Millaista on taiteilijoiden työssään käyttämä ja muodostama asiantuntijuus? Tässä artikkelissa Koneen säätiön rahoittaman Taidetyö ja talouden uudet muodot -hankkeen tutkija YTT, dosentti Mikko Jakonen Turun yliopistolta esittää, että taidetyö voidaan ymmärtää monialaisena yhteistoimintana, jonka keskiössä on uuden luomiseen suuntautunut asiantuntijuus. Taidetyössä kietoutuvat yhteen erilaiset koulutukselliset, ammatilliset, harrastukselliset ja työmarkkina-asemaan liittyvät oppimis- ja osaamispolut. Taidetyön tekijät tulisikin nähdä hybridiasiantuntijoina, jotka osaavat välittää ja luoda monipuolista tietoa erilaisissa yhteisöllisissä prosesseissa. 

 

Taidetyö – luomiseen suuntautunutta yhteisöllistä asiantuntijuutta

Taide- ja kulttuurialojen työn tutkimuksessa on vakiintunut käsitys, jonka mukaan taiteellista työtä on lähestulkoon kaikki luovuuteen ja siihen kytkeytyvään uutuuteen ja ainutkertaisuuteen liittyvä työ (Hirvi-Ijäs & Sokka 2019; Menger 2009; Pirnes 2008; Wennes 2009). Taiteellisen työn luovuutta ja uutuutta ei silti tule ymmärtää yksilön absoluuttisiksi ja itseriittoisiksi piirteiksi. Ne syntyvät vuorovaikutussuhteissa taiteen ja kulttuurin laajempien käytäntöjen, ilmaisuperinteiden ja materiaalisuuksien kanssa. (Kontturi 2018, 70–81; Tiainen 2012, 256–300.)

Taidetyön tekemisen ja tulosten ei ajatella syntyvän niinkään yksilöneron luomistyössä, vaan pikemminkin erilaisissa yhteistyön ja -kokeilun prosesseissa. Tämä ei tarkoita yksilön itseilmaisun poistamista luomisprosessista, vaan ajattelussa painotetaan sellaista yksilökäsitystä, jossa subjekti ymmärretään erilaisten sosio-materiaalisten virtojen jatkuvasti uudelleen muotoutuvana ja niitä tulkitsevana leikkaus- ja kytkentäpisteenä.

Taidetyön asiantuntijuus liittyy aina sosiaalisiin luomisprosesseihin, joissa heterogeeniset aineelliset, immateriaaliset ja sosiaaliset elementit yhdistyvät uudella tavalla (Jakonen, Jonker-Hoffrén, Kontturi & Tiainen 2021). Myös yksittäistä taideteosta ja sen jo olemassa oleville asiantiloille esittämää vastarintaa koskeva sosiaalinen oppiminen ja sen merkitykseen liittyvä neuvottelu ovat osa tätä luomisprosessia. Näiden prosessien kautta kykenemme yhteisönä artikuloimaan käsityksiämme siitä, kuinka vakiintuneen sosiaalisen järjestyksen sisälle voi muodostua taideteos – jotain, mitä emme tunteneet ja tienneet aiemmin, mutta joka auttaa meitä ymmärtämään ennalta tunnettujen asioiden väliset suhteet uudella tavalla.

 

Taidetyöntekijän asiantuntijuuden rakennusaineet

Taidetyön luomisprosesseihin liittyvä asiantuntijuus ei muodostu tyhjiössä eikä se ole synnynnäinen ominaisuus. Sen voidaan nähdä muodostuvan kolmen ulottuvuuden kautta.

Ensinnäkin taidetyön asiantuntijuus muotoutuu taiteenalakohtaisen koulutuksen ja ammatin harjoittamisen kautta. Tämä käsittää perinteiset ja institutionalisoidut korkeataiteen muodot, valtavirran populaari- ja kulttuuriteollisuuden luovan toiminnan sekä toimimisen erilaisissa erityiskulttuureissa, kuten katu- ja alakulttuureissa. Taidetyö tuottaa uusia sisältöjä, tekotapoja sekä taide- tai kulttuuriteoksia, -kokemuksia ja -ilmiöitä. Se voi perustua monenlaisiin taiteellisen toiminnan perinteisiin, koulutuksiin ja kaanoneihin, sekä uusiin teknisiin, sisällöllisiin ja käsitteellisiin avauksiin. Taiteellista työtä voi olla esimerkiksi maalaaminen koulutettuna kuvataiteilijana, taidenäyttelyiden ja tilaisuuksien kuratointi, käsitetaide, media- ja sometaide sekä erilaisten musiikki-, tanssi- ja ääniesitysten tekeminen. Työ voi tapahtua niin instituutioissa ja laitoksissa, kulttuuritalouden eri osa-alueilla kuin populaari-, katu- tai digitaalisessa kulttuurissa. (Jakonen, Jonker-Hoffrén, Kontturi & Tiainen 2021.)

Toisekseen taidetyön asiantuntijuus sisältää myös erityyppisiä harrastamiselta ja opettelulta vaikuttavia toimintoja. Taidetyö on osaamista ja taitavuutta (ars, art), joka voidaan hankkia muodollisen koulutuksen kautta, mutta johon voi kuulua myös runsaasti epämuodollista oppimista, itsenäistä harrastamista tai kokonaisvaltaista sosiaalista- ja itseoppimista (Flichy 2017; Menger 2009; Pyykkönen, Sokka & Niiniaho 2021). Epämuodolliseen oppimiseen sisältyy ainutkertaisia tekemisen ja oivaltamisen prosesseja, joita ei välttämättä voida hankkia taidekoulutuksessa tai -ammatissa, mutta jotka lisäävät ymmärrystä luovuuden prosesseista.

Kolmas taidetyön asiantuntijuutta tuottava tekijä on siihen liittyvä moniammatillisuus ja eri aloilta hankittu osaaminen. Tämä juontuu usein taidetyöntekijöiden prekaarista työmarkkinatilanteesta, joka tuottaa monipuolista työelämäkokemusta. Taidetyö on ensisijaisesti pitkäjänteistä ja kokonaisvaltaista toimintaa, joka kattaa ajallisesti merkittävän osan tekijän arjesta. Usein taidetyön harjoittaja voi kuitenkin tilapäisesti tai pysyvämmin ja joko vastentahtoistesti tai selkeästi omasta halustaan tehdä monia muitakin ansiotöitä, kuten opettamista tai työtä kaupan kassalla. Tämä mahdollisesti vähentää keskittymistä itse taiteelliseen toimintaan, mutta lisää ja sekoittaa taidetyön tekijän luoviin prosesseihin muita, yllättäviäkin sosiaalisia ja materiaalisia käytänteitä. (Ansio, Houni & Piispa 2018; Pyykkönen, Sokka & Niiniaho 2021).

 

Taide hybridimäisenä työnä ja välittävänä asiantuntijuutena

Edellä kuvattu taidetyön hybridimäinen työnteko vaikuttaa taidetyön tekijöiden osaamisen ja asiantuntijuuden kehittymiseen. Hybridimäisyys tarkoittaa itse taiteentekoprosessin monimuotoisuuden lisäksi moninaista työnkuvaa, jossa varsinaiseen taiteentekoon lomittuu esimerkiksi markkinointia, hallintoa ja työskentelyn mahdollistavien rahoitusten hakemista. Hybridimäisessä työssään taitelijat myös yhdistävät taiteellisia, taiteeseen niveltyviä sekä siihen liittymättömiä taitoja ja osaamista. (Ansio, Houni & Piispa 2018.)

Asiantuntijatyön tutkimuksessa nähdään, että modernille asiantuntijuudelle tyypillinen kapea-alaisen huippuosaajan malli on murtumassa. Yhden alan reaktiivisen, yksilöidyn ja kalliin asiantuntijamallin sijaan 2000-luvun asiantuntijuuden voimistuvina toimintamuotoina pidetään kommunikatiivisuutta, kollektiivisuutta ja heterogeenista yhteisöllisyyttä, sosio-materiaalista kytkeytyneisyyttä, proaktiivisuutta, sekä jatkuvaa vuorovaikutusta erilaisten tietoteknisten ja digitaalisten sovellusten kanssa. Nykyaikaiselta asiantuntijalta edellytetään kykyä analysoida, ymmärtää ja ratkaista monialaisessa yhteistyössä tilannesidonnaisia, mutta aikakautemme ”viheliäisiin” kysymyksiin kytkeytyviä ongelmia. (Susskind & Susskind 2016; Jakonen 2017.)

Yksi kiinnostavimmista näkökulmista nykyaikaisessa asiantuntijuudessa on kyky tuottaa uutta tietoa yhteisöllisesti ja tarpeen mukaan – ei yksien ja samojen vastausten toistaminen. Tämä perustuu asiantuntijoiden kykyyn kysyä kulloisenkin ilmiön erityisluonnetta aina uudella tavalla. Ilmiön ennakkoluulottomasti uudelleen avaavien kysymysten esittämisen jälkeen harkitaan, kuinka toimivia vastauksia voitaisiin luoda monialaisessa asiantuntijayhteistyössä: kuinka tunnetuista ja toisaalta aiemmin havaitsemattomista tosiasioista voidaan luoda jotain uutta.

Taidetyössä muodostuva luovuuteen suuntautuva asiantuntijuus muistuttaa monin tavoin nykyaikaisen asiantuntijuustutkimuksen korostamaa hybridiasiantuntijuuden merkitystä ongelmanratkaisussa. Sen ytimessä on kyky tunnistaa ja ymmärtää erilaisia heterogeenisiä, jopa yhteismitattomia sosio-materiaalisia prosesseja, ja löytää välineitä niiden yhteen kytkemiseen ja välittämiseen tavalla, joka luo uusia toimintamahdollisuuksia sekä auttaa meitä ymmärtämään toisiamme ja ratkaisemaan kompleksisia ongelmia. Taidetyössä muodostuvalla luovuuteen suuntautuneella asiantuntijuudella on siksi paljon annettavaa monimutkaisten ongelmien kanssa kamppailevalle yhteiskunnalle.

 

Kirjoittaja: Mikko Jakonen, tutkija YTT, dosentti, Turun yliopisto

Artikkelikuva: Xtralife “All fun & Games”

 

Kirjallisuus

Ansio, Heli, Houni, Pia & Piispa, Mikko (2018) ”Ei ole keksitty sitä ammattinimikettä, mikä olisin”: Sosiaalisesti sitoutuneen taiteen tekijät ja hybridinen työ. Yhteiskuntapolitiikka 8 3 (1), 5-17.

Flichy, Patrice (2017) Les nouvelles frontières du travail à l’ère numérique. Éditions du Seuil. Paris.

Hirvi-Ijäs, Maria & Sokka, Sarias (2019) Suomen taide–ja taiteilijapolitiikka. Cupore tietovihko 2. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. Helsinki.

Jakonen, Mikko (2017) Vastatieto. Tulevaisuuden asiantuntijuutta etsimässä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2017. Helsinki.

Kontturi Katve-Kaisa (2018) Ways of Following: Art, Materiality, Collaboration. Open Humanities Press. London.

Menger, Pierre-Michel (2009) Le travail créateur. S’accomplir dans l’incertain. Éditions du Seuil. Paris.

Pirnes, Esa (2008) Merkityksellinen kulttuuri ja kulttuuripolitiikka. Laaja kulttuurin käsite kulttuuripolitiikan perusteluna. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 327. Jyväskylä.

Pyykkönen, Miikka, Sokka, Sakari & Kurlin-Niiniaho, Ari (2021) Yrittäjätaiteilijat vapauden, luovuuden ja toimeentulon rajapinnoilla. Työelämän tutkimus 19 (1), 57-81.

Susskind, Richard & Susskind, Daniel (2015) The Future of the Professions. How technology will transform the work of human experts. Oxford University Press. Oxford.

Tiainen, Milla (2012) Becoming–Singer: Cartographies of Singing, Music–Making, and Opera. Turun yliopisto. Turku.

Wennes, Grete (2009) Art, creativity and the new. Teoksessa Niina Koivunen & Alf Rehn (toim.) Creativity and Contemporary Economy. Liber. Stockholm, 35-54.