Sipoon ihmettä katsastamassa

Oli kolme astetta lämmintä ja kello näytti 6.55. Hyppäsin Mäntyrinteen vanhainkodin pihalla pikkubussiin. Olimme lähdössä turkulaisten vanhustyön ammattilaisten kanssa katsomaan miten modernia vanhustyötä tehdään Sipoossa – Suomen nopeimmin kasvavassa kunnassa. Sipoo on noin 20 000 asukkaan kunta Helsingin kupeessa. Kunnan vanhuspalvelut ovat mukana LEAN-hankkeessa ja laitosasumista puretaan tehostetuksi palveluasumiseksi. Kotona asumista tuetaan ja soteen valmistaudutaan kuten muuallakin.

Sipoo on tunnettu laadukkaasta vanhustyöstään. Kaupungintalolla meitä on vastassa vanhus- ja vammaispalvelujohtaja Helena Räsänen, nainen ”Sipoon ihmeen” takana. Tavoitteenamme on oppia, miten kulttuuri tulee osaksi hoitotyötä. Juomme kahvia ja Helena alustaa päivän aihetta. Jo viiden minuutin kuluttua olemme asian ytimessä:

”Musiikilla ja kulttuurilla on ollut enemmän vaikutusta hoitajien osaamiseen kuin millään tähän työhön annettavalla koulutuksella. Kulttuuri on vaikuttanut valtavasti siihen, miten hoitajat näkevät vanhukset.”

Helena Räsänen on Sipoon vanhuspalveluiden johtaja.

Sipoossa uskotaan, että kaikki on mahdollista, kunhan vain tahtoa löytyy. Helena kertoo jokin aika sitten Sipoon juhlatalolla järjestetystä Dallapee-konsertista, jossa kunniavieraina olivat vaikeasti muistisairaat asumispalveluiden asukkaat. Suomi 100 -juhlatapahtumana toteutettu konsertti oli avoin kaikille, mutta muistisairaat pääsivät tapahtumaan ilmaiseksi. Ainoa ongelma oli, ettei toisessa kerroksessa sijaitsevaan konserttisaliin päässyt muuten kuin hitaalla porraskiipijähissillä. Ratkaisuna oli, että samalle päivälle tilattiin VPK:lta pelastusharjoitukset ja palomiehet kantoivat vanhukset ylös yksi kerrallaan.

Sipoon vanhuspalvelut tekevät paljon yhteistyötä erilaisten yhteisöjen kanssa. Laaja ja pitkäaikainen yhteistyö on ollut hedelmällistä muun muassa Porvoonseudun musiikkiopiston opettajien kanssa. Yhteistyöstä ovat saaneet alkunsa muun muassa kotihoidossa kiertävät muusikot, hoitajien ja asukkaiden oma kuoro sekä kuukausittaiset Elsie-kahvikonsertit. Helena näkee yhteistyön ammattimuusikoiden kanssa molempia osapuolia palkitsevana. Vanhukset saavat nauttia laadukkaasta ammattilaisten esittämästä musiikista ja opettajat saavat kehittää ammattitaitoaan ja kohtaamista erilaisten yleisöjen kanssa.

Vanhustyössä tarvitaan myös taiteilijoita, jotka arvostavat hoitajien työtä. Tapaamisessamme on hetken aikaa mukana myös muusikko Heidi Ketola, joka työskentelee sekä Porvoonseudun musiikkiopistossa että Lohjan kaupunginorkesterissa. Hän on tehnyt yhteistyötä Sipoon vanhuspalveluiden kanssa vuosien ajan.

”Arvostan sitä, että asukkailla on aina puhtaat vaatteet. Pienetkin asiat ovat täällä hyvin. Konserttiin puetaan hyvin ja laitetaan korut. Henkilökunnalle kiitos. On alentavaa, että ihminen tulee likaisissa vaatteissa konserttiin, sitäkin näkee monessa paikassa.”

Helena näkeekin vanhustyön myös yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja kulttuurin ison merkityksen siinä:

”Kulttuuri on vaikuttanut ei pelkästään hoitajien, vaan myös omaisten ja koko ympäröivän yhteisön asenteisiin vanhuksia kohtaan. Haluamme, että muistisairaat ihmiset ovat näkyviä yhteiskunnassa. He tulevat näkyväksi juuri taiteen, kulttuurin ja yhteisten tapahtumien kautta.”

Muusikko Heidi Ketola soittaa niin osastoilla kuin kodeissa.

”Kyseessä on koko hoitokulttuurin muutos.”

Sipoossa hoitotyöhön kuuluu se, että hoitajat järjestävät omien kykyjensä ja ideoidensa mukaan harrastuksia ja puuhaa asukkaalle. Tärkeä osa päivää on ulkoilu, se on asukkaiden perusoikeus. Siihen voi liittyä puutarhatyötä, Side by Side -pyöräilyä, grillausta tai vaikkapa koiranäyttely, jossa asukkaat saavat olla tuomareina. Virike- ja toiminnanohjaajia ei varsinaisesti ole, vaan kulttuuri ja harrastaminen ovat osa jokaisen hoitajan työtä. Ylipäätään koko viriketoiminta-käsitteestä yritetään päästä eroon. Kaikki alkaa jo henkilökunnan rekrytoinnista. Rekrytointihaastatteluissa henkilökunnalta kysytään, onko heillä jotakin harrastusta, jota voisi tuoda osaksi työtä.

”Me sanomme jo haastattelussa, että tämä työ on sitten kaikkea muuta kuin perinteistä sairaanhoitajatyötä, joku päivä saatat olla vaikkapa saappaat jalassa puutarhatöissä tai ruokkimassa kanoja. Arjessa täytyy olla joka päivä jotain ekstraa. Valitsemme yksiköihin erilaisia persoonia ja eritaustaisia henkilöitä. Ihmiset eivät välttämättä tiedä ja tunnista omia vahvuuksiaan. Meidän tehtävämme esimiehinä on saada ne heistä esille. Nytkin meillä on töissä koristemaalari-taustainen hoitaja ja toinen todella taitava lasitöiden tekijä – hoitaja myöskin. He tuovat töitään näytteille ja käyttävät osaamistaan osana asukkaiden arkea.”

Kesällä kanat ja puput ilahduttavat pihalla.

Miten tällainen muutos sitten voi olla mahdollinen? Asumis- ja hoivapalveluiden palvelupäällikkö Nina Martikainen kertoo:

” Kun rakenteet ovat kunnossa, asiat toimivat. Annetaan henkilökunnan tehdä omalla tyylillään. Kun ideoita tulee, lähdetään kehittämään niitä, se motivoi henkilökuntaa. Meillä ei käytetä turhaan aikaa suunnitteluun, vaan tartutaan hetkeen. Me tehdään tätä työtä niin, että ihminen saisi edelleen meillä asuessaan tehdä niitä juttuja, jotka ovat olleet hänelle tärkeitä. Näemme sen niin, että jos saadaan edes puolet henkilökunnasta innostumaan, kyllä muutkin tulevat mukaan. Jos eivät tule, he yleensä lähtevät pois huomaten, ettei tämä työ ole heitä varten. Tämä saa aikaan myös positiivista kilpailua yksiköiden välillä; kuka keksii ne parhaimmat ideat. Meillä myös korostetaan, ettei henkilökunnan tarvitse tehdä taidetta, vaan kaikkea muuta, mitä he osaavat. Taiteen ammattilaiset ovat taiteen tekemistä varten. ”

Mutta mistä rahat taiteeseen ja kulttuuriin?

Sipoossakin talouskuri on tarkka. Taide- ja kulttuuritoiminnan rahoitus koostuu pienistä puroista: asumispalveluyksiköiden yhteisistä rahoista, osan maksavat omaiset, jotakin asukkaat itse, jotakin on saatu testamenttirahoina. Sijaisrahoista voidaan irrottaa rahaa taiteilijan palkkaan, jos se helpottaa työtaakkaa. Esimiehet hakevat itse ulkopuolisia rahoituksia ja etsivät aktiivisesti yhteistyökumppaneita. Lionsit ja Rotaryt tukevat ja auttavat kuljetuksissa. Helena muistuttaa, etteivät perusarkeen kuuluvat jutut ole kalliita. Tärkeintä on asenne. Hyvä työilmapiiri maksaa itsensä takaisin säästyneissä sairauspoissaoloissa.

”Asiakkaat ja omaiset haluavat myös itse maksaa. Jos jollain on vähemmän rahaa, tai on joku, jolla ei ole omaisia, kunta tulee vastaan. Ei osata välttämättä ajatella, että oma äiti voisi nauttia vielä tästäkin. Ne jotka päättävät rahoista, eivät tiedä mitä vanhustyö meillä on. Pitää avata päättäjille, mitä kulttuurin ja taiteen käyttäminen hoitotyössä merkitsee. Pitää mennä kertomaan poliitikoille ja johtajille, mitä tarvitaan, jotta tämä toteutuu. Pitää ehdottaa, mitä tässä voisi tehdä. Meillä ei mikään ole jäänyt toteuttamatta, koska ei ole rahaa. Kaikki on mahdollista, jos oikeasti haluaa. Mennään kiertoteitä ja etsitään koko ajan uusia yhteistyökumppaneita. Meillä muun muassa Ingman sponsoroi ulkoilun ja liikunnan tukemista ja toiminta suunnitellaan yhdessä Ingmanin kanssa. On myös äärimmäisen tärkeää huomioida ja huolehtia vapaaehtoisista ja muistaa heidän tekemäänsä arvokasta työtä. ”

Lukiolaisten toteuttama seinämaalaus syntyi asukkaiden toiveiden pohjalta.

Helena lukee meille henkilökunnan ja esimiesten kommentteja tekemästään kyselystä:

”Takana on pitkäjänteinen vuosien työ. Hoitajat ovat oppineet asukkaan kohtaamisesta valtavasti taiteen avulla. Ollaan luovuttu vanhoista hoitotyön kaavoista ja opeteltu tekemään toisin. Tasa-arvoisuus on lisääntynyt asukkaiden ja hoitajien välillä. On järjestetty aikaa tehdä. Kaikki se yhteinen aika, jota ihmisen kanssa voi olla ja tehdä, on merkityksellistä. Henkilökunta kokee harrastustoiminnan asiakkaan kanssa mielekkäänä, ei suorituskeskeisenä.”

Sipoossa on tehty paljon työtä sen eteen, että omaiset on saatu mukaan toimintaan. Heitä kannustetaan mukaan konsertteihin ja tapahtumiin, yksiköt tekevät omia projekteja ja tempauksia. Yksiköiden omilla Facebook-sivuilla omaiset voivat seurata niin asukkaiden arkea kuin juhlaakin. Käytössä on myös Skype-yhteys kauempana asuvien omaisten kanssa viestittelyyn.

Leipominen ja syysjuhlat piristävät mieltä.

”Tämä on koti, ei kodinomaista asumista.”

Kauneus ja arjen estetiikka on tärkeää. Sipoon asumispalveluyksiköissä on kiinnitetty paljon huomiota viihtyisyyteen: vuodenajoista kertomiseen somistuksen keinoin, luonnonmateriaaleista tehtyihin pöytäasetelmiin ja seinillä oleviin taideteoksiin. Vaikka tilat ovat osin jo iäkkäitä ja rakennettu laitosmaisen hoidon tarpeisiin, on pienillä asioilla on saatu paljon viihtyisyyttä aikaan. Apuna on käytetty myös sisustussuunnittelijaa. Loisteputkivalaisimen tilalle voi mainiosti asentaa kauniin kattovalaisimen.

Sipoolaisen kuvataiteilija Carin Bengtsin puutarhamaalaukset tuovat kesän sisälle.

Helena pohtii:

”Miten saisimme enemmän kauneutta vanhuksille? Pyrimme sisustamaan kauniisti, ei sinne kaiken maailman rimpsrampsua laiteta seinille. Remonttien yhteydessä budjettiin mahtuu hyvin muutama laadukas taideteos. Jos teknisessä keskuksessa on totuttu siihen, että seinät ovat maalarinvalkoiset, täytyy kertoa, ettei niin tarvitse olla. Laitetaan tapetit, maalataan seinämaalauksia ja ripustetaan tauluja. Katetaan posliinilautaset ja laitetaan servetit. Nokkamukit on meillä kielletty. ”

Seuraavana tavoitteena on päästä eroon metallisista ruokakärryistä. Vai onko sinulla kotonasi käytössä sellaiset?

Tässä oli ennen kanslia: nyt siinä on viihtyisä oleskelutila.

”Hoitaminen ei ole enää ensisijaista vaan se kaikki muu, mitä elämä on.”

Sipoon Sateenkaarikoti on entinen pitkäaikaishoidon yksikkö. Täällä kuten muuallakin Sipoon vanhuspalveluissa, on uni- ja rauhoittavien lääkkeiden käyttö lähes nollassa. Lähes kaikki yksikköjen asukkaat pääsevät eroon uni-ja rauhoittavista lääkkeistä oltuaan jonkin aikaa asukkaina. Sateenkaarikodissa pestään itse pyykkiä ja leivotaan. Siitä tulee kodin tuoksu.

Sateenkaaren osastonhoitaja Sirpa kertoo talon arjesta:

”Asiat täytyy vaan ajatella eri tavalla. Meillä kaikki on kuntoutusta: ei voi ajatella, että vaan se fysioterapeutti tai toimintaterapia kuntouttaa. Kuntoutus ei tapahdu tuolla jossain, vaan se tapahtuu juuri nyt, juuri tässä. Kutsumme omaiset yhteiselle jouluaterialle, johon saa tuoda hieman viiniä ja omaiset maksavat pienen maksun ateriasta. Paistamme itse kinkun ja katamme kauniisti. Tämä on kuin perhe. Jotkut omaiset käyvät tervehtimässä meitä vielä senkin jälkeen kun meillä asunut omainen on jo kuollut.”

Sipoossa asukkaat ja hoitajat syövät ja kahvittelevat pääosin yhdessä. Kansliat on purettu tai niistä pyritään pääsemään eroon remonttien yhteydessä. Yhdessä yksikössä asukkaiden ovissa on samanlaiset kyltit kuin kerrostalon rappukäytävissä. ”Ihan kuin kotona olisi”, hymyilee vanha rouva helmet kaulassaan. Näemme kirjastonurkkauksia, joissa hoitajat voivat lukea asukkaille kirjoja. Omaisille ja lapsille on pelejä ja puuhaa. Jokaisessa yksikössä on koulutettu lukutuki. Näemme töissä myös kehitysvammaisia. He työskentelevät esimerkiksi siistijöinä ja keittiössä.

”Ulkoilu laitetaan aina ensin kuntoon. Se on kaikkien perusoikeus.”

Paluumatkalla pohdin pikkubussissa näkemääni ja kokemaani. En ole vanhustyön ammattilainen, mutta monessa asumispalveluyksikössä vierailtuani voin tunnistaa eron. Sipoossa hoitajilla on töissä omat vaatteet, ei ”sairaalatakkeja”. En erottanut nopeasti, kuka olikaan hoitaja ja kuka hoidettava, kun istuttiin yhteisen pöydän ääressä. Olohuoneessa (tuntuu väärältä sanoa päiväsali, kun ei sellaista kotonakaan ole) ei haissut virtsa, kukaan ei huutanut yksin huoneessaan. Oli leivottu kahvikakku asukkaan kanssa. Oli käyty tänäänkin ulkona. Tanssitaiteilija Elli Isokoski koulutti henkilökuntaa liikkeelliseen kohtaamiseen. Osastonhoitajat esittelevät ylpeinä työpaikkojaan, seinällä oli kuvataiteilijan ja asukkaiden tekemiä yhteisteoksia. Helena kehuu, kiittää, arvostaa ja muistaa. Joka yksikössä häntä tulevat halaamaan ja kättelemään niin asukkaat kuin työntekijätkin.

Onko niin, että nykyajan vanhustenhoidon suurimmat innovaatiot ovatkin Sipoon tavassa tehdä asioita – eivät loputtomassa kirjaamisessa, robotiikassa, digitalisaatiossa ja jatkuvasti kehittyvässä lääkehoidossa?

Epilogi

Tapasin Sipoon vanhus- ja vammaispalvelujohtaja Helena Räsäsen ensimmäisen kerran vuonna 2013 ja kuulin mitä Sipoossa oli meneillään. Tavoitteena oli koko hoivakulttuurin muutos. Tuolloin muutosta oli tehty muutamien vuosien ajan ja osa tuloksista oli jo silloin nähtävissä. Helena oli toisaalta myös huolissaan, kantaisiko hänen intohimonsa riittävän kauan, jotta muutoksesta tulisi pysyvä.

”Nyt näen, että tämä kantaa: pitkään ajattelin, että onko tämä minun varassani, kun jään pois, mutta nyt minusta tuntuu, ettei minua kohta enää tarvita. Koko ajan kuulen hyviä asioita, ja miten on keksitty uusia ideoita ja löydetty uusia yhteistyökumppaneita. Kaikki lähtee henkilökunnan omista ideoista.”

Tämän jutun piti kertoa Sipoon voimanaisesta Helena Räsäsestä, mutta se kertookin Sipoon voimanaisista ja -miehistä: Helenasta, Ninasta, Tinasta, Sarista, Mirasta, Sirpasta – myös Antista, Felixistä, Helistä ja Lidiasta. Sipoon vanhuspalveluita luotsaa ja toteuttaa rautainen joukko eri alojen ammattilaisia.

”Ja se hoivataide on muuten kauhistuttava sana: kaikki taide on TAIDETTA.” – Helena Räsänen

Kirjoittaja: Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö, Taikusydän / Turun AMK
Kuvat: Anna-Mari Rosenlöf ja Sipoon vanhuspalvelut.

 

Yksi kommentti artikkeliin “Sipoon ihmettä katsastamassa

  1. Tämä toiminta vastaa juuri sitä ikäprofessori Simo Koskisen ajatusta, että vanhusten palvelut hoitaa kulttuuritoimi, joka panee kulttuurin ja osallistumisen etusijalle. Kulttuuritoimi tilaa hoivapalvelut sos.- ja terveystoimelta. Karrikoiden hän piti sos.- ja terveyspalveluja kakka- ja pissa-ohjaamina. Sipoon malli toimia antaa arvokkuutta hoivayhteisölle ja hoitajien jaksamiselle, arvostaa vanhusta arvokkaana. Onnea Helenalle ja kumppaneille. Oi jos saisin olla mukana…..=puttepossun nimipäivät

Vastaa käyttäjälle Seija Koponen ent Hämäläinen Peruuta vastaus