Ensimmäisenä koronasyksynä 2020 kokoustimme Eläkeliiton kanssa siitä, kuinka voisimme tarjota eläkeläisille roolipelitoimintaa kirjastoissa. Päätimme käynnistää yhteisen kokeilun. Kirjastolaiset opetettiin vetämään pelejä ja Eläkeliitto etsi omista luovan kirjoituksen ryhmistään kiinnostuneita pelaajia. Tarinallisen sanataiteen tarjoamista eläkeläisille testattiin viidessä Suomen kaupungissa. Kirjastojen ja Eläkeliiton yhteisessä pilottiprojektissa työvälineenä ja metodina oli ultrakevyt Yhteiset tarinat -roolipeli.
Olin juuri julkaissut Yhteiset tarinat -roolipelin ajatellen erityisesti tarinoista kiinnostuneita ryhmiä, joilla ei ole aiempaa kokemusta roolipeleistä. Se sopi luontevasti Eläkeliiton kanssa toteutetun kokeilun pohjaksi. Lähdin etsimään osallistavasta tarinankerronnasta kiinnostuneita työkavereita kirjastoista ympäri Suomen. Laitoin sosiaalisen median ja Pelin paikka -blogin kautta haun päälle, ja kutsuun vastasi kirjastolaisia Hollolasta, Lahdesta, Kouvolasta, Lempäälästä ja Tampereelta.
Rakastan roolipelien osallistavaa tapaa kertoa tarinoita. Roolipeleissä jokainen saa viedä tarinaa haluamaansa suuntaan ja sinne, minne haluaa sen etenevän. Harmillisesti tämä upea tapa kokea yhteisesti luotuja tarinaelämyksiä on roolipeliharrastuksen marginaalisuuden vuoksi ollut toistaiseksi vain harvojen ilo.
Yhteiset tarinat on tarinavetoinen roolipelijärjestelmä, jonka tarkoitus on mahdollistaa matalan kynnyksen osallistava ja pelillinen tarinankerronta myös sellaisille henkilöille, joille roolipelit eivät ole ennalta tuttuja. Pelijärjestelmä on alun perin syntynyt voimakkaasta tarpeestani ulottaa tämä kaunis sanataiteen muoto entistä useampien saataville. Halusin luoda matalan kynnyksen työkalun, joka sopii kaikenlaisiin yhdessä kerrottaviin tarinoihin.
Yhdessä kerrottujen tarinoiden sessioita kutsutaan peleiksi. Nämä pelit rakentuvat tarinapohjista, joista pelitilanteita ohjaavat tarinamestarit ammentavat sekä tarinan henkilöille tapahtuvia elementtejä että satunnaisesti tarinaa muuttavia seikkoja. Pelaajat eli pelitilanteessa kerrontaan osallistuvat henkilöt luovat tarinoihin päähenkilöt, jotka saavat heidän valitsemiaan ominaisuuksia ja erikoiskykyjä. Tämän jälkeen kukin pelaaja kuljettaa tarinaa juuri luodun henkilön näkökulmasta kertoen suullisesti, kuinka hahmo reagoi pelin eri tapahtumiin.
Pelaajien lisäksi tarvitaan pelinjohtaja eli ns. Tarinamestari, joka luo tarinaan puitteet sekä pelaa tarinan muita hahmoja. Tarinamestarin hallinnassa ovat kaikki pelin tarinassa tapahtuvat
asiat säätiloista satunnaisiin tapahtumiin. Tarina rakentuu yhdessä keskustellen, kun peli etenee kohtaus kohtaukselta. Noppaa heitetään niissä tapauksissa, joissa pelin hahmon onnistuminen tai epäonnistuminen jossain pelaajan haluamassa toiminnassa on epävarmaa, ja sillä on suuri vaikutus tarinan kulkuun.
Näin syntyy uniikki ja eksklusiivinen teos – tarinallinen kokemus, joka on lähtökohtaisesti olemassa vain tarinan kerronnan aikana ja vain kerrontaan osallistuville henkilöille. Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus on voimakas. Pelitilanne sisältää myös purkukeskustelun, jossa pelin viimeinen tilanne keskustellaan yhdessä läpi ja suljetaan tarinan esirippu. Tämän jälkeen sana on vapaa, ja kokemuksesta jutellaan vielä tarinan ulkopuolella.
Kirjasto roolipelitoiminnan tarjoajana
Kirjastoilla on hyvin pitkät ja ansiokkaat perinteet kulttuurisisältöjen avaamisessa, lukemisen edistämisessä ja luovan kirjoittamisen työpajojen ja muiden tarinallisten ryhmäohjaustuokioiden vetämisessä. Roolipelit ovat tällä hetkellä suositumpia kuin koskaan, eikä niiden suosiolle ole nähtävissä loppua. Harrastus valtavirtaistuu koko ajan. Kysynnän laajentuessa tulee tarjolle myös suurempi valikoima erilaisia pelejä ja pelein kerrottuja tarinoita. Kirjastot ovat tarinoiden taloina keskeinen toimija myös roolipelitoiminnassa, joka vertautuu lukemis- ja kirjoitusharrastuksiin, joita olemme edistäneet jo pitkään.
Roolipelien vahva yhteisöllisyys ja tarinallisuus asettaa toiminnan luontevasti osaksi kirjastojen palvelupalettia lukupiirien, työpajojen, keskustelutilaisuuksien ja muun kulttuurihyvinvointiin tähtäävän toiminnan rinnalle.
Miksi kohderyhmänä olivat eläkeläiset?
Muun muassa Suomen väestörakenteen vuoksi lukuisissa kirjastoissa suunnitellaan parasta aikaa lisää ikäihmisille soveltuvaa ohjattua ja osallistavaa toimintaa tarinoiden ja sisältöjen ympärille. Tällaiselle toiminnalle on kasvava kysyntä ja tarve. Eläkeliitto oli luonteva valinta kumppaniksi jo varhaisessa vaiheessa. Keskustelu heidän kanssaan sai alkunsa pelikasvattajien verkostossa ja homma oli sillä selvä. Eläkeläiset ovat myös kohderyhmä, joka on ollut minulla erityisesti mielessä, kun suunnittelin yhteisiä tarinoita. He ovat kirjaston käyttäjäryhmä, jolla on sekä aikaa että kiinnostusta osallistua avoimin mielin monenlaisiin kulttuuri- ja kirjallisuusharrastuksiin. Yhteisesti kerrotettujen tarinoiden illat ovat erinomainen esimerkki tästä.
Tilastokeskuksen mukaan suomalaisista on vuonna 2019 ollut eläkkeellä 26 %. Kyseessä on siis yli neljäsosa väestöstä. Silti eläkeläisten kulttuuriset mieltymykset eivät pysy samanlaisina vuodesta toiseen. Tarve osallistavammalle, ohjatulle toiminnalle sekä yhteiselle harrastamiselle sisältöjen parissa kirjastoissa kasvaa.
Onkin aika tarkastella uusin silmin ja raikastaa kirjastojen ikäihmisille suunnattuja palveluita. Kun pidämme nuorten ja aikuisten palvelut ajan hermolla ja nykyisten tarpeiden ja vaatimusten mukaisina, ei saa unohtaa tuota väestönosaa, jolla on paljon aikaa ja halua käyttää kirjaston kulttuuripalveluja. Eläkeläisten palvelujen ja kulttuurihyvinvoinnin parantaminen on myös kansanterveysasia. Yhdessä luodut uniikit tarinat ruokkivat luovuutta, parantavat monilukutaitoa, pitävät mielen virkeänä ja ehkäisevät syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Mikä olisikaan parempi aika aloittaa roolipeliharrastus kuin eläkepäivät, jolloin on reilusti aikaa kokoontua yhteen kertomaan pelillisiä tarinoita?
Miten peluutukset menivät? Yhden peluutuksen tarina.
Sovimme, että Eläkeliitto jakaa yhteisen tarinan illasta kiinnostuneille eläkeläisille minun sähköpostiosoitteeni, jotta halukkaat voivat itse ilmoittautua peliin. Tämä tuntui toimivan erittäin hyvin. Lähetin peliin ilmoittautuneille yhteisesti tervetuloviestin, jossa kerroin tarkemmin pelistä, itse pelitilanteesta ja meille varatusta pelitilasta. Samalla kysyin osallistujilta, haluaisivatko he mieluummin pelata tarinan kesäyön juhannustansseista vai timanttiryöstöstä. Ennakkotiedon perusteella kaikki äänestivät juhannustansseja, perustellen sen olevan oman arvionsa mukaan helpompi kokonaisuus ensimmäistä kertaa roolipelaavalle.
Aloitimme herättävällä keskustelulla tilanteista, joissa ihmiset kertovat yhdessä tai toisilleen tarinoita. Kaikki saivat kertoa elämästään jonkin tilanteen, jossa tarinat ovat läsnä. Sen jälkeen perehdyimme kunnolla siihen, mitä roolipelaaminen on. Kerroin, kuinka pelissä pääsee elämään luomansa hahmon elämää yhden tarinan ajan ja päättämään, miten hahmo milloin toimii. Kun kävimme vielä kierroksen siitä, kumpi peluutus valitaan, kuin ihmeen kaupalla kelkat olivatkin kääntyneet. Pelaajat halusivatkin lavatanssien sijaan tehdä verrattain nuoret hahmot ja pelata timanttiryöstön. Ehkä hahmojen nahkoihin hyppäämisestä oli jotain auennut osallistujille vasta tuossa alkukeskustelussa.
Itse peli sujui huikean hyvin, aika lensi kuin siivillä. Pelaajien luomat rosvot suunnittelivat tarinassa Toisen Linjan kattohuoneistossa ryöstön. Ja millainen suunnitelma se olikaan! Heidän lähestymistavassaan olennaista oli muun muassa törkypaljastusten etsiminen pankinjohtajasta, jota kiristettiin niillä. Myös itsetehdyt toimistosiivoojan uniformut näyttelivät osaa ryöstön toteuttamisessa. Meillä oli kaikilla pelatessa hurjan hauskaa ja viihdyimme toistemme seurassa yhdessä tarinaa luoden. Narratiivi piti otteessaan.
Lopuksi pidimme vielä purkukeskustelukierroksen, jossa kaikilla oli sana vapaa ja kommentit pelaamisesta saivat lentää. Palaute oli yksinomaan positiivista ja kiittelevää. Itselleni jäi erityisen lämmittävänä muistona mieleen se, että monet ensimmäistä kertaa roolipelitarinaa luomassa olleet kyselivät innokkaana, koska on seuraava peli. Täytyy myöntää, että itse mietin samaa erinomaisesti onnistuneen pelin jälkeen.
Totesimme pilottikokeilun perusteella, että yhteisesti kerrottujen tarinoiden illat ovat potentiaalisia menestystarinoita eläkeikäisille kirjastonkäyttäjille. Totesimme myös, että Yhteiset tarinat -pelijärjestelmä on riittävän helppo ja kuitenkin sellaista vaihtelevuutta tarjoava, että sen varaan voi rakentaa kirjastotoimintaa.
Mitä seuraavaksi?
Olemme nyt luoneet Yhteisten tarinoiden illasta tapahtumareseptin kirjastojen ja muiden sanataidetoimijoiden vapaaseen käyttöön. Toivommekin kovasti, että sitä hyödynnettäisiin ympäri Suomen. Uusia tarinapohjia Yhteisiin tarinoihin syntyy pikkuhiljaa lisää. Itse olen miettinyt, kuinka vastaavan peluutuksen toteuttaminen onnistuisi saavutettavammin ja etäalustoja hyödyntäen. Tarkoitus olisikin kokeilla sitä seuraavaksi. Joka tapauksessa yhteiset tarinat nousevat pikkuhiljaa siivilleen. Toivottavasti ne lentävät pitkälle ja kauas, tuoden mukanaan elämyksellisiä sanataidetuokioita monille peliporukoille!
Kirjoittaja: Heikki Marjomaa toimii digitaalisen kulttuurityön ja kaiken peleihin ja pelaamiseen liittyvän koordinaattorina Helsingin kaupunginkirjastolla. Hän myös kehittää valtakunnan kirjastoja peliasioissa kirjastot.fi:n kautta. Pelit, tarinat ja sanataiteet ovat lähellä Heikin sydäntä, ja niiden parissa puuhaillen hän viihtyy vapaa-ajallaankin.
Kuvat: Heikki Marjomaa / Storycraftsman
Lue lisää yhteisistä tarinoista ja pilottiin osallistuneiden kirjastolaisten kokemuksista:
https://www.kirjastot.fi/pelin-paikka-blogi/yhteiset-tarinat-pilotin-tulokset