Avainsana: välittäjä

ILMIÖ

Välittäjä kytkee taiteilijan vaikuttaviin konteksteihin – mutta ketä kiinnostaa?

Sain Taiteen edistämiskeskukselta vuonna 2017 tehtävän suunnitella uutta kehittämisohjelmaa. Lähtökohta oli, että taiteilijoilla on sellaista erityistä asiantuntijuutta, jota tarvitaan myös taidekentän ulkopuolella yhteiskunnallisessa kehittämisessä. Tässä kirjoituksessa katson taustapeiliin pian päättymässä olevaa ohjelmaa, suuntaan katseen taiteilijan asiantuntijuuden välittymisen tulevaisuuteen ja esitän kysymyksen: kuka välittää välittämisestä?

ILMIÖ

Välittäjä yrittäjänä

Välittäjän työ vastaa aitoon tarpeeseen kahden eri maailman välillä. Haastavaa ja kiinnostavaa työstä tekee se, että toisinaan nämä maailmat ovat todella kaukana toisistaan. Välittäjä tarvitsee yrittäjän uskoa ja rohkeutta, periksiantamattomuutta ja kykyä aitoon ymmärrykseen kumpiakin maailmoja kohtaan. Onnistunut lopputulos saa aikaan taiteen avulla menestyvän asiakkaan ja luo työtä ja toimeentuloa taiteilijalle. Samalla se synnyttää liikevaihtoa välittävälle portaalle.