Avainsana: liveroolipeli

ILMIÖ

Kolme päivää, kaksi yötä – liveroolipeli moraalista ja sodasta

”Esitystaiteilijana minua ovat aina kiinnostaneet todellisuuden, pelien ja esittävien taiteiden rajapinnat. Minusta tuntui, että näyttämöllinen tyylilaji, tsehovilaisuus, sopisi hyvin pelin kerrontatavaksi. Hahmot halusivat pois vallitsevasta elämästä, mutta eivät osanneet lähteä. Pelin hahmot olivat Venäjältä Ukrainaan muuttaneita. Ukrainan ja Venäjän konfliktin kärjistyttyä sodaksi maahanmuuttajista oli tullut vihan kohde molemmille maille.”

TUTKIMUS

Taidepedagogisia tulokulmia liveroolipeleihin

Liveroolipelaamista ei olla totuttu pitämään opetettavana taideaineena. Larp-taiteen lähestyminen taidepedagogisesta näkökulmasta avaa kuitenkin sekä larppaamisen että taidepedagogiikan horisontteja. Tässä artikkelissa larppien parissa työskentelevä taiteilija-pedagogi Maiju Tarpila avaa keskustelua larppaamisesta taidepedagogiikan näkökulmasta.

TUTKIMUS

#säröpuhe

SÄRÖT on kolmiosainen teossarja, joka pyrkii sanoittamaan ja kuvittamaan mielenterveys- ja päihdekuntoutujien ja heidän omaistensa kokemuksia larpin, eli liveroolipelaamisen, keinoin. Tässä artikkelissa Säröt-hankkeen koordinaattori ja väitöskirjatutkija Kerttu Lehto esittelee hanketta ja liveroolipelaamista outsider-taiteen näkökulmasta.