Saisiko olla kupillinen äänimaisemaa?

Joensuun Taitokorttelin kahvila on viehättävä sokkelo. Se sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, torin laidalla, yhdessä sen onnekkaista kunnostetuista hirsitaloista. Rakennuksen hirtehisyyden voi kuulla. Väkeä vierailee tasaisesti. Lounasaikaan asiakas saa olla tarkkana edetessään myyntitiskiltä pöytään istumaan. Ihmiset luovat katseillaan välilleen tilapäisiä liikennesääntöjä, merkkejä siitä, mihin suuntaan aikovat ja kumpi käsi edellä, kakkulautasta vai kuppia kannatteleva. Ne, jotka turvautuvat tarjottimeen, voivat nostaa sen hetkeksi vaikka pään yläpuolelle ja kriittisessä paikassa vetää vatsan sisään, kuten itse teen.

Suunnistan kahville suurimman salin nurkkapöytään, jonka äärestä yleensä tykkään havainnoida ihmiskuhinaa. Hassua, että tulen ajatelleeksi elekieltä istuuduttuani havainnoimaan kahvilan elämää. Nojaan poskeeni kynä valmiustilassa, alan katsella sisäänpäin ja kuunnella. Huoneiden labyrintti piilottaa ääniä ja rajaa niitä kulmiensa taakse. Myyntitiskin kylmäkaappien hurinat eivät yllä nurkkaani.

Taitokorttelin pitkältä käytävältä pääsee huoneeseen, jossa on hiukan hämärämpää. Sammakko kurnuttaa tasaisen hiljaisesti nurkassa. Täällä toimii Äänten kahvila. Keltaessuinen tarjoilija katsoo kohti ja nyökkää kehottaen astumaan sisään. Hän selittää edelläni kulkevalle, että äänten kahvilassa voi valita palanpainiketta myös kuuloaistille ja tarjoaa äänimenun luettavaksi. Valitsen kuultavakseni Veden tanssin ja kupista kuulemani maiseman siivin pääsen aikamatkalle.

Äänten kahvilan menu. Kuva: Henna Volotinen.

Muistelen, kuinka kuuntelukävelyiden vetäjänä olen usein erikseen huomauttanut äänimaiseman olevan moniaistinen – arvellut kai, että huomion kiinnittäminen vain kuultaviin ilmiöihin saattaisi tuntua osallistujista keinotekoiselta. Äänten kahvilan toimintaan osallistuessani olin valmis luottamaan siihen, että tilaisuuden tullen ihmiset oivaltavat kuuntelun vahvistavan kokonaisvaltaisen tunnelman ja hyvänolon kokemusta.

Äänten kahvilan idea syntyi vuonna 2016–2017 toteutetun mielenterveyskuntoutujille suunnatun Äänten kaupunki -projektin osallistujien yhdellä kaupunkikävelyllä. Äänitaiteilija Jaap Kleveringin aloitteesta idea jalostui palvelun, kuuntelun ja erilaisten kohtaamisten paikaksi – Äänten kahvilaksi, jossa kuntoutujat toimivat äänikokkeina ja tunnelman tarjoilijoina.

Äänet tuntuvat meissä jokaisessa erilaisilta. Jokaisella on jokin kokemus ääniympäristöstä. Rikkaan ja kiinnostavan äänimaiseman keskellä elämisen varjopuolena on äänten massan muuttuminen hälyksi. Tiiviistä ja mekanisoituvista ihmisten tuottamista äänistä aiheutuva jatkuva häly ympäristössä aiheuttaa stressiä. Aivot hakevat sen seasta merkityksiä turhaan. Toisen meluksi kokemat äänet saattavat olla toiselle tärkeitä ympäristöön orientoitumisessa. Voimme vaikuttaa kokonaisuuteen vain vähän.

Äänikahvinne, olkaa hyvä! Kuva: Henna Volotinen.

Monilta ihmisiltä, kuten mielenterveyskuntoutujilta, saattaa puuttua keinoja elämänhallintaan ja sosiaalisissa ympäristöissä toimimiseen. Äänten kahvila -projektia edeltäneessä Äänten kaupunki -projektissa aloitettiin ääniin ja niiden aiheuttamiin tunteisiin tutustumisesta ja hallinnasta. Työskentely kahvilassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa tarjosi jo enemmän haastetta ja vastuuta. Molempien projektien viesti oli, että ihmisten ei tarvitse vain tottua meteliin. Mielenterveyskuntoutujilla on lääkkeiden lisäksi ja vaihtoehtona käytettävissä ympäristön ja oman mielen hallintakeinoja, joiden avulla he voivat tunnistaa ja helpottaa itse äänilähtöisiä oireita.

Melu ja sen torjunta ei ole riittävä perusta esteettiselle äänisuunnittelulle. Sopivimmiksi ja miellyttävimmiksi muokatuissa äänimaisemissa kuuluvat vain ne elementit, jotka sinne erityisesti valitaan. Tutkimme, miten voisi olla mahdollista toteuttaa äänimaisemia, jotka voivat tarjota selkeitä ja esteettisiä kokemuksia. Äänimaisemia voidaan suunnitella kontrolloituihin ympäristöihin, mutta niitä ei ole helppo toteuttaa arkiympäristöissä.

Äänten kaupunki halusi herättää keskustelua siitä, miten erilaiset ääniympäristöt vaikuttavat hyvinvointiimme. Äänimaisematutkimuksen kanadalainen pioneeri R. Murray Schafer alkoi käyttää vertauskuvaa maailmasta suurena sävellyksenä, jonka säveltäjiä ja yleisöä me kaikki olemme yhtä aikaa. Muiden olioiden tuottamien äänten lisäksi oman, ääntä tuottavan liikkumisemme ja muun toimintamme tarkkailu opettaa ympäristöstä ja siinä selviämisestä paljon. Ja siitä on tärkeää keskustella. Äänten kahvilassa äänisiivous suoritettiin porukalla äänipesulassa. Siivotessa mieltymyksiä ja epämieltymyksiä sijoiteltiin uudelleen omille paikoilleen mielen voimin, ei ainoastaan heitetty menemään. Ääni on likaista silloin, kun se on väärässä paikassa. On monenlaisia neuvoteltavissa olevia tapoja järjestää se.

Äänten kahvila -projekti päättyi vuoden 2017 lopussa, mutta Taitokorttelin kahvilahuoneen sulkeutumisen jälkeen äänikokkeja on pyydetty tekemään muutama pop up -keikka. He ovat toivoneet toiminnan jatkuvan ja jäävät kaipaamaan kohtaamisia kahvilassa.

Yleisölle avatun vieraskirjan vilpittömän innostuneissa kommenteissa kiiteltiin menun monipuolisuutta ja eri ääniaterioita, fiilisteltiin uppoutumisilla aterioiden tunnelmiin ja kutsuttiin kahvilan tarjoamaa erilaista tapaa irtautua rauhalliseen hetkeen ja ajatusten lepoon ”älyttömän nerokkaaksi”. Ei ihme, että äänikokkienkin omasta päiväkirjasta löytyi maininta: ”Tuntuu, että tekee työtä, jolla on merkitystä!”.

Kahvia ja ääniä, kyllä kiitos! Kuva: Henna Volotinen.

Äänikokit rohkaistuivat nopeasti miettiessään rooliaan ja uskoivat voivansa hyödyntää kokemustaan työelämässä. He suunnittelivat toistensa äänimieltymyksistä koostuvan ääniaterian kahvilan menulle ja kaikkien asiakkaiden nautittavaksi. Jossain vaiheessa mietittiin, oliko tarjontaa jo liikaakin. Tuskin, sillä kahvilalle ehti kahdessa kuukaudessa jo muodostua vakiasiakaskuntansa.
Äänten kahvilan vetäjä Jaap Klevering aikoo kehittää ja soveltaa konseptia edelleen. Yleisötilaisuus ja porukan kesken pidetty tulevaisuuspalaveri tuottivat toiveita ja villejä ideoita, joista suuri osa on varmasti toteuttamiskelpoisia. Jatkossa haasteena on miettiä, mikä taho voisi ottaa vastuun ja pyörittää vastaavaa kahvilaa pysyvämminkin jossain tunnelman rakentamiseen sopivassa tilassa.

Keskusteluissa kahvilan asiakkaatkin saivat eväitä oman elämänsä äänimaisemoimiseksi. Jotkut oppivat kahviteltuaan arvostamaan uudella tavalla kokemiaan äänimaisemia, vaikkapa jo menneisyyteen kuuluvia. Joku sai idean alkaa taltioida mieliäänimaisemiaan vaikkapa hiljaisen talven varalle varastoon.
Itse jään kaipaamaan erityisesti äänimenun alkupalana tarjottua äänihierontaa, jossa vain hiljaiset äänet korvan tuntumassa koskettavat ja auttavat arkisia mielenmyrskyjä tasoittumaan, korvia avautumaan ja ihmisolentoa laskeutumaan kahvilan seesteiseen tunnelmaan. Äänten kahvilassa kupista tarjottava korvin kuultava elämän eliksiiri on aina tuoretta.

Kirjoittaja: Noora Vikman
Kirjoittaja on äänimaisematutkija, etnomusikologi ja Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori, joka on osallistunut Äänten kaupunki ja Äänten kahvila -projektien suunnitteluun, ohjaamiseen ja dokumentointiin vuosina 2015–2017.

Vastaa