“Montako lastenlasta?” kuului kohtelias kysymys Seniorilääkäreiden kokouksen kahvipöydässä. “Ei yhtään, mutta ostin juuri sähköbassokitaran.” Pöydän päähän laskeutui hiljaisuus.
Näin Riskiryhmä-yhtyeen basisti, eläkkeellä oleva lääkäri Kaisa, aloitti kertomuksensa myöhäisiällä alkaneesta bändiurastaan ja sen vaikutuksista jokapäiväiseen elämään ja sosiaalisiin tilanteisiin. Olen seurannut Riskiryhmän vaiheita bändin perustamisesta lähtien – ensin opettajan roolissa, sitten tutkijana ja nyt myös yhteistyökumppanina ArtsEqual-tutkimushankkeessa. Riskiryhmä on kokoontunut harjoittelemaan viikoittain opettajan johdolla Resonaarin bänditilaan jo yhdeksän vuoden ajan ja he ovat tehneet yli 50 keikkaa Suomessa ja ulkomailla sekä esiintyneet mediassa.
Vanhenemisteorioissa on esitelty uutta ikävaiheistusta, jossa niin kutsuttu kolmas ikä edustaa “nuoria vanhoja”, aktiivisesti ikääntyviä kansalaisia. Myös taiteenaloilla on huomattu kasvavan ikääntyvän väestön tarve osallistua luovaan toimintaan. “Senioreille” suunnattua osallistavaa taidetoimintaa tarjotaan ja myös käytetään kenties enemmän kuin koskaan.
Ikääntymiseen liittyvien käsitysten muuttamiseen yhteiskunnallisella tasolla on sen sijaan kiinnitetty vähemmän kriittistä huomiota. Esimerkiksi naistenlehtien jutut, joilla pyritään haastamaan käsityksiä ikääntyvien naisten (epä-)seksuaalisuudesta, perustuvat usein nuoruuden ihannointiin: vanha nainen on seksikäs ainoastaan, jos hän onnistuu peittämään biologiset ikääntymisen merkit. Sekään ei aina poista menestyksekkäästi ikääntyvän ihmisen leimaa hoivan ja tuen tarpeessa olevana, hiukan herttaisena hahmona. Tämä on esimerkki myötätuntoisesta ikäsyrjinnästä (compassionate ageism), joka voi olla yhtä haitallista kuin negatiivisuuteen perustuva ikäsyrjintä.
Ikääntymistä koskevia käsityksiä voivat muuttaa ainoastaan ikääntyvät ihmiset itse. Esimerkiksi amerikkalainen aktivistijärjestö Gray Panthers taistelee niin pakkoeläköitymistä kuin vanhusväestön laitostamista vastaan. Ne ovat niin ikään esimerkkejä myötätuntoisesta ikäsyrjinnästä, jossa hyvät tarkoitusperät johtavatkin ikääntyvien ihmisten epäinhimillistämiseen ja yhteiskunnalliseen eristämiseen.
Tutkijana ja musiikkikasvattajana minua kiinnostavat rockmusiikin mahdollisuudet ylisukupolvisessa, tavoitteelliseen oppimiseen perustuvassa yhteisökehittämistyössä, joka samalla haastaa kapea-alaisiksi rakentuneet ikääntyville ihmisille (erityisesti naisille) tarjolla olevat sosiaaliset identiteetin muodot. Monista taiteen ja kulttuurin muodoista juuri rock-kulttuuri kuroo umpeen sosiologien tunnistamaa generation gapia, kun ikääntyvät rock-muusikot Mick Jaggerista Carole Kingiin esiintyvät stadioneilla ällistyttävän laajaa ikähaitaria edustaville fanijoukoille. Rockin soittaminen ei kuitenkaan vaadi vuosien musiikillista koulutusta ja pitkälle hiottua teknistä osaamista. Rock-yhtyesoitossa yhdistyy oppimisen saavutettavuus, sosiaalinen sitoutuminen ja yhteiskunnallinen kapinallisuus. Rock-instrumentti on asennetta, spontaaniutta ja rohkeaa kehollisuutta edustava väline, joka antaa soittajalleen mahdollisuuden toimia vastoin sovinnaisia ikäihmisen rooleja.
Ikääntyvälle väestölle taidetoimintaa suunnitellessa meidän ammattilaisten on syytä välttää lokerointia, ja sen sijaan avata mahdollisuuksia omaehtoiselle, mielekkäälle sukupolvien väliselle vuorovaikutukselle.
Palaan takaisin Kaisan tarinaan:
”Nyt lähes kymmenen bändivuoden jälkeen minulle on kertynyt materiaalia, jolla täyttää elämänkertani tyhjiä aukkoja. Puhun Riskiryhmästä, keikoista, Resonaarista, kuvionuoteista, sähköbassokitarastani. On kuin olisi uusi elämä.”
Kirjoittaja: Tuulikki Laes, tutkija, ArtsEqual, Taideyliopisto
Riskiryhmä on mukana joulukuussa taltioidulla live stream -keikalla osoitteessa www.rockhubs.com.