Lukijavaroitus: Tämä leipomani tekstinhattara ei ole yskimättä nieltävää, mutta sen ainesosaluettelo on tosiasiaa. Saattaa sisältää myös pähkinää.

Kun Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän johdon kerrokseen ilmestyi sohva ja sohvalle nyrjähti makoilemaan tyyppi, oli se organisaatiotaiteilijan tapa tulla esittäytymään uusille johtajille.

Taiteilijan ajatuksessa tutustuminen lähtee käyntiin todenmukaisemmalla tavalla, jos johtajat assistentteineen hyppelevät huopakynien, paperiarkkien, latureiden johtojen, viipurilaisen rinkelin ja kultaripaisen kahvikupin ylitse. On eri asia tulla ensi kertaa tavatuksi tekemisensä tavan äärellä, kuin koputella sähköpostitse varattuina kellonlyöminä oviin, niin kuin kiertäisi lobbaamassa organisaatiolle organisaation omaa kehityshanketta. Miksi selittäisi siitä, mitä voi myös näyttää? Tässä näytetään nyt taiteen paikkaa. Se on hubbabubbamainen, hahmoaan orgaanisesti ottava ja vaikutelmana ihan makeasti erottuvasti asettuva. Taiteilijan työ taipuu moneksi, ja taiteilija voi tehdä tärkeitä työtehtäviä tärkeilemättä tehtävillään. Silloinkin, kun hän ei näytä tekevän varsinaisesti yhtään mitään tyypillisen työn näköistä.

Mitä organisaatiotaiteilijan työtehtävät sitten ovat? Koska Suomessa ei tietääkseni ole muita organisaatiotaiteilijoita, voin kertoa vain omasta puolestani, ja avata millaista tehtävää toteuttamaan ammattinimike on tässä tapauksessa muodostettu.

Valta, voima ja kunnia

Sohvan, jonka messinkilaatassa lukee: ”Minulla on valta, voima ja kunnia”, raahasin johdon kerrokseen organisaatiouudistuksen myötä, vaikka on minulla toimistohuone ja puhelinnumerokin. Organisaatiouudistuksessa myös Lahden kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan ikääntyneiden palvelujen ja kuntoutuksen ja hyvinvointipalvelujen yhteinen Vuoksi-hanke imeytyi Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymään (PHHYKY). Yhtymä perustettiin tuottamaan kahdentoista kunnan julkiset sotepalvelut Päijät-Hämeessä vuoden 2017 alusta alkaen.

Vuoksi -hanke on yksi kymmenestä hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 4:n kehityshankkeista, joiden tavoitteena on juurruttaa taide- ja kulttuuri peruspalveluna vakioksi sote-rakenteisiin ja hyvinvoinnin seurantaan. Kehityshankkeissa etsitään skaalattavia malleja, kuinka juurtuminen toteutettaisiin sekä laadullisesti että käyttömenojen talousraameissa.

Lahdessa toteutettiin vuonna 2013–2015 paikallista taiteilijavetoista ”hyvinvointia taiteesta” -ohjelmaa Tukeva porras -kumppanuushankkeessa. Siinä mallinsimme yhteisöntaiteilijakonseptin, sekä taiteen ja soten rajapinnan käytänteitä ammattikuvataiteilijoiden ja kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan yhteistyönä. Vuoksi-hankkeessa yhteisöntaiteilijakonsepti, toimintamallit ja käytänteet sekä taiteen tuottamien mahdollisuuksien mahdollistamista ankkuroidaan Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän omaksi toimintamalliksi.

Lahdessa on työskennellyt yhteensä 22 ammattilaistaiteilijaa 2-7 kuukauden työjaksoissa yhteisöntaiteilijoina erilaisissa sosiaali- ja terveysalan yhteisöissä, moni useampaankin otteeseen. Vuoksi-hankkeessa yhteisöntaiteilijoita on ollut työsuhteissa kahdeksan Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän palkkalistoilla.

Yhteisöntaiteilijakonseptin perusta on sen tavassa soveltaa eli yhteisöllistää taiteen tekemisen prosesseja tavalla, jossa vaalitaan taiteilijan tekijyyttä. Yhteisöntaiteilija ei siis ole lastensuojelun arviointiosastolla, vanhusten palvelutalossa, sosiaalisessa kuntoutuksessa tai vammaisten päiväaikaisessa toiminnassa maikka, harrastusohjaaja, terapeutti eikä pelastaja, vaan hän on kanssakäymisessä ihmisten kanssa taiteellisen prosessinsa äärellä kuukausipalkattuna. Hyvinvointi tuottuu taiteellisen prosessin sivutuotteena, esteettisen kaiuissa. Jos yhteisöntaiteilijalta rajaisi tilan toimia taiteilijana, voisiko enää väittää hyvinvointivaikutusten syntyvän taiteesta?

Taiteen kokeminen on itsessään osallisuutta. Tämä ei tapahdu ainoastaan valmiiden teosten äärellä, vaan taiteellisessa prosessissa on vaiheita, joihin osallistujat voivat suoraan tai vaivihkaa vaikuttaa. Taide on tila, teko ja muoto, jota vasten ihminen voi tunnistaa oman elämänsä merkityksiä. Taiteilija turvaa taiteen saavutettavuutta ihmisen elämäntilanteesta riippumatta.

Taide on lakisääteinen perusoikeus, mutta myös kätevä monien muiden ihmisarvoasioiden toteutumisen tarvikkeena, yhdenvertaisuuden ja osallistumisen oikeuden ripana. Ihmisellä tulisi olla omaa elämäänsä koskien valtaa, voimaa ja kunniaa, vaan kun aina ei ole.

Sen sijaan, että Vuoksi-kehityshankkeeseen olisi kiinnitetty hankekoordinaattori, joka kehittäisi hankkeessa eniten ehkäpä omaa hankemyyräilyasiantuntijuuttaan omassa toimistossaan, PHHYKY:ssä taiteen ankkurointia toteutetaan organisaatiorakenteessa toimialoja ylittävänä sävykkäänä lasyyrina ja yhdessä tehden. Arvonluontiprosessi läikittää henkilöstöstruktuuria läpileikkaavasti ylimmän johdon tasolta asiakasrajapinnan henkilöstöön saakka tai toisin päin. Organisaatiotaiteilija, eli hallinnon oma yhteisöntaiteilija, vastaa tämän prosessin luotsaamisessa taiteen toiminnan logiikalla aikamoisella taiteilijan vapaudella ja kykyjensä kokoisella vastuulla.

Lavetilla

Organisaatiotaiteilijan käytännön työtä on paikantaa taiteen paikkoja. Tällä ei tarkoiteta sitä, että osoittelisin seiniä, joihin sopisi maalaus tai että kalenteroisin juhlapäiviä, jolloin järjestettäisiin asiakkaille tai henkilökunnalle kulttuuriesityksiä. Organisaatiotaiteilija voisi kyllä tehdä niinkin. Organisaatiotaiteilija on kuitenkin ensisijaisesti taiteen käytön projektipäällikkö. Minulla on mielessäni maisemakuva-albumi ja karttakirja siitä, mitä yhteisöntaiteilijoiden työssä yhteisöissä tapahtuu. Suunnistan ammattimaisen taiteilija-kehittäjän kompassilla johdon organisaatiolle osoittamaan suuntaan. Projektoin reiteilläni taideajattelua tarkoituksenmukaisesti olemassa oleviin ja sumuista ilmi tihentyviin kehittämis- ja asiakasprosesseihin hyvinvoinnin vahvistamiseksi yhdessä muun henkilöstön kanssa.

Taide ei ole koriste. Taidehan on jotakin, josta kysyttäessä kukaan ei osaa tyhjentävästi tismalleen vastata mitä se on, mutta lähes kaikilla on mielipide, onko se hyvää vai huonoa. Taiteen keinoin voidaan tuottaa ajateltavaksi ja tulkittavaksi potentiaa, mahdollisten uskottavien vaihtoehtojen hyvää ja huonoa suunnan tarkastamisen ja päätöksenteonkin tueksi. Taiteen ja sen toiminnan logiikkaa on vuorovaikuttaa olemallaan.  

Organisaatiotaiteilijana pyrin luomaan kehittämistyöhön osallistuessani erilaisia vuorovaikuttamisen lavetteja, joita tiedon ja osaamisen jakamisen ja tuottamisen areenoiksikin voidaan kutsua. Laveteilla osallistujat, eli me työntekijät eri asemista, työnkuvista ja tulosvastuualueilta, tuotamme itse organisaatioon ajankohtaista käsitystä ja näkemystä taide-ajattelusta ja taiteellisesta toiminnasta työssä sekä taiteen tarkoituksesta sosiaali- ja terveysalan palveluissa. Tämä tapahtuu samanaikaisesti, kun meillä on työn alla johdon, osallistujien tai toimintaympäristön asettama aihe, tarve tai kysymys.

Taide instrumenttina voidaan luoda tilanteeseen tai tilanteesta talteen vaikutelmaa esteettisesti koettavaksi. Vaikutelma syntyy välitöntä kokemusta pitkin vaistomaisena käsittämisenä. Esteettinen kokemus, kun käsiteltäville asioille annetaan aistittavaa muotoa, ei ole typistettävissä vain elämykseksi. Esteettinen kokeminen on aistittavan kokemisen tulkintaa ja tunnistamista, jossa merkityksellistämistä ja arvottamista tapahtuu. Se on itsessään läsnäoloa ja osallistumista. Jotain erityistä taiteen toiminnan logiikkaa soveltavassa yhdessä tekemisen tavassa on, kun henkilökuntakin saattaa tulla wörkkiksiin kesken vuosilomaa ja suoraan yövuorosta.

Ja joka päivä he lapioivat

Organisaation kehittämistyöhön osallistuessani toiminnan muoto, syvyys ja merkityksellisyys vaihtelee. Toisinaan osallistun tavallistamalla toisenlaista ryhmädialogia, ehdotellen ehkiä, sanallistamalla vaikutelmia tai kyselemällä, jotta kuulisimme itse kuinka työstämme puhumme. Osallistumiseni voi olla harkitusti kriittisen tulokulman äänekästä roolia tai hiljaista visuaalisesti taltioivaa. Organisaatiotaiteilijan työnkuvaan on sisällytetty myös taiteellisia interventioita, wörkkiksiä, joihin suunnittelen kehittämistyössä käytettävät menetelmät, tuon työkalut, sparraan tavat, muotoilen tunnelman ja avaan vielä motiivit, teoriaa ja jaan mahdolliset jatkokäyttöohjeet. Wörkkiksetkin sidostetaan strategianäkökulmaan ja paikannetaan mihin siellä.

Kun taiteen toiminnan logiikka on käytössä organisaation omissa prosesseissa, eikä selostuksina sähköisissä tietojärjestelmissä tai tapahtuvana tuolla jossain kaukaisessa asiakaskokemuksessa, syntyy yhdessä henkilöstöjen kanssa käytännön toiminnasta tarkentuneita ehdotelmia myös siihen, kuinka ja missä kaikkialla taideajattelua voitaisiin totta tosiaankin käyttää. Ja näin teemme, me kokeilemme.

Hyvinvoinnin arvonluontiprosessi ei ole kertaluonteinen projekti, jolle olisi aikataulutettavissa alku, toteutus ja loppu. Hyvinvoinnin ja hyvinvointipalvelujen kehittäminen on jatkuvaa olosuhteissa tarpeisiin vastaamista ja tauotonta laatuun ammentamista. Ahkeroinnin pitää olla tekijöilleenkin antavaa ja tähän organisaatiotaiteilija voi parhaimmillaan vaikuttaa. Kajakki kaatuu systeemissä, jos ei ihan itse melo, eikä se ole vain systeemin vika. Kykyyn kehittyä vastaamaan olosuhteissa muuttuviin ihmisten tarpeisiin tarvitaan ennennäkemättömiä lähestymiskursseja. Uuden, saati vasta tuloillaan olevan istuttaminen ikuisesti keskeneräiseen aiheuttaa päänvaivaa kaikille: johtajille, asiantuntijoille, päättäjille, yhteisöille, asiakkaille, heidän läheisilleen. Kyky kehittyä megamuutoksia ennakoiden vaikuttaa suoraan ja välillisesti palvelujen asiakkaisiin, joiden hyvinvoinnin ja elämänlaadun kysymyksistä viimekädessä koko kuvassa on kyse.  

Sohvan paikka

Uudennokset, tai jos sanasta tykkää niin innovaatiot, jollaiseksi sote-palvelujen hyvinvoinnin tuottamisen terästäminen taidetta toimintakulttuureihin lisäämällä laskettakoon, leviävät sosiaalisen systeemien jäsenille juoksuttamalla. Diffuusioprosessi nielee aikaa. Uudennokset eivät kytkeydy hetkessä arkikäytännöllisiksi ratkaisuiksi valmiina annettuinakaan, ei edes silloin, vaikka ne tarjoaisivat selviä ja välittömiä etuja ja hyötyjä. Organisaation yhteistoiminnallisella ja kokemuksellisella arvonluontiprosessin johtamisella ja taiteen toiminnan logiikkaa hyödyntämällä voidaan leviämistä ja omaksumista kuitenkin lietsoa. Tähän organisaatiotaiteilija ei pystyisi yksin.

Organisaatiotaiteilijan toimijuudessa ja toimivuudessa edellytettävä aines on johtajien ominaisuutta, eikä vain taiteilijan kompetenssia. Johto antaa kehikon, sallii taiteilijan liikkuvuuden ja toiminnallisen filosofian sekä vakuuttaa tekemistäni. Taideajattelun takaaminen ja ylätason johtaminen raamittaa, mutta ei sanele eikä sälytä. Tietenkin, onhan kyse sohv… eiku taiteen, eikä kaapin paikasta.

Organisaatiotaiteilijan työskennellessä rakenteissa yhdessä henkilöstön kanssa, luomme alojen välisessä yhdyspinnassa yhteistä uutta ymmärrystä siitä, millä tavalla taide adaptoituu kontekstiinsa. Kun käytännössä toteamme mitä tekemistä ja sidoksia taideajattelulla on kehittämiseen, uudennoksiin, motivaatioon tai jakamiseen, käsitämme tunnuntasolla avaavasti myös taiteen tulosta palvelujen käyttämisen tai tuottamisen mielekkyyteen ja palvelujen perille saattumiseen. Käytännön tasolla toimiessa tuotamme organisaatiopääomaan aineetonta arvoa, toimintakulttuuria, näkykykyä, luovaa ehdottelevaa yhteistä osaamista ja kieltä jolla siitä puhua, tuottaaksemme hyvinvointia, eli arvoa asiakkaille.

Organisaatiotaiteilijan työ ei ole ongelmakeskeistä ratkaisemista, vaan yhdessä luomista, yhdistelyä, sommittelua ja jäljen jättämistä. Taiteilemme siis yleistettävimpiä ja käytännössä kokeiltuja vastauksia taiteen käytöstä osana sote-alaa. Tähän mennessä sen enemmän lisäksi mitä yhteisöntaiteilijat yhteisöineen ovat saaneet aikaan, on erilaisissa henkilöstökokoonpanoissa muutamia esimerkkejä nimetäkseni taiteiltu tarvekartoittamista, innovoitu rekryä, fasilitoitu tuotekehittäjien työtä, tulkittu kuvaa, jäsennelty monikanavaista viestintää hallituksi alabrändiksi, liippailtu työhyvinvointia, kilistelty strategiankirkastusjuhlassa kuoharilla asiakasnäkökulman oikeutta, tutkailtu johtajien kanssa taiteen toiminnan logiikan hyödyntämistä johtajuuden kehittämisessä, visioitu ja nivottu arvopohjaan, ristiin pöllytetty tutkimuskentälle, viety amorinnuolitavoitteita toimintaan, analysoitu toimintaympäristön muutosvaikuttimia ja silloitettu näkemystä takaisin palvelun tavoitteisiin, sivelty palvelulupauksille aistittavaa viestiä, muotoiltu sosiaalisesti, kiinnitetty palvelutyyliin, asuinaluekehitelty, otettu kantaa, maalailtu skenaarioita, käsikirjoitettu, tarinoitu, häkellytetty, laadittu lomake kaikkeen ja ehkä ihan vähän myös ärsytetty.

Olen työajalla sonhotellut sohvalla katse kiinni tuulentupia ilman lupia ja huudellut kopinan saattelemaan suhinaan: Enkä nuku!

Kirjoittaja: Eili Ikonen on Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymän organisaatiotaiteilija, edelleen vapaamielinen kuvataiteilija, ammattimainen taiteilija-kehittäjä ja taiteen toiminnan logiikkaan lajiutuva uudistava muotoilija