Sain Taiteen edistämiskeskukselta vuonna 2017 tehtävän suunnitella uutta kehittämisohjelmaa. Lähtökohta oli, että taiteilijoilla on sellaista erityistä asiantuntijuutta, jota tarvitaan myös taidekentän ulkopuolella yhteiskunnallisessa kehittämisessä. Tässä kirjoituksessa katson taustapeiliin pian päättymässä olevaa ohjelmaa, suuntaan katseen taiteilijan asiantuntijuuden välittymisen tulevaisuuteen ja esitän kysymyksen: kuka välittää välittämisestä?

 

Taiteen edistämiskeskuksessa käynnistyi vuonna 2018 viisivuotinen Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelma. Ohjelman tavoitteena oli ymmärtää, jäsentää ja edistää taiteilijan asiantuntijuuden välittymisen mahdollisuuksia. Ohjelmassa muotoiltiin yhteistyömalleja, joissa taiteilijat toimivat yhteistyössä esimerkiksi meriteollisuuden tai tulevaisuuden tutkijoiden kanssa, fasilitoitiin ammattilaisverkostoja, tuotettiin tapahtumia ja kirjoitettiin julkaisuja. Tavoitteena oli lisätä tietoisuutta siitä, millä tavalla taiteilija voi tehdä työtä erilaisissa asiantuntijayhteyksissä.

Ohjelmassa nousi valokeilaan taiteilijan laajentuva työnkuva ja se, ettei taiteilijan työ tapahdu enää perinteisissä ”taiteen tiloissa”. Nykypäivänä taiteilijat tekevät työtä myös yhteisöissä ja erilaisissa kehittämisen tehtävissä. Tästä monelle tuttuja esimerkkejä löytyy kulttuurihyvinvoinnin parista, mutta vain harva tunnistaa taiteilijan työtä esimerkiksi työyhteisöjen kehittämisen parissa. Yksi ohjelman kantavista ajatuksista oli, että 2020-luvulla taiteilijan työ tapahtuu myös monialaisissa asiantuntijayhteyksissä, joissa taiteilija toimii yhtenä asiantuntijana muiden joukossa. Taiteilijan asiantuntijuus on kiinnostavaa, haluttua ja merkityksellistä.

 

Taiteilijan asiantuntijuus

Taiteilijan asiantuntijuus on erityistä osaamista, joka voi rikastuttaa monia yhteiskunnan eri osa-alueita. Idea on kaunis, mutta mitä tämä asiantuntijuus on?

Kyse on esimerkiksi siitä, kun taiteilija tekee työtä osana kaupunkisuunnittelua. Taiteilija voi tuoda kaupunkitilan kehittämiseen asiantuntijuudestaan riippuen näkemystä esimerkiksi kokemuksellisuudesta, kehollisuudesta, osallisuudesta, tilan tunnusta ja estetiikasta. Toisessa esimerkissä taiteilija tekee työtä tutkijan kanssa. Tutkijalle yhteistyö taiteilijan kanssa voi tarkoittaa uudenlaista dialogia tutkimuksellisen ajattelun laajentamiseksi tai uusia viestinnän muotoja, joiden kautta sisältöjä välitetään taiteen keinoin yleisöille. Kolmannessa esimerkissä taiteilija on osa työyhteisön arkea, johon hän tuo luovia menetelmiä ja työtapoja aiheen käsittelelmiseen tai muutoksen aikaansaamiseen. 

Nämä ovat vain joitain esimerkkejä siitä, mitä taiteilijan asiantuntijuus kehittämisessä tarkoittaa. Kyse ei kuitenkaan ole palvelutyöstä, jossa taiteilija antaa ja muut ottavat vastaan, vaan tasa-arvoisesta vastavuoroisuudesta, jossa erilaiset asiantuntijuudet hyödyttävät yhteisen tavoitteen saavuttamista. Monialainen yhteistyö on kaikille osapuolille rikastuttavaa.

 

Avainasemassa on välittäjä

Edellä kuvatut esimerkit eivät ole vielä arkipäivää, sillä toistaiseksi taiteilijan asiantuntijuus on heikosti saatavilla olevaa osaamista. Välittäjä on se henkilö, joka tekee asiantuntijuudesta saavutettavaa siitä kiinnostuneille tahoille. Aivan samaan tapaan kuin esimerkiksi konsultaatiota osataan ostaa, voi myös taiteilijoiden asiantuntijuus olla tarjolla.

Välittäjä on henkilö, joka kytkee tarpeen ja tekijän toisiinsa ja tuo taiteilijan asiantuntijuuden saataville. Hän muodostaa konkreettisen yhteistyömuodon, kirkastaa työn tavoitteita ja toimii siltana taiteilijan ja asiakkaan välillä. Joskus taiteilija välittää itse omaa asiantuntijuuttaan ja joskus työn välittäjänä toimii itse ostajataho. Usein taiteilija ei kuitenkaan osaa tai halua välittää asiantuntijuuttaan taidealan ulkopuolisiin uusiin konteksteihin, vaikka niissä mielellään toimisikin. Ostajalla taas on vain harvoin aikaa, osaamista tai motivaatiota toimia työn välittäjänä, uuden yhteistyön tulee olla helppoa toteuttaa. Vaikka eri osapuolilla on vilpitöntä halua tehdä yhteistyötä, käytännössä mitään ei välttämättä tapahdu.

 

Välittäjätoiminnan edellytyksiä tulee vahvistaa

Kun tavoitteena on, että taiteilija voi toimia asiantuntijuutensa kautta yhteiskunnallisessa kehittämisessä, on välittäjätoiminta keskeinen osa yhtälöä. Suomessa on jo olemassa joitain välittäjiä, jotka muodostavat mahdollisuuksia taiteilijoiden ja erilaisten työelämän organisaatioiden välille. Tällainen välittäjätoiminta on vielä verrattain uutta ja haurasta, toimijat ovat usein mikroyrittäjiä ja elinkeino muodostuu hitaasti.

Jos elinkeino muodostuu liian hitaasti, seuraa siitä orastavan liiketoiminnan lakkaaminen. Näin ei saa tapahtua, vaan tarvitaan määrätietoista kehittämistyötä, jolla vahvistetaan alan yrityksiä ja edellytyksiä harjoittaa välittäjätoimintaa. Tarvitaan myös täydennyskoulutusta välittäjille ja taiteilijoille, jotka haluavat kehittää asiantuntijuuttaan toimiakseen uusissa konteksteissa. Tarvitaan ostajaosaamisen kehittämistä, jolloin esimerkiksi henkilöstön kehittäjät, erilaiset asiantuntijat ja tutkijat saavat tukea taiteilijan asiantuntijuuden hyödyntämiseksi omassa toiminnassaan.

 

Kuka välittää välittämisestä?

Välittäjätoimintaa on tuettava julkisin varoin tai säätiörahoituksella, jotta taiteilijan asiantuntijuuden välittyminen voisi arkipäiväistyä. Rahoituksen näkökulmasta taiteilijan asiantuntijuuden välittyminen sijoittuu kuitenkin “harmaalle alueelle”. Taidealan rahoittajille toiminta on liian markkinaehtoista ja kaukana taiteen perinteisestä kaanonista, että sille löytyisi rahoitusta. Yritysrahoittajille (esimerkiksi Business Finland) toiminta voi näyttäytyä liian marginaalisena ja pienimuotoisena. Tarvitaankin lobbaamista ja tietoisuuden nostamista, jotta tarve välittäjyyden tukemiseen on rahoittavilla tahoilla ylipäätään tiedossa.

Taikessa Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelma jää viimeistään vuonna 2022 historiaan. Toisaiseksi ei ole mitään takuita siitä, että Taikella on tämän jälkeen halua tai mahdollisuuksia edistää taiteilijan asiantuntijuuden välittymistä. Kehittämisohjelman päättyessä on tärkeää, että virasto määrittelee näkemyksensä omasta roolistaan välittäjäaiheeseen liittyen sekä sen, kenen julkisen toimijan tulisi edistää välittäjyyttä, jos Taike ei näin enää tee. Kehittämisohjelman aihe itsessään tuskin on vanhentunut,  päinvastoin, nyt jos koska tarvitaan taiteiljoiden osallistumista yhteiskunnalliseen kehittämiseen.

Jos taiteilijan asiantuntijuuden välittyminen ei ole tulevina vuosina kenenkään julkisen toimijan intresseissä, viestii se siitä, ettei toiminnan uskota olevan taiteilijoiden työllistymisen tai yhteiskunnan kehittymisen näkökulmista ajankohtaista. Olivatpa nämä päätökset lopulta mitä hyvänsä, voi vain toivoa, että ne tehdään harkitusti, asiaan perehtyen ja ymmärtäen päätösten seuraukset.

Aikaa ei ole hukattavaksi!

Taiteilijan asiantuntijuuden välittyminen liittyy olennaisesti kestävyyskriisiin. Kysymys on siitä, millä tavalla yhteiskunta sisällyttää luovaa asiantuntijuutta aikamme suurimpien haasteiden ratkaisemiseen. Taide ja taiteilijat eivät voi olla tässä ulkokehällä. Taiteellista ajattelua tarvitaan kaikkialla siellä, missä rakennetaan tulevaisuutta ja käytetään valtaa, eli monilla työpaikoilla.

”Taiteilija on eräällä tapaa kuin intuitiivinen antenni, joka vastaanottaa signaaleja ja operoi niiden pohjalta, mutta ei aina välttämättä osaa viedä näitä järjestelmissä tai yhteiskunnassa eteenpäin. Tämä on jonkun toisen henkilön tehtävä”, kertoo mediataiteilija Hanna Haaslahti (Futura 1/2021). Välittäjyys on kykyä luoda taiteilijalle merkityksellisiä konteksteja ja vuorovaikutussuhteita, joissa työn vaikutukset laajentuvat ja saavat aikaan ennakoimattomia vaikutuksia. 

 

Kirjoittaja: Krista Petäjäjärvi on taiteilija-kehittäjä, joka on vuosikymmenen ajan toiminut taide osana organisaatioita TOO-kontekstissa taiteilijana, kouluttajana, välittäjänä ja toimialan kehittäjänä. Petäjäjärvi toimi Taikessa Taiteilijan asiantuntijuuden ja välittäjätoiminnan kehittämisohjelman läänintaiteilijana vuosina 2017-2021. Petäjäjärvi on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja (YAMK) ja Lapin yliopiston Taiteiden tiedekunnan jatko-opiskelija. Syyskuusta 2021 alkaen hän toimii Northern Dimension Partnership on Culture NDPC:n asiantuntijana.

Kuvat: Kuvia Petäjäjärven muistikirjoista ohjelmatyön varrelta 2017-2021.

Lähteet: Futura 1/2021 Taiteesta ja tulevaisuuksista (toim. Marja-Liisa Viherä ja Hazel Salminen): Krista Petäjäjärvi ja Niina Luostarinen: Marsuna majakassa? Taide ja tulevaisuuden ennakoiminen. Julkaisija Tulevaisuuden tutkimuksen seura.