Monissa sosiaali- ja terveysalan organisaatioissa on hyviä kokemuksia taiteilijan palkkaamisesta taiteilijaresidenssiin. Residenssissä taiteilija elää ja työskentelee yhteisön keskellä. Taiteilijan työ uudessa ympäristössä voi saada aikaan sekä ennakoituja että ennakoimattomia hyviä vaikutuksia.
Taiteilijaresidenssitoiminta sosiaali- ja terveysalalla on hyvä esimerkki sektorirajat ylittävästä yhteistyömallista, jota on kehitetty eri puolilla Suomea jo useiden vuosien ajan. Residenssijakson aikana taiteilija työskentelee sote-alan yhteisössä hyödyntäen oman taiteenalansa menetelmiä. Taiteilija valitaan residenssiin useimmiten avoimella haulla ja hänelle maksetaan työstä palkkio sekä materiaalikustannukset. Osassa residensseistä taiteilija myös asuu hoito- tai hoivalaitoksessa.
Eri osapuolten kokemukset residensseistä vuosien varrelta ovat olleet positiivisia ja kannustavia. Hoito- ja hoivalaitosten asukkaille toimintamalli mahdollistaa elävän taidekokemuksen, jonka vaikutukset heijastuvat koko yhteisön arkeen. Henkilökunnalle taiteilijan läsnäolo voi avata uusia näkökulmia hoitotyöhön sekä tilaisuuden kehittyä omassa ammatissa. Taiteilijoille residenssi tarjoaa luontevan tavan tehdä työtä yhteisölähtöisesti sekä löytää uusia näkökulmia omaan taiteilijuuteen.
Kesällä ja syksyllä 2017 Lapin taiteilijaseuran hallinnoimassa projektissa palkattiin kuusi taiteilijaa hoitolaitosresidensseihin eri puolille Lappia noin kuukauden jaksoille. Residenssijaksojen aikana eri taiteenalojen taiteilijat työskentelivät yhdessä hoitolaitosten asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. Kaikista residenssiprojektissa syntyneistä taideteoksista on tulossa näyttely Lapin taiteilijaseuran Galleria Napaan Rovaniemelle. Näyttelyn kuratoi kuvataiteilija Ninni Korkalo ja se avataan kesäkuussa 2018.
Aika antoi ennakoimattomuudelle mahdollisuuden
Taidetta soveltava pukusuunnittelija Miia Kettunen valittiin taiteilijaresidenssiin Sodankylään Hannuksenkartanon ikäihmisten palvelukotiin. Kettunen lähestyi työtään ”Lähellä minua” -teeman kautta.
Residenssissä olin paljon tekemisissä muistisairaiden kanssa. Työtä ohjasivat kysymykset: ”Mikä on sinulle tärkeä asia? Mikä on sinulle tärkeä esine? Mikä on sinua lähellä?”
Työskentelyä varten sodankyläläiset lahjoittivat suuren määrän tavaraa: kangaspaloja, tapettia, askartelutarvikkeita ja kaikenlaisia tavaroita, jotka omalta osaltaan myös määrittelivät työskentelyn suuntaa.
Residenssin aikana Kettunen työsti asusteita ja esinetaidetta yhdessä asukkaiden kanssa. Erään asukkaan kanssa tehtiin yhdessä lempilintu punatulkku. Kettunen muotoili ensin linnun, jonka hän ja asukas maalasivat yhdessä. Toisen asukkaan kanssa syntyi kultainen kalaverkko, joka oli saanut saaliikseen asukkaan lempikiven jaspiksen sekä kultakimpaleita.
Olin etukäteen suunnitellut työni tapahtuvan asukkaiden kanssa työpajamaisesti eli ryhmien kanssa toimien. Oma työskentely muuttui matkan varrella enemmän yksilötyöskentelyksi asukkaiden kanssa. Saatoimme suunnitella ja maalata asukkaan kanssa teosta kahdestaan parikin tuntia. Toimintani muuntui residenssin aikana vapaammaksi taiteen tekemiseksi yhdessä.
Tärkeimmiksi residenssin opetuksiksi itselleen Kettunen nostaa ennakoimattomuuden ja ajan merkityksen.
On tärkeää, että toiminta ei ole liian tiukkaan suunniteltua. Mieluummin tehdään asioita ”Katsotaan yhdessä mitä tapahtuu” -asenteella. Annan työlle alussa virikkeen, josta asukkaat pääsevät alkuun ja sitten katsotaan yhdessä, missä kohdassa tekemistä ollaan ja mitä seuraavaksi voisi tapahtua. Prosessin ennakoimattomuus ja yhdessä tekeminen on mielestäni se, mikä vie uusille alueille ja mistä taiteen voima syntyy. Tässä residenssi-konseptissa taide syntyy yhdessä orgaanisesti.
Asuminen residenssin ajan palvelukodissa mahdollisti myös oleilun ja tutustumisen asukkaiden kanssa. Minulla oli myös aikaa olla läsnä ilman taiteellisia tavoitteita ja ottaa ihmiset aidosti mukaan yhteiseen prosessiin. Aika antoi ennakoimattomuudelle mahdollisuuden.
Residenssin aikana Kettunen koki myös oppineensa löytämään yllättäviäkin ratkaisuja haasteisiin.
Erään porukan kanssa mikään ei tuntunut oikein etenevän luontaisesti. Menin sitten vain istumaan kahville heidän kanssaan ja juttelemaan. Siinä oli meriaiheinen kirja, jota yhdessä katseltiin. Pikkuhiljaa huomasin, että ryhdyin tekemään meriaiheista kollaasia, josta tuli sille hetkelle tärkeä ja jota katsellen loimme vielä yhteisen runon. Tätä ei olisi tapahtunut ilman kaikkien osallisuutta kahvihetken lomassa.
Asukkaat, henkilökunta ja johto saivat kaikki uuden ja mielenkiintoisen kokemuksen residenssistä.
Residenssin tavoite oli, että asukkaat saisivat virikkeitä ja uudenlaista vuorovaikutusta. Nämä tavoitteet täyttyivät kaikkien mielestä. On hienoa saada antaa oma taiteilijuutensa vuorovaikutukselliseen ja hyvinvointia tukevaan prosessiin. Taiteilijana tärkeintä oli oivallus rajoituksien katoamisesta omassa päässä siitä, mitä voi ja saa tehdä. Oma osaaminen venyi ja muuttui sekä lähti selkeästi kohti uutta.
Jatkossa Kettunen haluaisi kehittää toimintaa entistä enemmän vuorovaikutukseen palvelukodin ja sitä ympäröivän yhteisön kanssa.
Jo nyt toimintaa muokkasi paljon se, millaisia lahjoituksia sodankyläläisiltä saatiin. Ihmiset olivat hyvin avuliaita ja lahjoitusten käyttö työmateriaalina sopi hyvin residenssin ennakoimattomuuden teemaan. Emme voineet koskaan tietää etukäteen mitä aarteita uusi lahjoitettu kassillinen piti sisällään.
Taide on osa mielekästä elämää ja hyvää hoitoa
Saarenkodissa Rovaniemellä taiteilijaresidenssitoimintaa on järjestetty jo kahtena vuotena peräkkäin. Toiminta käynnistyi vuonna 2016 Taiteen edistämiskeskuksen kanssa toteutetulla pilottikokeilulla, jossa kuvataiteilija Ninni Korkalo asui ja työskenteli Saarenkodissa. Vuoden 2017 kesällä residenssitoimintaa jatkettiin osana Lapin taiteilijaseuran residenssiprojektia ja taiteilijaksi valittiin teatteri-ilmaisun ohjaaja ja klovni Helena Leminen. Samalla residenssijakson kestoa pidennettiin kuuteen viikkoon. Molemmat taiteilijat työskentelivät Saarenkodin kolmessa yksikössä, joissa on asukkaana yhteensä 40 toimintakyvyltään erilaista ikäihmistä.
Saarenkodin toiminnanjohtaja Jarmo Palo innostui taiteilijaresidenssistä heti, kun mahdollisuus siihen tuli.
Kävin 2014 Hollannissa tutustumassa palvelutaloympäristöön, jossa asuu opiskelijoita ja sillä on ollut hyviä vaikutuksia. Seuraavana vuonna otimme siitä innostuneena opiskelijan asumaan yksikköömme. Kesäisin opiskelijan huone on vapaana, joten oli luonteva ajatus ottaa taiteilija asumaan residenssin silloin.
Palvelutalon asukkaat voivat syrjäytyä taloon, jos siellä ei ole elämää sisällä. Pitää olla ulkopuolisia vierailijoita, vaikka meidän henkilökuntakin tekee kaikenlaista. Asukkaille residensseistä on varmasti ollut se vaikutus, että elämää päivien sisällä oli paljon enemmän. Vähän erilaista elämää kuin mitä palvelutalon sisällä on totuttu. Vaikka palvelutaloyksiköistä pyritään tekemään kodinomaisia, niin kyllä siinä on silti vielä meilläkin paljon eteenpäin menemistä.
Taideresidensseissä on Palon mukaan kyse tavoitteellisuuden ja vapaan improvisoinnin yhdistämisestä kulloisenkin tilanteen mukaan.
Taiteilijalla on residenssissä kahdenlaista aikaa. Henkilöstöstä on nimetty ihmisiä, jotka tekevät yhteistyötä hänen kanssaan. He suunnittelevat yhdessä väljät raamit, mitä tapahtuu minäkin päivänä. Toisenlainen aika taasen on taiteilijan itsenäistä työskentelyä, jota hän hyvin pitkälle tekee oman fiiliksen ja ihmisten fiilisten mukaan. Asukkaiden kunto vaihtelee päivittäin, joten suunnittelu ei voi olla liian tarkkaa.
On tärkeää ymmärtää, että me ei voida tässä ympäristössä mitään hirveän isoja tulosvastuita taiteilijalle asettaa. Vanhusten ja heidän toimintakykynsä mukaisesti meidän pitää olla tyytyväisiä siihen, mitä saadaan aikaan eikä pilata asiaa liioilla vaatimuksilla tai paineilla. Se jättää yllätysten syntymisen mahdollisuuden vähiin, jos ajankäytön vetää liian tiukalle. Taiteilijan monipuolisuudelle tulee antaa tilaa. Jos on tulossa jotain, niin antaa tulla vaan, vaikka se ei olisikaan työsuunnitelmassa!
Residenssien tavoitteena on ollut vuorovaikutuksen lisääminen ja uusien näkökulmien saaminen hoitotyöhön.
Tavoitteet ovat täyttyneet 110-prosenttisesti. Hyviä tuloksia ja vaikutuksia on ainakin se, että meille on syntynyt käsitys, millä tavoilla taidetta ja hoitoa voi yhdistää ja mitä me taiteilijoilta voimme oppia hoitotyöhön.
Taiteilija tuottaa hyvinvointia yhtä lailla kuin hoitotyöntekijä. Oman ammattitaitonsa kautta, erilaisin menetelmin ja työkaluin kuin hoitajat. Meillä on perustehtävänä mielekäs elämä ja hyvä hoito. Palvelutaloissa hyvä elämä ei saisi loppua. Sitä meidän pitäisi tavoitella.
Palon mukaan taiteella on suuri merkitys ja paljon mahdollisuuksia hoiva- ja hoitoalalla.
Ihmisen hyvinvointi koostuu monesta asiasta. Jos se jää meillä vain ravintoon ja lääkkeisiin ja hygienian hoitoon, niin kyllä hyvin paljon hyvinvoinnista unohtuu. Suurin osa ihmisen hyvinvoinnista päivittäin rakentuu vuorovaikutuksesta ja tekemisestä ja siinä taide kaikenlaisessa muodossaan (maalaus, musiikki, yhteisötaide) on älyttömän tärkeää. Toivon, että Suomessa pystyttäisiin näkemään tämä asia laajemmin. Että hoitotyön koulutuksesta lähtien tämä asia ymmärrettäisiin.
Usein sanotaan, että ei taiteeseen hoiva-alalla ole resursseja. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Kyllä asiat ovat työntekemisen kulttuurista kiinni, siitä että mitä asioita pidetään tärkeänä ja mitä ei. Kaikki tänä päivänä maksaa. Nämä residenssit maksavat todella vähän siihen verrattuna, mitä niillä saa aikaiseksi.
Saarenkylässä ollaan jo suunnittelemassa seuraavaa taiteilijaresidenssiä.
Jatketaan tietysti keinolla tai toisella! Uusi opiskelija asuu täällä kevääseen asti, kesäksi on taas varattu tilaa taiteilijaresidenssille. Meidän tavoitteet residensseissä tulevat vuosi vuodelta paremmin saavutettua. Tämä on kiehtova oppimisprosessi kaikille mukana oleville.
Kirjoittajat: taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijat Arttu Haapalainen ja Matti Selin, Taiteen edistämiskeskus
Kuvat: Maarit Lahtela (ylin kuva), Miia Kettunen (keskimmäinen kuva) ja Matti Selin (alin kuva)