Lohdun sanoja kulmahuoneesta

Seison rovaniemeläisen palvelutalon käytävällä kesäisenä lauantai-iltapäivänä. Tai siis klovni Regina D. Ding Dong seisoo. Itse olen ulkoistanut itseni jonkinlaisen tarkkailijan ja dramaturgin rooliin, jotta hahmollani Reginalla on tilaa toimia minun kauttani. Olen juuri tullut esiintymästä palvelutalon kesäkahvilasta ja nyt seison tässä sisätiloissa. Aurinko paistaa sisään sälekaihtimien välistä ja hajuaistini tavoittaa jostain vienosti leijailevan muhevan kakan hajun. Tunnelma on seesteinen, toistaiseksi.

Olen aikeissa astua klovnina sisään erääseen kulmahuoneeseen, josta olen tähän mennessä saanut lähdöt aina jo ensiaskelilla aggressiivisen kiroilun säestämänä. Olen koettanut rikkoa jäätä myös musiikin avulla, mutta turhaan. Järkähtämättömällä intensiteetillä ja solvausten saattelemana sekä minut että klovnihahmoni on systemaattisesti aina ajettu huoneesta pois.

Kulmahuoneen asukas on iäkäs nainen, jolla on pitkälle edennyt muistisairaus. Hän ei ole ollut läsnä yhdessäkään järjestämässäni taidehetkessä, eikä taida olla muutenkaan kontaktissa muihin asukkaisiin. Hoitajat tekevät hoitotoimenpiteet usein äkäisen sättimisen säestyksellä. Rouva makaa sängyssään puoli-istuvassa asennossa television pauhatessa taustalla. Suupielet ovat kääntyneet alaspäin ja alaleuka on työntynyt eteenpäin kääntyen ikään kuin suojamuuriksi hampaattomalle suulle. Iltaisin kuulen sisäpihalle, kuinka tuosta suusta purkautuu ilmoille vokaaleita kimeällä äänellä.

Tänä lauantai-iltapäivänä päätän kokeilla ottaa kontaktia rouvaan Regina D. Ding Dongin nahoista käsin. Olen valmistautunut siihen, että kohtaaminen jää taas lyhyeen ja klovni Regina lentää pellolle nopeammin kuin löyhkä käytävästä ehtii haihtua. Olen kertonut kohtaamisaikeistani parille vuorossa olevalle sairaanhoitajalle ja he tulevat mukaani. Niinpä klovni Regina D. Ding Dong siis käy kohti pelätyn kulmahuoneen ovea valkoasuiset hoitajat kintereillään. Huoneen ovella Regina hengittää syvään, koputtaa, ja astuu sitten sisään.

Rouva lepää sängyssään tutussa puoli-istuvassa asennossa. Televisiosta tulee joku vanha jenkkileffa. Regina tervehtii rouvaa ja jää hoitajat taustallaan ovensuuhun. Rouva katsoo kolmikkoa päästä varpaisiin ja näyttää syvästi halveksuvalta. Sitten hän avaa suunsa ja sieltä purkautuu karkealla äänellä tuttu tervehdys:

“Painu ämmä vittuun!”

Nielaisen klovnin nahkojen sisällä ja hengitän syvään. Klovni Regina ottaa vastaan rouvan viestin ja halveksunnan ja toteaa sitten:

“Menisin kyllä, arvon Rouva, mutta en tiedä missä sellainen paikka on.”

Hoitajat taustalla purskahtavat hihitykseen ja he kääntyvät poispäin. Rouva tuijottaa klovnia ja vaikuttaa hieman hämmästyneeltä vastauksesta. Hän kääntää sitten katseensa takaisin elokuvaan, jossa ollaan siirrytty kirkossa tapahtuvaan jumalanpalvelukseen. Siellä lauletaan virsiä. Hoitajat poistuvat paikalta vähin äänin. Klovni Regina D. Ding Dong ristii kätensä elokuvan esimerkkiä noudattaen ja kohottaa katseensa korkeuksiin. Huoneessa kuuluu vain englanninkielinen virren veisuu. Tunnen kuinka rouvan katse kääntyy hitaasti televisioruudusta kohti rukoilevaa klovnia. Pian hänen iäkkäästä kurkustaan purkautuu ilmoille korinaa ja sitten jotain ennenkuulumatonta:

“Jumala Sinua siunatkoon laps’ rukka!”

Regina kääntyy Rouvaan päin kädet yhä rukoiluasennossa. Siinä he tuijottavat toisiaan, äkäinen mummo ja rukoileva klovni. Rouvan silmät alkavat sulaa ja hän toistaa sanomansa vaimeasti koristen:

“Jumala Sinua siunatkoon!”

Hetken on taas hiljaista, eikä tapahdu yhtään mitään. Hämmästyttävä hiljaisuus, lempeä. Klovni Regina päättää rohkaista mielensä ja kysyy rouvalta tärkeän kysymyksen:

“Arvon Rouva, kääntyykö kaikki vielä parhain päin?”

“Kyllä kääntyy, rakas lapsi. Kaikki kääntyy vielä hyväksi.”

“Oletko varma?”

“Olen. Olen aivan varma. Kaikki on hyvin. Ja kaikki tulee menemään hyvin. Sinulla ei ole mitään hätää tässä maailmassa!”

Alkaa itkettää. Ojennan käteni rouvan sängyn reunan yli. Varovasti rouva puristaa luisevan etusormensa oman pikkurillini ympärille, tuijottaa kostuneisiin klovnin silmiini ja toteaa vielä hiljaa:

“Älä itke laps’ rukka. Kaikki on hyvin.”

 

Kirjoittaja: Helena Leminen

Artikkelin kuvat: Helena Leminen.

Helena Leminen on teatterintekijä ja klovni, joka työskentelee taiteen ja erilaisten yhteisöjen palveluksessa. Hänen sydämensä sykkii paitsi taiteen soveltamiselle myös taiteidenvälisyydelle. Erityisen kiinnostunut Helena on läsnäolosta, tarinoista sekä kaikenlaisista rajapinnoista. Hän työskenteli Rovaniemellä Saarenkodin yhteisötaideresidenssissä kesällä 2017 ja 2018.

Helena Lemisen verkkosivut

 

2 kommenttia artikkeliin “Lohdun sanoja kulmahuoneesta

  1. Wau! Ilo lukea. Teen itse Kuopion suunnalla yhtä sun toista klovnerian keinoin eri rooleissa musiikin avulla mutta tämä esimerkkisi aukaisi silmät laajemmalle työn tekemiseen hoitolaitoksissa. Näin sieluni silmin itseni tekemässä tota hieman toisella tulokulmalla omasta persoonastani käsin. Upeasti tavoitit tilanteen ja ihmisen siinä, statusvaihtelulla voi saada ihmeitä aikaan intuition kanssa. Voimia työhösi!

Vastaa