turkoosi ovi raollaan

Välittäminen on välittämistä

Mistä taiteen tai taiteilijan työn välittämisestä on kysymys? Mihin välittäjiä tarvitaan ja mitä he oikeastaan tekevät? Tässä Taidetutkan teemanumerossa lähestytään aihetta muun muassa näiden kysymysten kautta. 

Tässä Taidetutkan numerossa ollaan vahvasti kiinni nykyhetkessä ja tarkastellaan välittäjyyttä uudenlaisten työkontekstien vaatimuksista käsin. Julkaisussa pohditaan taiteilijoiden asiantuntijuuden ja taiteen välittämistä perinteisten asemien reunoilla. Julkaisun kirjoittajat ovat aihepiirin tuntijoita, ja he tarjoavat omista näkökulmistaan kiinnostavasti tietoa siitä, miten nykyhetken taidekentän työn välittämistä pitäisi tehdä. Teksteissä korostuvat käytännönläheiset esimerkit, tekijöiden opit ja huomiot heidän työtehtävistään. Myös kestävät työn tekemisen tavat ovat merkityksellisiä välittäjyydessä, kuten Tuomas Tirkkonen tekstissään huomioi. Tämä käytännöllisen tiedon jakaminen on tärkeää ja parhaillaan se muokkaa sitä tietoa, jonka avulla välittäjyyden kulttuuria voidaan kehittää.

Kirjoittajien tieto -ja kokemusmaailmasta käsin eri tekstit kertovat suomalaisen välittäjätoiminnan vaiheista, kuten erilaisten välittäjätoimijoiden työstä. Teksteissä pohditaan myös erilaisia välittäjyyteen liittyviä ammattikäsitteitä, työn toteuttamisen paikkoja ja erilaisten tarpeiden tunnistamista. Kuten teksteistä voi lukea, ei välittäjyyden kenttä ole yksinkertainen tai selkeä, vaan kehittyvässä liikkeessä. Kirsi Siltanen huomioikin tekstissään, että ”neuvottelut taiteen ja kulttuurin paikoista käydään sirpaleina hyvinvointialueiden rakennustyön eri puolilla: lakia säätävissä elimissä, palvelukuvaustyöryhmissä, mittaristo- ja indeksisuunnitelmissa, strategioissa, sopimusneuvotteluissa ja toiminnanohjauksen rakentamisessa. Sen tulokset näkyvät esimerkiksi lain perusteluissa, kelpoisuusehdoissa ja nimikkeissä, budjettiluokissa tai palvelukuvauksissa. Taiteen tekemisen edellytyksiä luodaan paikoissa, joihin taiteen tekijöillä itsellään on harvoin pääsyä.” On siis tärkeää muistaa taiteilijan asiantuntijuus, ymmärtää sen merkitys ja mahdollisuudet. Taiteilijan osaamisen tulee olla ymmärrettävää ja välittäjä voi olla se henkilö, joka tekee taiteilijan asiantuntijuudesta näkyvää, kuten Krista Petäjäjärvi omassa tekstissään toteaa.

Mikko Jakonen pohtii tutkimuksen näkökulmasta, mitä asiantuntijuus on taideammateissa ja miten se muodostuu. Jakonen toteaa, että yksi lähtökohta ”nykyaikaisessa asiantuntijuudessa on kyky tuottaa ja luoda uutta tietoa yhteisöllisesti kulloisenkin ilmiön edellyttämällä tavalla – ei yksien ja samojen vastausten toistaminen. Näkökulma perustuu asiantuntijoiden kykyyn kysyä kulloisenkin tilanteen erityisluonetta aina uudella tavalla: asiantuntijuus ei siis ehkä olekaan kykyä antaa vastauksia, vaan etsiä ja kysyä kysymyksiä.” Tässä on mahdollisuus nähdä taiteen erityislaatuisuus kriittisenä, avaavana ja uusia merkityksiä tuottavana voimana, pikemmin kuin kopioitavissa tai tilaajan toiveisiin jalostettavissa olevana toimintana. Erityisen vahvasti tämä näkökulma puhuttelee kulttuurihyvinvoinnin aluetta. Taidetta ei voi tilata toimimaan toivotulla tavalla, eikä taide automaattisesti tuota tilattuja kokemuksia, mutta se voi olla mahdollisuus, joka toimintaympäristössään käynnistää muutoksia.

Kun haluamme edistää yhteiskunnallista hyvää, on kannettava myös huolta tiedon laadusta päätösten teossa ja tuloksissa. Tämän takia olisi suotavaa, että myös rahoitettujen hankkeiden kohdalla vaadittaisiin selkeämmin tutkitun tiedon esille nostamista ja työn yhdenmukaista arvioimista. Välittäjyyden kehittäminen tarvitsee toiminnallisen kehittämisen rinnalla laadukasta tiedon keräämistä, tutkimusta ja kansainvälisyyden ylläpitämistä. Taide on siitä kiitollinen alue, että se on lähtökohdiltaan kansainvälistä, rajoja ylittävää ja ihmisiä yhdistävää.

Taiteilijoiden työ ja osaamisen rajapinnat ovat jatkuvassa liikkeessä. Taiteen paikaltaan siirtymät näyttävät olevan yhä nopeatempoisempia ja vaativat tekijöiltä jatkuvaa osaamisen päivittämistä. Näissäkin risteyskohdissa osaavalla, kestävällä ja eettisesti toimivalla välittäjyydellä on mahdollisuudet edistää taiteen kohtaamispintoja uusien vastaanottajien kanssa.

 

Kirjoittaja: Pia Houni, teatteritaiteen tohtori ja dosentti

Artikkelikuva: Jan Tinneberg (Unsplash)

Vastaa