Avainsana: nuoret

BLOGIKIRJOITUS

Taide kuntien ja maakunnan siltana

Kun rakennetaan uutta, tarvitaan rohkeutta, luovuutta ja uusia työkaluja. Juuri tätä voi taiteen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen eli soten liitto parhaimmillaan tarjota. Elämme historiallisen muutoksen kynnyksellä, kun Suomessa valmistaudutaan uuteen maakunta- ja sote-malliin. Voidaan puhua superuudistuksesta, jossa ei enää pärjätä pelkästään vanhoilla työkaluilla. Voisiko taiteen ja soten maailmaa yhdistämällä syntyä uutta luovia malleja hyvinvoinnin tukemiseen? […]

ILMIÖ

Lainataan taiteesta!

Työelämän projektien ja taiteen prosessin isona erona on juhliminen. Työelämässä on harvoin aikaa juhlaan, siihen, että tekijä ja ympärillä olevat taputtavat selkään ja onnittelevat valmiiksi saadusta. Työelämässä ei pysähdytä tai reflektoida, työelämässä suoritetaan. Vauhtiin pitää päästä jo 15-vuotiaana. Pysähtyminen tapahtuu sitten eläkkeelle jäädessä, tai jos jää työttömäksi. Nämä ovat tilanteita, joissa tyhjyys tai epävarmuus voi iskeä, sanoo työntekijä.

BLOGIKIRJOITUS

Käännekohta elämässä – teatteria työttömien nuorten kanssa

”Mä pääsin pois kotoa ja sain rytmin elämään, et mihin aikaan herätään ja milloin ollaan jossain. Ja sit mennään kotiin ja on vapaa-aikaa. Se oli se rytmi ja ihmiset, ja pääsi puhumaan ja niinku testaamaan itteensä tosi paljon. Mä sain itteeni oikeen kunnolla niskasta kiinni.” – teatteripajaan osallistunut nuori Idea työttömien nuorten kanssa toteutettavasta teatteripajasta […]

KUVA KERTOO

”Lintuhäkki” -esitys keikalla Naulakallion lastenkodissa Helsingissä

Tuntemattoman katsojan ottamassa kuvassa ovat näyttelijä, räppäri Karoliina Niskanen (aka MC Pyhä Lehmä) ja muusikko Kaj Mäki-Ullakko. Työ jatkuu tänä vuonna ”Peltirumpu”-projektilla, jossa Niskanen kerää tekstimateriaalia laitoksissa asuvilta nuorilta. Näistä teksteistä työstetään lopulta teatteria ja räppiä yhdistävä monologiesitys, jota nähdään mm. lastenkodeissa Varsinais-Suomen ja pääkaupunkiseudun alueilla. Projektia rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto. Teksti: Krista Petäjäjärvi FacebookTwitteremail