Varhaisteini-ikäiset tytöt kokeilevat tanssisalissa erilaisia asentoja

Taidekasvattaja välittää arvomaailmastaan käsin

Tanssi on kokonaisvaltaista itseilmaisun opettelua. Sen kautta opitaan taiteenlajiin kuuluvia erityispiirteitä, mutta myös taitoja, jotka auttavat ymmärtämään itseä sekä muita ihmisiä. Tanssinopettaja toimii oman taiteenlajinsa välittäjänä – mutta mitä kaikkea työssä välittyy?

 

Taidekasvatuksen mahdollisuudet

Tanssitunnille saapuessaan oppilaat ovat usein energiaa täynnä olevia tehopakkauksia. Suuri, tyhjä tila kutsuu juoksentelemaan sinne tänne, huudahdellen samalla vapautuneesti erilaisia ääniä. Kun tunti alkaa ja keräännytään yhteen piiriin, suupielissä näkyy odottavan innostunut hymy.

Jo ennen tunnin varsinaista aloitusta olemme käyneet taiteen ytimessä. Konkreettisen ja henkisen tilan tarjoaminen tälle spontaanille itsensä ilmaisulle on merkityksellistä. Oppilaat ovat luoneet jotakin itse.

Parhaimmillaan taidekasvatuksen kautta välitetään kokemusta siitä, että jokin on mahdollista. Mielikuvitusta ruokkimalla, sitä hyödyntämällä ja sen valjastamiseen keinoja tarjoamalla tanssioppilas rohkenee kokeilemaan.

Positiiviset ja kannustavat kokemukset siitä, että on itse luonut jotakin merkityksellistä, kuljettavat elämässä eteenpäin.

 

Mitä on “minä osaan!” takana?

Taidekasvattajan työ on osittain näkymätöntä. Suuret hetket syntyvät usein pienistä ja spontaaneista kysymyksistä tai oivalluksista ja aivan kuin itsestään. Todellisuudessa oppimisen takana on liuta erilaisia suunniteltuja harjoituksia ja kohtaamisia, jotka johtavat näihin oivalluksiin.

Jokaisen uuden ryhmän kohdalla muistan yhä uudestaan sen, miten merkittävä ensimmäinen askel tanssisalin kynnyksen yli voikaan olla. Kun rohkaistuva kolmevuotias muutaman tanssitunnin jälkeen huudahtaa: “Minä osaan!”, koen välittäneeni jotakin juuri hänelle tarpeellista. Olen välittänyt tunnelmaa, joka on turvallinen ja jossa saa uskaltaa.

“Minä osaan!” kertoo tunteesta, jossa oma keho on kykeneväinen. Tanssioppilas on ylittänyt itsensä ollessaan innostunut osallinen toiminnassa. Tanssinopetus parhaimmillaan välittää siis positiivista kokemusta siitä, että osaa, tuntee oman kehonsa ja on tärkeä. Tanssitunti voi tarjota sellaisen tilan, jossa saa olla oma itsensä, eikä sellaista välttämättä saa muualla kokea.

Varhaisteini-ikäiset tytöt tanssisalissa kokeilevat erilaisia asentoja
Emma Salomäki, Sanni Ylikomi ja Lina Alakruuvi kokeilevat pysähdyksissä olevia patsasasentoja.

Tekemisestä syntynyt nauru, hymy ja heittäytyminen ovat opettamisen parhaita hetkiä. Niiden pohjana toimii aina osallistujien turvallisuuden tunne ja heidän kokemuksensa siitä, että on turvassa, jos päästää hetkeksi irti suojakuoresta.

Jokainen ryhmä ja tanssija on erilainen, eivätkä kaikki välttämättä halua heittäytyä lainkaan. Tanssinopettajan työssä koen tehtäväkseni välittää sellaisia ajatuksia ja taitoja, joiden avulla tanssioppilaat voivat innostua ja uskaltaa. Vaikka tanssioppilas istuisi pelkästään seuraten muita, uskon jotakin aina jäävän korvan taakse.

 

Tekemisellä on merkitys

Taidekasvattaja välittää työssään niin tietoisesti kuin tiedostamattaan. Jokainen valinta pukeutumisesta musiikkiin, olemukseen, kohtaamiseen sekä tunnin rakenteeseen vaikuttaa tanssioppilaalle muodostuvaan kuvan siitä, millaisen asian äärellä toimitaan.

Tanssitunti voi olla lapselle tai nuorelle ensimmäinen kokemus taiteen tekemisestä. Tähän taidekäsitykseen ajattelen kuuluvan itsensä ilmaisun, tanssitaidon sekä kriittisen ajattelun harjoittelemisen.

Tanssitunnilla harjoittelu suunnataan usein ehkä enemmän taitojen opetteluun kuin ajattelun herättämiseen. Kuitenkin esimerkiksi se, miten asioista puhutaan ja mistä näkökulmasta niitä lähestytään, voi herättää pohtimaan merkityksiä.

Kaikessa taidekasvatuksessa merkitysten luominen onkin toiminnan ytimessä. Tanssiliikkeiden harjoittelun lisäksi merkityksellisyyttä luovat viitekehykset eli toiminnan tausta, perustelu tai näkökulma. Näitä viitekehyksiä ovat esimerkiksi tiedon tarjoaminen tanssilajin kulttuurista ja historiasta sekä se, minkälaista musiikkia soitetaan. Oman kokemukseni pohjalta juuri viitekehykset motivoivat osallistumaan ja oppimaan lisää.

Erään tanssikerhoprojektin yhteydessä neljäsluokkalainen kyseenalaisti, miksi tanssilajeja pitää olla niin paljon. Hän mietti, miksi tuntien nimi ei ole vain “Tanssi”. Kerroin hänelle, että jokaisella tanssilajilla on oma historiansa ja taustansa, joiden pohjalta ne ovat muodostuneet, ja että sen vuoksi harjoittelemme kutakin lajia siihen kuuluvalla tyylillä. Puhuessani huomasin, miten kysyjän silmien takana jokin syttyi. Seuraavalla tunnilla hän oli mukana täysin uudella energialla. Uskon, että ajattelussa tapahtui jonkinlainen muutos, vaikka en voikaan tarkkaan tietää millainen muutos se oli.

Tieto siitä, että nämä harjoiteltavat tanssiaskeleet ovat osa suurempaa kokonaisuutta, tapaa, historiaa tai kulttuuria, luo yhteenkuuluvuuden tunteen. Tanssioppilas saa kokemuksen siitä, että hän tietää jotakin ja on osa juuri tätä yhteisöä. Viitekehysten myötä harjoiteltavat asiat ja toiminta eivät ole irrallisia, vaan sillä on merkitys, miksi juuri niitä harjoitellaan ja mistä ne tulevat.

Varhaisteini-ikäiset tytöt tanssisalissa kokeilevat erilaisia asentoja
Tanssinopettajan tehtävänä on toimia turvallisen tilan välittäjänä, missä uskaltaa heittäytyä ja kokeilla.

Taiteen ja urheilun välimaastossa

Tanssin harrastamisella on Suomessa pitkät perinteet erilaisissa seuroissa. Urheilun näkökulma, sen tuoma tavoitteellisuus ja kilpailu ovat olleet vahvasti seuratoimintaa ohjaavia tekijöitä. Urheilun ja taiteen välimaastossa toimiva tanssi jakaa tanssinopettajia, ja myös välittäjän rooli koetaan näkökulmasta riippuen eri tavoin.

Tanssitaide eroaa tanssiurheilusta sen prosessimaisuuden kautta. Taidekasvatus ei tähtää yksittäisiin suorituksiin vaan jatkuvaan kehitykseen. Itse tekeminen on niin sanotusti ”se juttu”, ja sen tarjoama tiedostettu ja tiedostamaton oppi leviää myös muille elämänalueille.

Oma näkemykseni on se, että tanssinopettaja toimii työssään paitsi taiteen niin myös kehoa ja hyvinvointia koskevan ajattelun välittäjänä. Kehon tulisi voida liikkua terveellisesti iästä riippumatta.

 

Taidekasvatuksen kautta välittyy elämänarvoja

Tanssia ja liikettä harjoiteltaessa elämäntaidot nousevat usein esiin, ja tämän vuoksi taidekasvattaja saattaa vaikuttaa merkittävästikin lasten elämään. Tanssitaiteen kautta opitaan empatiaa ja kykyä kunnioittaa toisia. Kosketuksen ja muun kontaktin avulla opetellaan sitä, miten omat teot vaikuttavat muihin. Esimerkiksi vastavuoroiset harjoitukset, joissa toisen tehtävänä on tukea ja toisen olla tuettavana, opettavat luottamusta ja sosiaalisia taitoja.

Tanssitunnilla tapahtuviin tilanteisiin reagoiminen on hetki, jossa taidekasvattaja välittää omia arvojaan. Konfliktit ovat hyvä sauma käsitellä vaikeita asioita. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutkailla esimerkiksi oppilaiden tunteita sekä niiden ilmaisemista, kokemuksia omasta kehosta ja osaamisesta sekä ulkopuolisuudesta. Jo itsessään konfliktien kohtaaminen ja käsitteleminen välittää ajatuksen siitä, että asioihin on mahdollista vaikuttaa ja omalla toiminnalla on merkitystä.

Myös itsemyötätunto on taito, jota tanssitaiteen kautta on mahdollista harjoitella. Esimerkiksi se, millä tavalla kehosta puhutaan tai miten sitä kohdellaan, on merkityksellistä, ja se kumpuaa opettajan omasta arvopohjasta. Nähdäänkö keho rakkaana ystävänä vai asiana, jota muokataan? Ajattelutapa välittyy myös oppilaille.

 

Kirjoittaja: Emma Heinonen, tanssinopettaja ja toimittaja

Kaikki kuvat: Emma Heinonen

Artikkelikuva: Sastamalan Opiston Show -ja jazztanssikurssin oppilaat Emma Salomäki, Sanni Ylikomi sekä Lina Alakruuvi harjoittelevat virtaavaa liikettä käsillä. Kuva: Emma Heinonen.

 

Vastaa