiin ihmisiin sekä osana taiteen tekemisen ja kokemisen prosessia.
Dialogisen vuorovaikutuksen tavoitteena on saattaa yksilöiden ja yhteisöjen piilossa olevat voimavarat ja potentiaali aktiiviseen käyttöön. Yhdessä ajattelemalla yhteisön on mahdollista saavuttaa sellaista ymmärrystä, joka ei ole kenenkään yksin saavutettavissa. Dialoginen vuorovaikutus perustuu moniäänisyyteen, siihen että toisistaan poikkeavia näkemyksiä pyritään ylläpitämään aktiivisesti. Tämä edellyttää kuuntelevaa ja arvostavaa ilmapiiriä, jossa jokaisen osallistujan todellisuus saa olla läsnä sellaisenaan.
Taiteessa dialogisuus on läsnä monin tavoin. Joukko ihmisiä on teoksen äärellä. Yhden mielestä teos kuvaa ihmistä, toisen mielestä kahvikuppiparia, kolmas kokee teoksessa kaoottisen työpäivän, neljännen mielestä teos on saavuttanut hyvin surun keskeisen olemuksen ja viidennen mielestä siinä on kirahvi. Tunnelma on hyväntuulinen ja ihmettelevä, keskustelu soljuu ja viriää, esiintyy kysymyksiä, kiinnostusta ja uteliaisuutta. Eriävät mielipiteet herättävät mieluummin hilpeyttä kuin huolestumista. Saattaa syntyä tarinoita, joissa alkuperäiset merkitykset muuttuvat tai yhdistyvät. Ehkä tilanteessa rakentuu siltoja omiin aiempiin kokemuksiin ja tunteisiin, vakavuutta, oivalluksia tai hillitöntä komiikkaa. Se mitä syntyy, on joka tapauksessa erilaista, kuin mitä kukaan olisi voinut yksin saavuttaa. Jokainen dialogiin osallistunut on oppinut jotakin uutta.
On mielenkiintoista, kuinka taiteessa ei-tietäminen, tyhjään astuminen ja kaikkien kokemusten hyväksyminen tuntuu mahdolliselta, vaivattomalta ja jopa kutsuvalta. Taiteessa asioita on todella vaikea tietää, ne saattavat olla aivan huoletta sekä niin että näin, lomittain, limittäin, päällekkäin tai haihtua olemattomiin. Ei-tietäminen koskee myös ja erityisesti ryhmän ohjaajaa. Asiantuntijuus on ensisijaisesti kykyä olla aidosti läsnä kokemusten äärellä, myös sellaisten kysymysten keskellä, joihin itsellä ei ole vastauksia. Tavoitteena ei voi olla toistettavan, samana pysyvän sisällön luominen. Ohjaajan tehtävänä on luoda dialogille otolliset olosuhteet ja sisällön luominen ryhmän mukana on yksi osa dialogin mahdollistamista. Tämä luo ajankäytöllisen haasteen, ryhmässä ja sen ulkopuolella on oltava aikaa reflektiolle.
Taide
Ryhmän tavoitteena on, että osallistujat voivat löytää taiteesta lisää keinoja ilmaista itseään, tulla nähdyksi ja kuulluksi, sekä itselleen, että muille. Taiteen kieli on hyvin erityinen. Se ulottuu arkikieltä pidemmälle ja auttaa havainnoimaan todellisuutta myös niiden ilmiöiden osalta, jotka eivät ole muutoin sanallistettavissa. Taideilmaisusta ihminen voi saada lisää mahdollisuuksia kuvata niitä ilmiöitä, joiden kanssa hän elää. Lisäksi taide antaa mahdollisuuden hahmotella myös sellaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia, joita ei vielä ole. Taide haastaa pohtimaan elämää, itseä, toisia, vastuuta ja arvoja. Millainen minä olen, millainen maailma on, miten haluaisin olla ja millaisessa maailmassa elää? Näin taidetyöskentely voi tuoda lisää näkökulmia oman nykytilanteen ja muutostarpeen pohtimiseen, arvo- ja tavoitetyöskentelyyn.
Taidetyöskentelyssä kokeileminen, riskinotto, epäonnistumiset ja virheet ovat keskeinen osa prosessia ja uusien yllättävien käänteiden syntyä. Jokainen siveltimenveto peittää ja paljastaa, jokainen teko muuttaa kokonaisuutta. Sininen kohtaa valuessaan punaisen ja muuttaa muotoaan, luova prosessi on arvaamaton ja transformaatio olennainen osa sitä. Arkielämässä pientenkin muutosten tekeminen saattaa toisinaan olla hankalaa, kun taas taidetyöskentelyssä kokeileminen ja muutosten tekeminen on usein innostavaa ja houkuttelevaa. Muutosten kokeileminen paperilla tai muulla taiteen areenalla on toki erilaista kuin arkielämässä, mutta taiteen leikkitilasta saattaa siirtyä ajattelu- ja toimintamalleja myös arkielämän vuorovaikutukseen ja päätöksentekoon.
Jo näistä näkökulmista käsin taidetyöskentelyä itsessään voi pitää riittävänä tavoitteena kuntouttavassa työtoiminnassa. Ja vaikka ryhmän lähtökohtana on taide juuri kommunikaation tilana ja kielenä, niin taide on tietysti tätä paljon laajempi ja syvempi ilmiö, joka vaikuttaa tai on vaikuttamatta ryhmässä kaikkien ulottuvuuksiensa kautta. Luovan alan ammattilaisten tai alalle pyrkivien näkökulmasta taidetyöskentely voi tarjota mielekkäitä työtehtäviä ja mahdollisuuden ylläpitää, kehittää, sanoittaa ja markkinoida osaamistaan sekä verkostoitua. Tämäkään näkökulma ei kuitenkaan poissulje muita taiteen mahdollisia vaikutuksia.
On tärkeää antaa jokaiselle taideryhmälle tilaa ja aikaa määritellä ryhmän toimintaan liittyvät keskeiset käsitteet itse. Mitä taide juuri tälle ryhmälle tässä hetkessä tarkoittaa? Mitä elämänhallinta on, mitä toimintakyky? Mitä ovat ne muutokset, joita he ryhmänä ja yksilöinä haluavat tavoitella? Taideryhmän pyrkimyksenä on mahdollistaa rikas dialogi, jonka avulla tätä määrittelytyötä on mahdollista tehdä.
Muutos: miksi ja miten arvioida muutosta?
Taideryhmä lähtee luonnostelemaan luontoon. Merenrannassa onkin kova viima, paperit eivät tahdo pysyä paikoillaan ja piirtojälki on aika erikoista villatumput kädessä. Syntyy pettymyksiä ja turhautumista, osa porukasta hakeutuu kaakaolle. Yksi ryhmäläisistä on tyytyväinen uskaltauduttuaan käyttämään julkisia liikennevälineitä. Onko taideryhmän toiminta ollut tavoitteiden mukaista? Onko taiteella ollut myönteisiä vaikutuksia toimintakykyyn?
Vaikuttavuuden arvioinnille on tilausta, palveluiden suunnittelun ja resurssoinnin näkökulmasta olisi hyvä tietää, mistä palveluista asiakkaat hyötyvät ja miksi. Kuntouttavan työtoiminnan taideryhmässä tavoitteisiin pääsyä arvioidaan, mutta se tehdään yksilön näkökulmasta, jokaisen osallistujan kohdalla osana hänen sosiaalihuoltolain mukaista asiakkuuttaan. Tällainen tieto ei ole yleistettävää tai tutkimuksellisesti pätevää näyttöä taiteen ja toimintakyvyn kohenemisen syy-seuraussuhteesta. Niin monimutkaisen ilmiön osoittaminen vaatisi vakuuttavaa tutkimuksellista osaamista ja tutkimustoimintaan resursointia.
Oletetaan, että palautelomakkeessa merenrantareissu saa arvosanan 2.6 asteikolla 1-5. Kaksi vastaajaa arvioi, että luonnostelureissu oli heidän tavoitteidensa saavuttamisen kannalta erittäin tärkeä (5) ja loppujen kuuden mielestä reissu oli heidän tavoitteidensa kannalta merkityksetön (1) tai vain vähän merkityksellinen (2). Mitä lisätietoa palautelomakkeella saatiin? Miten tietoa käytetään hyödyksi?
Mittaaminen on yksi tapa hahmottaa todellisuutta ja syventää dialogia. Sekä yksilö- että ryhmätyöskentelyssä on tärkeää ymmärtää, millaisten asioiden kanssa ihmiset kamppailevat. Tämä helpottaa tarkoituksenmukaisen sisällön kehittämistä. On tarpeetonta keskittyä ansioluettelon päivittämiseen mikäli työnhaun pulmat ovat jossakin aivan toisaalla.
Mittaamisen pääasiallinen syy on siis tuottaa tietoa ryhmän ja ryhmäläisten omaan käyttöön heidän kuntoutumisensa tueksi. Kysyminen itsessään on tärkeää, asioiden äärelle pysähtyminen, samoin ilmiöiden pohtiminen yhdessä. Kyselyistä saatavat vastaukset tuottavat uusia kysymyksiä, jotka syventävät vuoropuhelua. Uusien kysymysten ja näkökulmien avulla ryhmän toimintaa voidaan muuttaa. Ja tietysti nimettömän palautteen avulla voidaan saada keskusteluun myös sellaisia asioita, jotka mahdollisesti ovat jääneet aiemmin keskusteluiden ulkopuolelle.
Käytössä kolme eri arviointimenetelmää
Ryhmän alussa ja lopussa osallistujat täyttävät WHODAS 2.0 -itsearviointilomakkeen. WHODAS on Maailman terveysjärjestön aikuisille soveltuva terveyden ja toimintarajoitteiden arviointimenetelmä. Lomakkeen 36 kysymyksen avulla vastaaja arvioi omaa toimintakykyään, sen rajoitteita ja vaikeuksia arjen osallistumisessa.
Mittari toimii tavoitetyöskentelyn pohjana. Lomakkeesta on keskustellen helppo poimia ne asiat, joita täyttäjä pitää toimintakyvyssään merkityksellisenä. Yksilön tavoitetyöskentelyn lisäksi whodas-tuloksia voidaan käyttää ryhmän yhteisten tavoitteiden pohjana. Tuloksista nousee usein esiin joitakin teemoja tai aihealueita, joita voidaan tarkastella yleisellä tasolla. Jos ryhmäläisistä esimerkiksi 2/3 kokisi keskustelun aloittamisen ja jatkamisen ja uusien ystävyyssuhteiden solmimisen erittäin hankalaksi, voitaisiin yhdessä pohtia, miten ryhmässä ja sen ulkopuolella voidaan edistää toisiin tutustumista. Kyselyn tulokset ohjaavatkin omalta osaltaan ryhmän sisällön suunnittelua.
Mittarin uudelleen täyttäminen jakson lopussa antaa ryhmäläisille mahdollisuuden havaita taideryhmän aikana tapahtuneita muutoksia omassa toimintakyvyssään. WHODAS-mittaria käytettäessä kannattaa kuitenkin huomioida, että mittari selvittää hankaluuksia arkielämässä ja siten suuntaa huomiota toiminnan rajoitteisiin. Kysely kaipaa parikseen vahvuuksien ja potentiaalin parissa työskentelyä.
GAS-lomake on kuntoutuksen tavoitteiden laatimisen ja arvioinnin menetelmä. Siinä kuntoutuja rakentaa ammattilaisen avustuksella itselleen merkitykselliset pää- ja osatavoitteet. Tavoitteiden pilkkominen pieniin osatavoitteisiin ja saavuttamiskeinoihin konkretisoi muutostyöskentelyä. Tavoitteet voivat koskea mitä tahansa elämän osa-aluetta. Numeeriset arvot ilmaisevat sitä, missä määrin henkilö on saavuttanut asettamiaan tavoitteita. Gas-lomaketta on käytetty ryhmässä vaihtelevasti, lomakkeen käyttö vaatii sekä asiakkaalta että työntekijältä valmiuksia syvälliseen työskentelyyn.
Taideryhmän lopussa täytettävällä palautelomakkeella pyritään selvittämään toimintaan osallistuneiden kokemuksia muutostyöskentelyn ja taidedialogin edellytyksistä sekä sitä, kuinka tärkeäksi omien tavoitteiden saavuttamisen kannalta ryhmäläiset ovat kokeneet toiminnan eri sisällöt. Kyselyssä vastaajat arvioivat myös taideryhmäjakson aikana tapahtuneita muutoksia valmiiden väittämien avulla.
Vastauksissa kaikki se aineeton positiivinen pöhinä, ihmeelliset inhimilliset tarinat, mysteeriset johtopäätökset, pomppivat sanat ja pöydiltä lattioille leviävät värit kääntyvät numeroiksi ja viivoiksi, kaaviokuvakonkretiaksi, josta voi tarkastella todellisuutta jälleen uudenlaisesta näkökulmasta. Pistepilviraporttien ja pylväiden suojassa myös haasteelliset kokemukset, yksinäisyys, sivuun jääminen, arvostuksen puute tai toivottomuus voivat saada äänensä kuuluville. Syntyy uusia kysymyksiä ja uusia kysymisen tapoja.
Yksi asia palautelomakkeista nousee esille kerta toisensa jälkeen; Ei ole ollut yhtään työtehtävää, joka olisi ollut kaikille mieleen eikä yhtään, joka ei olisi hyödyttänyt ketään. Vaikka ryhmäläiset pyrkivät samankaltaisia asioita kohden, he kuitenkin kokevat hyötyvänsä erilaisista asioista. Käsitys siitä, millainen taiteen tekeminen on työllistymisen kannalta riittävän vaativaa, muodostuu jokaisen vastaajan kohdalla erilaiseksi.
Lopuksi
Voiko taiteella sitten pyrkiä johonkin? Luulisin, että ei. Tai että ei kannata. Taiteeseen liittyvät asiat ovat kuitenkin alituisessa vaarassa muljahtaa jotenkin ihan toisin päin. Se on taiteen luonne. Jos taiteen tekemisestä aina seuraisi juuri sitä, mitä on oletettu, nimitettäisiinkö sitä sitten taiteeksi?
Taide- ja tavoitetyöskentely eivät kuitenkaan sulje toisiaan pois, päinvastoin. Juuri erilaisuutensa vuoksi niiden yhteiselo on niin rikasta.
Kirjoittaja: Kirsi Inget, kuntouttavan työtoiminnan ohjaaja, sairaanhoitaja, sosionomi- opiskelija (taideterapeuttiset menetelmät)
Artikkelin kuva: Olli Paasovaara.
Aiheesta lisää esimerkiksi:
Laki kuntouttavasta työtoiminnasta
Kuntouttavan työtoiminnan käsikirja, THL
Autti-Rämö, Ilona; Salminen Anna-Liisa; Rajavaara, Marketta; Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen, Duodecim. 2016.